category: kengät

Lempiasioitani

Kuluneen kuukauden aikana moni on varmaan huomannut pimeyden ja kylmyyden vaikutuksen itsessään: tuntuu ettei ole energiaa mihinkään ylimääräiseen, unentarve on lisääntynyt ja väsymys on vallitseva olotila. Samaan aikaan ainakin omalla alallani (molemmilla niistä) on koko vuoden kiireisin kausi menneillään. Olen siksi yrittänyt pitää positiivista virettä yllä ja keskittyä negistelyn sijaan kaikkeen siihen ihanaan ja positiiviseen, mitä tämä kausi pitää sisällään. Näistä asioista olen iloinen juuri nyt:

Viikottaiset treffit ystävän kanssa. Olemme sopineet hyvän ystäväni Ninan kanssa, että näemme aina tiistaisin. Joskus tietysti tulee esteitä, mutta on ihanaa kun on aina seuraavat treffit valmiiksi sovittuna ja tulee viikottain nähtyä ja vaihdettua kuulumiset. <3

Joulukonsertit. Joulukeikat ovat kuoronjohtajalle niitä ihanimpia – niin yleisö kuin kuorokin poistuvat niistä yleensä loistavin silmin, ihmiset kun usein haluavat kuunnella ja laulaa tuttuja ja rakkaita sävelmiä juuri joulun alla. Eilen joulukeikkasesonki alkoi Helsingin upeassa Johanneksenkirkossa ja jatkuu heti ensi viikolla toisaalla. Aion laittaa teille muutaman kivan konserttivinkin pian!


Maailman kaunein reppu. Sain valita Klattan mallistosta itselleni laukun, ja päädyin tähän kauniin viininpunaiseen reppuun. En ole enää hetkeen käyttänyt muita laukkujani, sillä repussa kannan ilman selkä-ja niskakipuja isonkin määrän tavaraa. Täydellinen ihmiselle, joka pitää lähes aina mukanaan isoa kasaa nuotteja ja vähintään läppäriä ja järkkäriä.

Laadukkaat nilkkurit. On ihan älytöntä, miten paljon bloggaajille tarjotaan tavaraa eri yritysten tahoilta ja toivotaan isoa näkyvyyttä kaikenlaisia puhelimenkuoria ja muistivihkosia vastaan. Mietin aina tarkkaan, mitä otan vastaan ja valitettavasti suurimmalle osalle joudun sanomaan ei. Kuitenkin nämä Flatteredin yksinkertaiset mustat nilkkurit tulivat minulle juuri kuin tarpeeseen – juuri tällaisia olen kaivannut jo pidempään! Nilkkurit ovat olleet nyt pari kuukautta käytössä ja ovat osottautuneet todella hyviksi jalassa. Myös ystäväni Ida oli valinnut samat kengät, klassinen tyyli toimii aina.

Kuvaaja-ystävä. Ihanaa, kun on joku jonka kanssa kuvata asukuvia ja jälkeen voi olla aina yhtä tyytyväinen. Artun lisäksi kuvaamme usein Jonnan kanssa, joka käyttää samanmerkkistä kameraa kanssani ja se tekee kuvaussessiot kovin helpoiksi. <3


Takki Marimekko / Nilkkurit Flattered* / farkut ja kaulahuivi &other stories / reppu Klatta* / neule Pierre Robert*

*tuotteet saatu blogin kautta


Kuvat: Jonna Leppänen

Mitkä asiat ilahduttavat sinua juuri nyt?

Maanantain muistutukset

Maanantain kunniaksi, muistutuksena itselleni ja teillekin:

Muista huoltaa kenkiäsi. Vaaleita mokkakenkiä ei kannata ottaa käyttöön ennen kuin ne on suihkuttanut suoja-aineella kahteen kertaan ja nahkapohjaisiin nilkkureihin kannattaa laitattaa puolipohjat ennenkuin lähtee jäälle liukastelemaan. Jälkimmäisestä sain hyvän muistutuksen viikonloppuna, kun liukastuin Acnen jenseneillä portaissa, kaaduin ja rymistelin rähmälleni. Tuloksena reissu päivystykseen ja kaksi tikkiä leukaan. Olkaa siis varovaisia!

