category: lifestyle

Viisi vuotta sitten..

Niin moni asia oli toisin. En käynyt silloin vielä säännöllisesti töissä kesätöitä lukuunottamatta, vaan olin täysipäiväinen opiskelija. Silloin valmistuminen oli vuosien päässä oleva asia, en silloin uskaltanutkaan haaveilla kesämökistä, enkä tiennyt että jonain päivänä elämääni tulisi ihana pieni karvapallero nimeltä Milo. Keskityin täysillä opiskeluihini ja kuoro-ja blogiharrastukseen. Tuolloin ei ollut juurikaan varaa matkusteluun ja jos vaikkapa lempimerkilleni Samujille tuli uusi ihana mekko, en todellakaan voinut kävellä vain sisään liikkeeseen ostamaan sitä. Tuohon aikaan jokainen penni vielä laskettiin tarkkaan.


Tuunasin ja tein todella paljon vaatteita ja asusteita itse. Kaikissa näissä kuvissa (kahvikuppikuvaa lukuunottamatta) on jotain itse tekemääni – kukkakoru turkkilaisesta jugurttipurkista, kirjekuorilaukku vanhasta nahkatakista ja puupalasista, hapsupaita isosta trikoopalasta ja punottu toppi kahdesta vanhasta t-paidasta. Rakastan edelleen käsillä tekemistä, mutta viisi vuotta sitten opiskelijana aikaa askarteluihin oli huomattavasti enemmän kuin nykyisin.


Käytin paljon enemmän värejä ja tyylini oli tyttömäisempi ja leikkisämpi. Kukkamekkoja, värikkäitä vaatteita, erikoisiakin tyylikokeiluja ja rohkeaa värienkäyttöä. Käytin todella paljon mekkoja ja housuja hyvin harvoin, nykyään tilanne on päinvastainen. Olin vielä pitkätukkainen ja hiuksissani oli oma väri. Rakastin tehdä erilaisia kampauksia ja kaipaan edelleen aina toisinaan lettikampauksia ja pitkää poninhäntää..

Bloggaaminen oli hyvin erilaista. Kaupallisia postauksia ei ollut viisi vuotta sitten blogissani nähty vielä yhtäkään. Tuolloin kävin kyllä toisinaan pressipäivillä, sain joskus tuotelahjana esim. kosmetiikkaa ja osallistuin muistaakseni ensimmäiseen blogigaalaankin. Vaikka moni asia on bloggaamisessa muuttunut, niin innostus kauniiden hetkien tallentamiseen ja arjen estetiikkaan on säilynyt.


Olin vielä aika keskinkertainen valokuvaaja ja sitäkin surkeampi kirjoittaja. Monet blogitekstini olivat vain parin lauseen mittaisia, enkä oikeastaan koskaan kirjoittanut mistään syvällisemmistä aiheista. Valokuvaajana olin aika aloittelija, käytin kyllä järjestelmäkameraa ja ihan kohtuullisen hyvää objektiivia, mutten ymmärtänyt mitään aukoista, ISO-arvoista tai valotuksesta. Vaikka olen kehittynyt paljon kuvaajana, niin pystyn kuitenkin katselemaan monia viiden vuoden takaisia otoksia ilman myötähäpeää, päinvastoin.

Viisi vuotta – toisaalta niin lyhyt, mutta toisaalta ihan älyttömän pitkä aika. Minä olen muuttunut, ihmiset ympärilläni ovat muuttuneet ja koko maailmakin on muuttunut tässä ajassa. On hyvä huomata että kehitystäkin on tapahtunut, toivottavasti voin taas viiden vuoden päästä sanoa samoin. Muutos on aina väistämätöntä, kehitys valinnaista.

Boheemielämää

Kaupallinen yhteistyö, Les Dauphins & Asennemedia

Lempioopperani on aina ollut Puccinin La bohème, boheemielämää. Romanttisissa kuvitelmissani olen oopperan päähenkilö Mimi, joka asuu Pariisissa kattojen yllä ullakkohuoneessa, ompelee työkseen silkkikukkia ja unelmoi keväästä. Mimin kanssa samassa talossa asuu joukko nuoria taiteilijamiehiä, jotka elävät taiteelle ja uskovat myös elävänsä taiteesta – tosin yksi kaveruksista joutuu polttamaan käsikirjoituksensa takassa, kun polttopuihin ei ole varaa. Oopperan juoni perustuu Henri Murgerin samannimiseen kirjaan, joka yleisti oikeastaan koko boheemiuden käsitteen; boheemilla tarkoitettiin 1800-luvulla Ranskassa yleensä kirjailijoita tai taiteilijoita, jotka viettävät erikoista ja epäsäännöllistä elämää.

