category: photography

Somekuvien muokkauksista ja stailauksista

Aamiainen sängyssä, ruskettuneet jalat ojennettuina, sisustuslehtiaukeama avattuna juuri sopivasti kauniilta sivulta. Henkeäsalpaava auringonlasku, hetki mökkilaiturin nokassa, kaupungin yllä lentävät linnut.. Nämä tilanteet ovat varmasti vähän liiankin tuttuja useista lifestyleblogeista, myös minun. Bloggaajien somekuvat ja niiden luoma illuusio täydellisestä elämästä puhuttavat aika ajoin ja taas tälläkin viikolla otsikoissa ovat olleet niin pienemmät kuin isommatkin sometähtien kuvanmuokkausmokat ja viimeisimpänä eilinen hesarin juttu, jossa pohdittiin hyvin sitä, miten lifestylebloggaajien elämä näyttää olevan liian ihanaa ollakseen totta.

Uskoisin, että jokainen lukijani ja seuraajani tiedostaa ainakin jollain tasolla, että kuvani ovat hyvin usein stailattuja ja muokattuja. Blogiin päätyvistä kuvista harva on syntynyt sattumalta, päinvastoin: yleensä järjestetään kuvaukset, hankitaan kukkia ja kuvausalustoja, tehdään asetelmia ja siivotaan roinaa pois kuvan tieltä. Lisäksi sopivien kuvien valikoimiseen ja editointiin voi mennä tunteja. Kun itsellenikin bloggaaminen on työ, se on myös muuttanut suhtautumistani somekuvien ottoon. Kun kuvataan, se on työtä, ja kun kamerat laitetaan pois, alkaa vapaa-aika. Siksi usein ne parhaimmat ja hauskimmat hetket jäävät pääosin ikuistamatta ja julkaisematta – itse olen ainakin ärsyyntynyt usein jos yhteisessä illanvietossa kaverit kuvaavat jatkuvasti materiaalia snäppiin tai instaan.

Useimmiten muokkaan kuviani käyttämällä VSCO:n filttereitä ja säätämällä värejä ja valotusta. Hyvin harvoin teen radikaalimpia muutoksia, kuten muokkaan ihmisiä tai häiriseviä objekteja pois kuvasta tai muutan esimerkiksi veden väriä sinisemmäksi. Itseäni eivät harmita muokkaukset, joissa taivaalle on lisätty pilviä tai lintuja tai maisema on muuttunut tylsästä alkuperäisestä satumaisen upeaksi. En myöskään ärsyynny stailauksista, jossa kukkia ja ruuanmuruja on levitelty sänkyyn, vaikkei se kovin realistista olisikaan, jos kuva näyttää muuten kivalta. Ymmärrän kyllä, että monet toivoisivat kuvien olevan jollain tapaa realistisia, eiväthän kaikki nauti fantasiakirjallisuudestakaan tai elokuvista, joissa tapahtuu asioita jotka eivät voisi oikeasti tapahtua. Aitouden perään huudellaan usein, sillä täydellisyys ja viimeisen päälle tiptop-meininki harvoin oikeasti kiinnostaa ketään, mutta toisaalta taitavimmat osaavat luoda rennon aidontuntuisen meiningin kuviin asettelemalla ja muokkaamalla. Mistä siis oikeasti erottaa, mikä on totta ja mikä illuusiota?


Yksi asia, jota olen vähän hävnnyt ja josta olen potenut huonoa omatuntoa kautta bloggaamishistoriani, on näppylöiden ja finnien muokkaaminen pois kasvokuvista. Silti teen sitä tänäkin päivänä. Iho-ongelmat ovat minulle edelleen arka paikka – kun julkaisin viime syksynä ensimmäistä kertaa blogissani kuvat meikittömistä ja muokkaamattomista kasvoistani, kerroin että alun perin halusin blogini olevan se ainoa paikka, jossa olisin vapaa iho-ongelmistani. Huonona naamapäivänä helpottaa, kun finnejä ei tarvitse katsoa somekuvissa. Toisaalta tiedän, että ihon virheitä editoidessa iskee helposti vauhtisokeus: tuo luomi näyttää vähän ällöttävältä myös, poistanpa samalla tuon arven polvesta ja mustelman kädestä.. Ja oikeastaan tällä muokkausrutiinillani olen mukana luomassa kuvaa sekä itselleni että muille siitä, että ainoastaan sileä ja virheetön iho on somekelpoinen ja kaunis. Toisaalta on ymmärrettävää ja inhimillistä, että haluamme valikoida meistä ne onnistuneimmat kuvat julkiseen levitykseen. Lukijoiden olisi siis hyvä muistaa, että blogikuvat hyvin harvoin kertovat koko totuuden, ja minun bloggaajana olisi hyvä muistaa, että virheet juuri tekevät ihmisestä kiinnostavan.

