category: remontti

Remontti etenee: portaiden muodonmuutos

portaiden muodonmuutos toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Stepfixin kanssa

Remontti etenee: portaiden muodonmuutos

Tiedättekö mikä on ihanaa? Se, kun kodin remontti etenee ilman että tarvitsee tehdä itse yhtään mitään! Mainitsin hiljattain, että emme ole toukokuun aikana juuri ehtineet sisällä puuhastelemaan tai remontoimaan, kun pihatyöt ovat vieneet kaiken huomion. Siitä huolimatta asiat ovat edenneet sisätiloissakin, kun ammattilaiset ovat toteuttaneet merkittävän uudistuksen: meillä on nyt uudet portaat!

Portaikko on meidän kodissa aika hallitsevalla paikalla, kaiken keskellä. Se näkyy heti ensimmäisenä kun taloon astuu sisään ja sen läpi kuljetaan useita kertoja päivässä. Portaat ovat iso elementti ja ne määrittävät yleensä koko huoneen tunnelman. Täällä portaat olivat alunperin väriltään tummahkon harmaat / ruskeahkot ja niiden luoma yleisilme oli mielestäni aika tunkkainen ja jopa vähän ankea. Minulle oli alusta saakka selvää, että näille pitäisi tehdä jotain: haaveissa oli valoisa ja kaunis portaikko, joka sopisi yhteen myös muiden kodin tilojen kanssa.

DSC_4560
porrasremontti stepfix
Portaat ennen remonttia

Portaiden vaihto kokonaan uusiin on aika massiivinen (ja arvokas!) projekti eikä meidän tapauksessa edes kovin järkevää, kun vanhat portaat olivat pääpiirteissään vielä aika hyvässä kunnossa. Tee-se-itse-henkiset ratkaisutkaan eivät houkutelleet, kun toiveissa oli oikeasti laadukas ja pitkäikäinen lopputulos ja resurssit itse tekemiseen hyvin rajalliset. Siksi lähdimme selvittämään muita tapoja porrasremonttiin ja löysimme Stepfixin. Stepfixin idea on hyvin yksinkertainen: portaat remontoidaan ilman purkamista ja säätöä asentamalla vanhojen portaiden päälle uudet, massiivipuiset askelmat. Lupauksena oli uudet portaat muutamassa päivässä niin, että portaat olisivat kuitenkin kokoajan remontin aikana käytössä – eli juuri täydellinen vaihtoehto meille!

DSC_5798
DSC_5804
Portaat remontin jälkeen

Porrasremontin vaiheet:

Stepfixin arviointikäynnillä selitin toiveemme portaiden suhteen ja kävimme läpi eri vaihtoehtoja uudistuksen suhteen. Koska porrastilaan tulee suhteellisen vähän luonnonvaloa, päädyimme valitsemaan kokonaan valkoiset portaat: valkoinen on myös ajaton ja aina varma valinta. Porrasaskelmien sävyvaihtoehdoista valitsimme valkoiset saarniaskelmat ja lisäksi sovimme, että portaiden muut tummat osat maalataan listavalkoisella ja entuudestaan valkoiset osiot vain paikkamaalataan tarvittaessa. Askelmat sai valita joko sileänä tai urien kanssa, me valitsimme urat – sileät olisivat ehkä miellyttäneet silmää enemmän, mutta urat voittivat turvallisuuden vuoksi, nyt portaat eivät ole niin liukkaat.

Itse asennustyö vei lopulta vain kaksi työpäivää: ensimmäisenä päivänä asentajamme Joel suojasi portaikkotilan, irrotti käsijohteet maalausta varten ja aloitti maalaamisen. Toisena päivänä uudet saarniaskelmat sahattiin mittojen mukaan ja asennettiin paikoilleen – en ollut itse koko päivänä kotona, mutta illalla kotiin saapuessani aulassa odotti upea uusi portaikko. Koko remontin ajan saimme käyttää portaita normaalisti ja työ tapahtui lähes huomaamattomasti meidän jatkaessa normaaleja omia askareitamme. Tämä oli ehkä helpoin ja vaivattomin remontti, mitä olen koskaan kokenut.

DSC_5795
Remontti etenee: portaiden muodonmuutosDSC_5755-2

Remontti oli vaivaton, mutta muutos oli iso: nyt meillä on kokonaan valkoinen, kaunis portaikko, joka raikastaa koko pimeähkön ala-aulan. En toivonut portaikosta mitään koko kodin showstopperia, vaan yksinkertaisen kauniit ja kestävät portaat, jotka sopisivat muuhun sisustukseen ja palvelisivat käytössä kauniina toivottavasti hyvin pitkään. Ja sellaiset myös sain – kiitos Stepfix, jota voin suositella oman kokemukseni pohjalta lämpimästi. Jos porrasremontti on ajankohtainen, niin Stepfixiltä voi tilata maksuttoman arviokäynnin, joka ei vielä sido mihinkään.