boheemielämää

Välillä tuntuu, että elämäni on erikoista boheemielämää, sillä minä ja iso osa ystävistäni työskentelee luovalla alalla, omaa epäsäännölliset työajat ja usein aika tavanomaisesta poikkeavan työnkuvankin. Moni on valinnut työnsä intohimonsa perusteella, vaikka se on tarkoittanut säännöllisestä palkasta ja varmuudesta luopumista. Illat ja viikonloput saattavat usein kulua töiden parissa, mutta toisaalta arkisinkin voi olla aikaa spontaaneille illanistujaisille ja maailmanparannushetkille. Nykypäivän yltäkylläisyydessä ja etuoikeutettuina länsimaalaisina on tietenkin vähän hassua verrata meininkiämme 1800-luvun taiteilijoiden oloihin tai todelliseen boheemiuteen, johon kuuluu myös köyhyyden ihannointi ja kaupallisuuden vastustaminen – mutta aina voi vähän romantisoida pilke silmäkulmassa, yhdistävinä tekijöinä on kuitenkin rakkaus estetiikkaa ja taiteita kohtaan, halu tehdä maailmaa hiukan paremmaksi paikaksi, unohtamatta kuitenkaan elämästä nauttimista.


Itselleni on aina ollut luontevaa kutsua ystäviä kotiini, huolimatta siitä, olenko ehtinyt siivota, leipoa tai valmistautua mitenkään vieraita varten. Jos keittiö sattuu olemaan kaaoksen vallassa vieraiden saapuessa, niin tarjoilu siirretään olohuoneeseen ja ystävät saavat valita paikkansa rennosti sohvalta, lattialta tai sängyltä. Eilen pyysin lyhyellä varoitusajalla muutamaa ystävääni kylään, ja huomasin että “maistuisiko tänään lasi roseeta? Kippistellään auringolle ja lähestyvälle kesälle!”-viestistä on hankala kieltäytyä, vaikka kyseessä olisikin tiistai-ilta ja seuraavana päivänä mahdollisti rankkoja työvelvollisuuksia tiedossa itse kullakin. Spontaanius on toisinaan parasta.


Eilisen spontaanien illanistujaisten pääosaa näytteli Les Dauphinsin raikas luomurosee, joka on täydellinen valinta boheemeihin maailmanparannusiltoihin. Rhonen alueelta tuleva, juuri Suomeen rantautunut kepeä uutuusviini tuo mieleen lähestyvän kesän ja kirsikankukat Pariisissa. Pullo tätä, kimppu kukkia, vadillinen hedelmiä ja marjoja – ja voilà! Ranskalaishenkinen ilta on katettu.



Valviran ohjeistuksen mukaan alkoholia koskevat kommentit on poistettava, muut kommentit tervetulleita!

Photos: Mustarttu & Me

Tulevan sesongin värit

Mikä ihana päivä tänään! Aurinko lämmitti parhaimmillaan niin, että silmät sulkiessaan tuntui melkein kesältä. Pikkusiskoni syntymäpäivän kunniaksi kävimme kakkukahveilla ja kaupoilla vähän kevätostoksilla. Vielä kuukausi tai pari sitten hiplailin kaupoissa villaneuleita, metsänvihreitä poolopaitoja ja jopa paksuja talvitakkejakin, mutta nyt katseeni suuntautuivat jatkuvasti kepeisiin kesävaatteisiin, mekkoihin, liehuviin materiaaleihin ja kukkakuoseihin. Uusi sesonki on selvästi alkamassa.


Tänä keväänä vaatekaapissani hallitsevat pastellisävyt voimakkaammin kuin ehkä koskaan aiemmin. Ikisuosikkini vaaleanpunainen kaikissa eri sävyissä, uusi ihastukseni vedenvihreä (jota löytyy nykyään myös keittiön seinästä), klassista vaaleansinistä ja yllättäjänä myös vähän vaaleankeltaista. Normaalisti olen yhdistellyt pastellisävyjä varovaisesti maanläheisiin väreihin, mutta nyt uusi tummempi tukka antaa mahdollisuuksia leikkiä väreillä monipuolisemmin. Olin vielä jokin aika sitten todella arka värien käyttäjä, ja olen todella iloinen siitä, että nykyään vaatekaapistani löytyy vain maltillisesti mustaa ja harmaata, muuten se on täynnä värejä ja hiukan myös kuoseja. Ehkä uskallan monen vuoden tauon jälkeen kokeilla jopa vähän jotain punaistakin?


Miltä sinun vaatekaappisi värimaailma näyttää tänä keväänä?