Toisinaan käy niin, että saat otettua kuvan, jossa kaikki on täydellistä: valotus ja värit ovat kohdallaan, kaikki näyttää kuvassa upealta, hetki on taianomainen. Kuva ei vaadi filtteriä, eikä sen kummempaa muokkaustakaan. Ihanaa! Paljon yleisempi on kuitenkin tilanne, jossa yrität ikuistaa oikeasti hienon maiseman, joka ei kameran ruudulla näytä yhtään miltään. Itse ainakin yritän jälkikäsittelyllä saada kuviin sitä tunnelmaa, mitä oikeassa hetkessä oli, miltä asiat minulle näyttivät ja tuntuivat. Esimerkiksi ylläolevista kuvista kumpikaan ei tee mielestäni täysin oikeautta tuon Balin auringonlaskun upeudelle, mutta jälkimmäinen pääsee vähän lähemmäksi sitä. Haluan luoda mahdollisimman inspiroivia ja kauniita kuvia, enkä usko että pelkästään muokkaamattomien nofilter-kuvien julkaisu olisi pitkällä tähtäimellä niin kiinnostavaa, koska kevyelläkin editoinnilla voi kuvaan saada niin paljon lisää eloa ja väriä. Vai mitä mieltä te olette?


Kun mietitään sitä, millaisia kuvia haluaa nettiin laittaa, on mielestäni olemassa vain yksi oikea vaihtoehto: sellaisia kuin itse haluaa. Sellaisia, mitkä ovat juuri sinun mielestäsi hienoimpia, parhaimpia, aidoimpia, kauneimpia tai rehellisimpiä. Ei ole tietenkään reilua johtaa seuraajiaan harhaan, esittämällä olevansa paikassa jossa ei ole tai liputtaa kovaäänisesti luonnonmukaisuuden puolesta, jos kuitenkin muokkaa vartaloaan somekuviin. Mutta on silti selvää, että omasta näkemyksestä kuvien suhteen kannattaa pitää kiinni, sillä aina löytyy niitä jotka vihaavat tyyliäsi ja yhtälailla kuin jotkut rakastavat. Haluan kyllä silti haastaa itseäni miettimään välillä sitä, että millaisia ihanteita haluan kuvillani edustaa, ja voisinko välillä uskaltautua näyttämään enemmän sitä vähän filtteröityä puolta elämästäni täällä somessa. Ainakin muistutuksena siitä, että täydellisten aamupalakuvien takana on ihan tavallinen tyyppi, joka nauttii kyllä kahvin juomisesta sängyssä, brunsseista ja kukka-asetelmista, mutta sitäkin enemmän pelleilystä ystävien kanssa, huonoista vitseistä, syvällisistä keskusteluista, sekopäisestä tanssimisesta ja täysillä hoilaamisesta – ennenkaikkea hetkistä, jotka vietetään tärkeiden ihmisten seurassa.


Monien mielestä tämä on tylsä ikuisuusaihe, mutta mielestäni tästä on hyvä silti keskustella aina välillä. Heräsikö teillä jotain ajatuksia aiheesta tai jäikö minulta joku näkökulma huomioimatta? Jatketaan keskustelua kommenttikentän puolella – sana on vapaa kaikille mielipiteille!

Take me back there

Vuodenvaihteessa tekemäni matka Balille oli monella tapaa erilainen kuin muut aiemmat reissuni. Jollei lasketa sitä kun olin 18-vuotiaana kuukauden Unkarissa, niin se oli pisin matkani ikinä. Ensimmäistä kertaa myös palasin matkalta kotiin oikeasti vastahakoisesti, ikävää tuntien. Yleensä palaan matkoilta aina iloisena siitä, että pääsen taas nukkumaan omaan sänkyyni ja palamaan arkirutiinien ääreen, mutta Balilta palatessani koin ahdistusta. Tietenkin elämäntilanteeni ja vuodenaika toivat paluuseen epämukavaa kontrastia – muutin suoraan reissun jälkeen omaan yksiööni ja siirryin trooppisesta lämmöstä suoraan keskellä ankeinta tammikuuta ja pimeyttä. Ikävöin silti edelleen Balia, sen lämpöä, huolettomuutta, ruokaa ja rentoutta.



Loppumatkan majapaikkamme, Bisma Eight, teki kotiin lähtemisestä vieläkin hankalampaa. Ubudissa sijaitseva boutique-hotelli teki minuun ja matkaseuralaisiini lähtemättömän vaikutuksen ja kruunasi matkamme hienoimmalla mahdollisella tavalla. Tuntuu oudolta hehkuttaa vain yhtä hotellia näin, mutta Bisma Eightissä käyneet tietävät mistä puhun. Siellä jokainen pieninkin sisustuksellinen yksityiskohta on huolellisesti harkittu, tunnelma on hyvällä tavalla mystinen mutta kuiteknin viihtyisä, maisemat ovat henkeäsalpaavan kauniit ja henkilökunta todella ystävällistä. Yövyimme Bisma Eightissä ilmaiseksi bloginäkyvyyttä vastaan, mutta tsekkailin myös huoneiden hinnat eivätkä  ne järkyttäneet siinä mielessä mitä tuolta laadulta olisi voinut odottaa. Balin edullinen hintataso mahdollistaa sen, että länsimaista tulevalla normituristillakin on helposti varaa luksukseen.




