category: Milo

8: Koirien pikkujoulut


Mielestäni koirillekin täytyy järjestää juhlia säännöllisesti. Sellaisia koirien kokoontumisia, jossa karvapalleroita huomioidaan ehkä tavallista enemmän herkuilla ja rapsutuksilla ja jossa he ennenkaikkea pääsevät peuhaamaan ja leikkimään keskenään turvallisessa ympäristössä. Koirillekin on tärkeää tavata lajitovereitaan, se on kuitenkin pohjimmiltaan laumaeläin – ja tottakai on aina kiva päästä juttelemaan koirajutuista ja erityisesti maltankoirajutuista toisten omistajien kanssa – varsinkin näiden maltojen omistajatkin sattuvat olemaan ihan huipputyyppejä!

Viime lauantaina Milo sai siis pikkujoulujen merkeissä kylään kaksi suloista maltankoiraneitiä – Nalan, johon olen tutustunut sattumalta bussipysäkillä ja asennekollegani Jonnan Telma-koiran. Jos yksi maltankoira on jo itsessään söpö näky, niin kuvittele kolme samanlaista! Ei ole ihme, että rotu hurmaa niin monet yksi toisensa jälkeen.


Vaikka nykyään Milo on elämässäni vain osa-aikaisesti, niin se on edelleen yhtä tärkeä ja rakas kuin aina ennenkin. Koirahöpsöyskään ei ole yleisesti vähentynyt yhtään, edelleenkin juttelen (lue = lässytän) vastaantuleville suloisille koirille, etenkin maltankoirille, ja aina kun vain joku kysyy, kerron mielelläni ummet ja lammet omasta koirastani. Tottakai välillä mietityttää, että kauan koiran yhteishuoltajuus voi jatkua ja joudutaanko Milolle valitsemaan jossain vaiheessa vain yksi koti, mutta täytyy luottaa siihen että asiat menevät hyvin ja miettiä aina tilanne koiran parhaan kannalta. Nyt toistaiseksi tämä järjestely on toiminut mainiosti niin koiran kun omistajienkin kannalta.

Koirapikkujouluista tulee varmasti perinnne – ensi vuonna uudestaan, eikö vain? <3


Kuvat Jonna & minä

Kyläilyjä

Pidin pari viikkoa sitten tuparit ystävilleni. Muutosta oli kyllä jo vierähtänyt useampi kuukausi, mutta parempi myöhään kuin ei milloikaan, etenkin kun en ole oikein koskaan aiemmassa elämässäni saanut järjestettyä oikeita tupaantuliaisia. Oli ihana saada pieni kotini täyteen ystäviä – monet tunsivat toisensa entuudestaan, monet eivät, silti kaikilla näytti olevan mukavaa. Asunnossani oli kuuma, keittiössä ahdasta ja ruoka taisi loppua kesken, mutta ilta oli ainakin omalta osaltani kaikin puolin vain ihana. En stressannut tarjoiluja, enkä kämpän siivoamista.

Viime viikolla sain aamiaiselle luokseni asennekollegoita ja Milo koirakaverin. Tiesittekö, että Jonnan Telma-koira on peräisin samalta kasvattajalta kuin Milo, ja Milo on Telman eno? Oli liikuttavaa nähdä karvapallerot yhdessä leikkimässä, alun arkailujen jälkeen koirat olivat kuin parhaat ystävykset. Telman sievä turkki muistutti vain ehkä vähän liikaa siitä, että Milokin olisi aika viedä trimmaukseen, ja mielellään mahdollisimman pian..



Kun siinä istuimme kahvia juomassa ja kuulumisia vaihtelemassa, tajusin, miten paljon pidänkään vieraiden kestitsimisestä. Miten rakastankaan valmistella tarjoiluja, vaikka vaatimattomiakin, ja miten pidänkin pöydän kattamisesta useammalle kuin yhdelle. Viihdyn kotonani hyvin yksinkin, mutta jotenkin olen parhaimmillani, kun saan vieraita. Siksi haluankin ottaa tämän kesän tavoitteekis sen, että kutsuisin ystäviä kylään mahdollisimman usein – joko tänne kotiini tai miksei mökillekin. Kahville tai vaikka yökylään, miten milloinkin parhaiten sopii.

Kiitos Jonna & Telma, Arttu ja Henriikka kyläilystä – ja tervetuloa pian uudelleen!

Lempipaikka

Lempipaikkani nykyisessä kodissani on sänky. Keittiössä en viihdy juuri muuten kuin ruokaa laittaessa, olohuone on aina se place-to-be. Ja koska olohuoneeni on samalla makuuhuoneeni ja sänky koko huoneen suurin kaluste, nousee se myös suurimpaan rooliin. Kun olen pitkään poissa kotoa, en kaipaa kotoani sohvaa tai keittiön tuoleja, vaan kaipaan sänkyäni. Kun ystäväni tulevat kylään, he monesti hakeutuvat istumaan ja makoilemaan sängylle, koska se on koko kotini mukavin ja pehmoisin paikka. Vaikka aamukahvit sängyssä on todellinen blogiklisee, niin omassa elämässäni se tapahtuu oikeasti melkein päivittäin: rakastan istua sängyllä kahvikuppi kädessä, fiilistellä jotain hyvää musiikkia ja tuijotella ulos ikkunasta yli kattojen. Toisinaan kahvia läikkyy lakanoille, mutta entä sitten? Ei itseltään kannata kieltää pieniä elämän iloja lakanoiden likaantumisen pelossa.



Nuorempana nukuin hyvin melkein missä vain, enkä nähnyt suurta eroa sillä, nukkuuko monen tuhannen euron arvoisessa vuoteessa vai patjalla lattialla. Vuosien myötä kehiin ovat tulleet nukahtamisongelmat ja univaikeudet, ja siksi nykyisin ei ole lainkaan yhdentekevää, mihin sitä iltaisin päänsä kallistaa, päinvastoin. Alkuvuodesta pääsin Familonin showroomille tutustumaan erilaisiin sänkyihin ja testaamaan itselleni sopivaa vuodetta, enkä ollut aiemmin osannut ajatellakaaan, miten monta juttua pitäisi ottaa huomioon sängyn valinnassa. Olin esimerkiksi luullut, että kun kerran ostaa laadukkaan sängyn, se kestää koko eliniän. Kuitenkin pelkästään hygienia-ja allergiasyistä sänkyä olisi hyvä vaihtaa n. 10 vuoden välein. Opin myös, että sänkyä ja patjaa pitäisi muistaa käännellä vähän väliä niin, että patja ja sänky kuluvat tasaisesti eri kohdista eikä yhteen kohtaan muodostu painaumaa.

Olen muuten älyttömän iloinen, että Familonilla on nykyään peittojen, tyynyjen ja vuoteiden lisäksi myös ihania kodintekstiilejä, kuten pellavalakanoita ja hamam-pyyhkeitä valikoimissaan. Milokin tykkää pellavalakanoista, se saa pöyhiä pedissä rauhassa ilman että kukaan syyttää sitä lakanoiden ryppyyntymisestä.



*vuode, tyynyt ja tummanharmaat pellavalakanat saatu Familonilta bloginäkyvyyttä vastaan