Mitä mieltä te olette muutoksesta?

DSC_5765Remontti etenee: portaiden muodonmuutos

Lue myös aiemmat remonttipostaukseni:

Uuden kodin remonttipäivitys – missä mennään nyt?
Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen
Uusi koti: pohjakuva ja remonttisuunnitelmat

Uuden kodin remonttipäivitys: missä mennään nyt?

Uuden kodin remonttipäivitys: missä mennään nyt?

Muutosta on vierähtänyt kuukausi ja uusi koti alkaa pikkuhiljaa tuntua oikeasti kodilta. Elämä on ollut tämän kuukauden ajan älyttömän hektistä niin töiden kuin opiskelunkin saralla, mutta niiden ohella olemme kuitenkin onnistuneet viimeistelemään keskeneräiset remonttityöt ja saaneet suurimman osan tavaroista oikeille paikoilleen. Nyt kodin sisätilat jäävät hetkeksi rauhaan, sillä pihatyöt ja puutarha houkuttelevat enemmän. Siksi nyt onkin hyvä hetki remonttikatsaukselle: missä mennään nyt, mitä on tehty ja mitä on tekemättä?

Keittiö on nyt valmis. Yksi kaapinovi pitää vielä vaihtaa kalustefirman virheen vuoksi ja ruokapöydän päälle pitää hankkia valaisin, mutta muuten kaikki on aikalailla valmista. Omat ajatukseni ovat vielä vähän hukassa sen suhteen, pitäisikö keittiön päätyseinää maalata vielä jollain sävyllä vai jättää valkoiseksi, mutta aion miettiä sitä enemmän myöhemmin. Keittiö on mielestäni ihana ja remontti todella onnistunut! Heti kun suinkin ehdin, aion kuvata ja kirjoittaa teille huolellisen keittiön esittelypostauksen. Toivottavasti maltatte odottaa!

Olohuone on ollut remontin kannalta kaikkein helpoin: siellä ainoastaan maalattiin seinät ja kannettiin kalusteet sisään. Isoin työ taisi olla String-hyllykön kiinnittäminen seinään, mutta lopputulos palkitsee. Kun tyhjään tilaan kantaa omat tutut kalusteet ja esineet, niin sillä tehdään jo älyttömän paljon, huone alkoi heti tuntua omalta. Olen tilannut olkkariin myös verhot ja verhokiskot koko seinän leveydelle Eurokankaasta, odotan jännityksellä niiden saapumista ja sitä, miten ne vaikuttavat huoneen ilmeeseen. Olen nykyisin verhojen suuri fani, verhoilla on todella suuri merkitys koko sisustuksen tunnelmaan!

Kodinhoitohuoneessa ja kylppäreissä on toistaiseksi toteutettu vain hyvin minimaalinen muutos: vaihdoimme kaappien vetimet moderneista harmaista perinteisiin messinkisiin lankavetimiin. Vaiva oli pieni mutta muutos iso! Tykkään jo nyt ihan älyttömästi tästä kodarin (eli kodinhoitohuoneen!) tunnelmasta. Messinki sopii hyvin yhteen kokovalkoisen kaapiston kanssa ja tilaan tuovat lämpöä ja raikkautta mm. bambukalusteet, juuttimatto ja viherkasvit. Messinkiset vetimet löytyivät Helakaupasta.

Kylppäreissä ja kodarissa pitäisi vielä maalailla seiniä ja tehdä pari ehkä isompaakin muutosta, mutta kiire ei niillä ole, joten katsotaan niitä hommia vaikka syksymmällä.

Yläkerran neljästä huoneesta on nyt remontoitu kaksi, makuuhuone ja sellohuone (=vierashuone). Työhuone toimii parhaillaan romuvarastona ja neljäs huone on se, mistä meillä on tarkoitus poistaa seinä ja yhdistää se yhdeksi samaksi tilaksi yläkerran aulan kanssa.

Sellohuoneesta tuli romanttinen “kesähuone”, kun päätin tapetoida yhden seinän siirtolapuutarhamökkiä varten ostetulla kukkatapetilla (*tapetti saatu Värisilmästä). Jonkun mielestä valinta voi olla hassu, mutta minä rakastan sitä, että eri huoneissa voi olla täysin erilaisia tunnelmia! Tänne huoneeseen aion linnottautua sadepäivinä tai muuten vain synkkinä hetkinä.

Makuuhuoneen sävymaailma on taas aika tyyni ja rauhallinen, seinissä on Tikkurilan Linna  -sävy. Makkariin on tarkoitus rakentaa vielä jonkinlainen sängynpääty ja lisäksi haluaisin löytää sinne käytettynä jonkun kauniin senkin tai lipaston. Meillä on vielä kesken myös makuuhuoneen oven tuunausprojekti, jonka ajattelin kyllä viimeistellä mahdollisimman pian.