Don’t live up to expectations, buy your own valentine’s day flowers. Kun ostat itse omat ystävänpäivänkukat, niin saat varmasti mieluisen kimpun. En silti pane pahakseni lahjakukkiakaan, vaan päinvastoin, kukkakimppu on ehkä helpoin ja varmin tapa ilahduttaa allekirjoittanutta. Suosittelen kotimaisia tulppaaneita, ne ovat juuri parhaimmillaan – tulppaaneista tulossa tällä viikolla lisää juttua!

Anna uusi mahdollisuus. Kun härkis lanseerattiin, en oikein innostunut siitä. Tein kerran pasta bolognesen josta ei tullut kovinkaan erikoista. Tänään olin Helppo olla vege-kirjan julkkareissa ja söin mm. ihan mielettömän hyvää härkissalaattia, härkissämpylöitä ja härkispihvejä. Tuotteessa ei siis ilmeisesti ole mitään vikaa, en vain tiennyt oikeita tapoja valmistaa sitä. Odotan innolla että pääsen testaamaan kirjan reseptejä kotona.

Ihanaa alkanutta viikkoa!

Kenkärakkautta ensi silmäyksellä

terhi pölkki

Monet blogiani pidempään seuranneet tietävät, että rakastan suomalaista suunnittelua: vaatteissa, asusteissa ja myös sisustusesineissä. Nostan myös mielelläni blogissani suomalaisia merkkejä ja pyrin kuluttamisena suosimaan kotimaista aina kun se on mahdollista ja järkevää. Siispä suostuin ilomielin, kun sain yhteydenoton Terhi Pölkiltä, että haluisinko tehdä pienen yhteistyön heidän kanssaan. Sain valita itselleni kengät Pölkin uudesta talvimallistosta, ja sattuikin niin sopivasti, että heti ensimmäisenä bongaamani ja kokeilemani kenkäpari osottautui täydelliseksi.

terhi pölkki

Terhi Pölkki on suomalainen kenkäsuunnittelija joka on palkittu mm. Acessory Designer of the Year-palkinnolla Elle style Awardseissa 2014 ja vastikään Taito-Finlandia 2016-palkinnolla. Terhi Pölkki-kengissä yhdistyvät pohjoismainen minimalismi ja käytännöllisyys kauniilla tavalla ja laadukkaiden materiaalien lisäksi merkille on tärkeää myös tuotannon eettisyys. Puukenkämallisto valmistetaan Myrskylässä, Suomessa ja loput kengistä Portugalissa. Helsingissä kenkiä voi ostaa mm. Stockmannilta ja Tre:ltä, ympäri suomen merkin omasta verkkokaupasta.

Vaikka tavara ei tuo onnea, niin itselleni uusi oliivinvihreä kenkäpari aiheutti kuitenkin pienen materiaonnellisuuspuuskan – hyvälaatuisten ja kauniiden kenkien löytäminen ei vaan ole kovin helppoa, ja nyt kävi näin hyvin! Mietin pitkään mustien ja vihreiden Hero Bootsien välillä, mutta lopulta valinta oli helppo, sillä vihreä on nykyään lempivärini lähes kaikessa. Herot ovat oikeastaan täydelliset talvinilkkurit – ne sopivat yhteen lähes kaikkien vaatteideni kanssa, korko on juuri sopivan korkea ja niissä on jopa valmiina Suomen talveen hyvin sopivat kumipohjat. Kenkien materiaalina on käytetty kasviparkittua nahkaa, eli nahan käsittely on tehty ekologisesti.

Minulta kysytään aina välillä, että miksi käytän edelleen nahkakenkiä-ja asusteita vaikka ruokavaliossani en käytä eläinperäisiä tuotteita. Haluan pyrkiä tekemään ostoksissani eettisiä ja ekologisia valintoja, ja tällä hetkellä tuntuu siltä että aitonahkainen kenkä on pitkäikäisempi ostos kuin tekonahkainen – nahka on maatuvaa, kestää pidempään, kuluu kauniisti ja muotoutuu jalan mukaan sopivaksi. Etenkin jälkimmäinen on itselleni tärkeää, sillä molemmissa jaloissani on vaivaisenluut ja materiaalin täytyy antaa periksi jonkin verran, jotta kengät olisivat mukavat jalassa. Ehkäpä vielä joskus kehitetään keinonahka, jolla olisi aidon nahan ominaisuudet?

Kengät saatu bloginäkyvyyttä vastaan