En tiennyt ennen Bisma Eightiä, miltä tuntuu tilata aamiainen huoneeseen. Miltä tuntuu aloittaa päivä auringon noustessa ulkoilma-joogalla. Katsella hiljaisella altaalla, kun laskeva aurinko värjää taivaanrannan oranssiksi. Istua iltaa kattoterassilla 30 asteen lämmössä ilman huolen häivää. En yleensä innostu hotelleista, sillä hienotkin sellaiset ovat usein persoonattomia ja vähän tylsiä. Bisma Eight oli kaikkea muuta kuin tylsä, se oli enemmänkin seikkailu. Meidän oli tarkoitus viimeisten päiviemme aikana tutustua Ubudiin, mutta pysyimmekin pääosin hotellilla – se ei helpolla päästänyt otteestaan. Haaveilen jo nyt siitä, että viettäisin tuolla seuraavankin joululomani, ainakin osittain..



Bisma Eight – the most lovely place to stay in Ubud. Breath-taking atmosphere next to beautiful landscape, stylish rooms with carefully designed details. Morning sunrise yoga, sunset at infinity pool , a breakfast in the room.. I can’t even describe how hard it was to leave this amazing place.  Looking forward to be there again, hopefully very soon. 



Photos: Me & Mustarttu

Häähumua & arvonta

Yhteistyössä Sokotel Oy / Sokos Hotels

Takaisin kotona, takaisin päiväjärjestyksessä. Odotin Suomeen palaamista, mutta se ei sujunut niin helposti kuin etukäteen ajattelin – kärsin vieläkin vähän jet lagista ja pimeyteen ja kylmyyteen tottuminen ovat ottaneet oman aikansa. Töihin paluu on käynnistynyt vähän hitaasti, välissä on ollut päiviä, kun en ole saanut mitään aikaiseksi. Tänään kuitenkin päätin lopettaa hissuttelun ja palata arkirytmiin, antautua oravanpyörän vietäväksi. Toisinaan on turha odotella mitään luovuuspuuskaa, täytyy vain ryhtyä töihin ja odottaa että inspiraatio tulee sen tekemisen myötä.

Eletään häämessujen aikaa – viime viikonloppuna Wanhassa satamassa vietettiin Mennään naimisiin-messuja ja tulevana viikonloppuna Kaapelitehtaalla järjestetään Love me do-häätapahtuma. Pääsin tekemään mielenkiintoista yhteistyötä Sokos Hotellien hääkampanjaan liittyen ja stailaamaan ja kuvaaman kolmen Helsinkiläisen hotellin sviitin häätunnelman: kampanjan hotelleiksi valikoituivat Hotel Helsinki, Torni ja Vaakuna. Pääsin kampanjan myötä vähän lähemmäs yhtä unelma-ammattiani, joka on tietenkin hääsuunnittelija. Kyllä, rakastan häitä ja olisi ihana saada suunnitella juhlia työkseen, kukka-asetelmista kakkuihin ja visuaaliseen kokonaisuuteen.



Original Sokos Hotel Helsinki

Hotel Helsingin sviitti häikäisi valoisuudellaan ja upeilla, isoilla ikkunoillaan. Täällä olisi ihana viettää ensimmäistä aamua avioparina yhdessä – tilata huonepalvelusta aamiainen vuoteeseen, herkutella leivoksilla ja valmistautuen päivään kaikessa rauhassa. 



Solo Sokos Hotel Torni

Romanttinen sisustus, kakluunit, vanhan ajan tunnelma. Sokos Hotel Tornin romanttinen huone on perinteisen tyylin rakastajalle erinomainen valinta häähotelliksi, mutta stailausta tehdessäni ajattelin enemmän kaason ja morsiamen yhteistä aikaa ennen hääjuhlaa ja valmistautumista suurta päivää varten. Usein hääkuvista lempiotoksiani ovat ne, jotka on otettu valmistautumisvaiheessa ennen varsinaista juhlaa – niin paljon jännitystä, odotusta ja kutkuttavaa tunnetta tulevasta. Kaikki ihana on vasta edessäpäin.



Original Sokos Hotel Vaakuna

Ripaus 50-luvun henkeä ja mielettömät näkymät Helsingin ylle. Mielessäni oli se hetki, kun onnellisena mutta väsyneenä saapuu pitkän ja vaiherikkaan hääpäivän jälkeen hotellille, saa vihdoin riisua korkokengät jaloistaan, kaataa itselle lasin viiniä ja ihastella öistä Helsinkiä kattojen yltä. 

Arvonta!

Mikä näistä sviiteistä / stailauksista on suosikkisi? Jätä kommenttisi postaukseen sunnuntaihin 22.1.2017 mennessä, ja olet mukana arvonnassa, jossa on palkintona majoitus sviitissä valinnaisessa Helsingin tai Tampereen Sokos Hotellissa.