Minulla on tarkoitus tehdä jokaisesta huoneesta oma esittelypostauksensa, mutta voi olla että kesän lähestyminen saattaa vähän viivästyttää asiaa ja seuraavien kuukausien aikana täällä keskitytään enemmän puutarha-ja pihahommiin. Mutta jos teillä tulee mieleen kysymyksiä tämän uuden kodin remontointiin tai sisustukseen liittyen, niin niitä saa ilomielin jättää vaikka tähän postaukseen – pyrin vastaamaan kaikkiin kysymyksiin sitten tulevissa julkaisuissa.

Lue myös:
Uusi kaupunki kutsuu
Uusi koti – pohjakuva ja remonttisuunnitelmat

Remontti etenee – kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu ja asiat etenevät! Saimme pari päivää ennen pääsiäistä avaimet uuteen kotiin ja sen jälkeen alkoi tapahtua nopealla tahdilla: yhdessä päivässä kaikki alakerran pinnat oli suojauttu, vanha keittiö oli jo purettu ja maalaustyöt makuuhuoneessa aloitettu. Hoidimme vanhan keittiön purun melkein kokonaan itse, putkimies toki tarvittiin hoitamaan oma osuutensa. Löysimme Torin  kautta ostajan niille keittiön osille, jotka meille jäivät remontissa tarpeettomiksi, ihanaa ettei mitään tarvinnut viedä sorttiin. Osa vanhoista rungoista ja kodinkoneet jäivät siis meille ja niitä hyödynnettiin uutta keittiötä rakennettaessa. On aina hyvä idea hyödyntää vanhaa, jos sellaiseen on mahdollisuus!

Nyt pari viikkoa myöhemmin ollaan siinä pisteessä, että uudessa kodissa alkaa olla pikkuhiljaa muuttovalmista. Remontointi jatkuu kyllä muuton jälkeenkin, strategiamme on ollut se, että ennen muuttoa maalataan makuuhuone ja alakerran yleiset tilat ja remontoidaan keittiö, muut hoidetaan sitten vähitellen asumisen aikana. Kun tilaa on reilusti eikä muiden tilojen rempalla ole välitöntä kiirettä, niin ei kannatakaan kiirehtiä! Parempi asettua ensiksi asumaan ja sitten katsoa rauhassa, mitä haluaa muuttaa ja mistä.

keittiöremonttikeittiöremontti

Mutta nyt on pakko hehkuttaa tätä meidän uutta keittiötä: SIITÄ TULEE NIIN IHANA! En meinaa edes uskoa, että tämä upeus on oikeasti meidän. Tuo vihreä sävy, jota pitkään pohdittiin, on meidän molempien mielestä aivan täydellinen (sävykoodi NSC S 6010-G30Y) ja pelkästään näiden kuvien katsominen sykähdyttää. Olen niin iloinen siitä, että uskalsin valita ovien sävyn ns. turvallisten / perinteisten vaihtoehtojen ulkopuolelta, nyt kuitenkin suunniteltiin kotia meille asumista ja elämistä varten, ei vaikkapa myyntiin. Ovet tulivat Puustellilta, sieltä oven sai sävytettyä haluamallaan värillä. Sanoinko jo, että rakastan tuota vihreää? (Suurkiitos Annelle, joka auttoi oikean sävyn löytämisessä! Ihanaa, kun on ystäviä, joilla on näkemystä ja osaamista auttaa tällaisissa pulmissa <3)

Hehkuttamisen arvoista keittiössä on myös Louhen Dekton-kivitaso, jossa on juuri sellainen oikea hiekkainen sävy ja sopivasti elävyyttä. Dekton on materiaalina erittäin kestävää, eikä siihen imeydy kosteutta. Tässä keittiössä kelpaa kokkailla! Tosin vielä hetki joudutaan odottamaan kokkailuhommia, sillä kaikki ei ole vielä ihan valmista: keittiöstä puuttuu vielä astianpesukone, valaisimet, hana ja vetimet. Lisäksi saimme tilauksessa pari vääränkokoista ovea, jotka tilataan uusiksi ja asennetaan myöhemmin. Mutta viikon päästä keittiön pitäisi olla jo ihan käyttövalmis, en malta odottaa aamukahvihetkiä tuolla!

Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen
viena k remontti

Makuuhuoneeseen maalisävyksi valikoitui Tikkurilan J484 linna, joka toi makuuhuoneeseen rauhallisen ja vähän jopa arvokkaan hotellimaisen tunnelman. Kun samaa sävyä jäi vähän yli, niin maalasimme samalla sävyllä myös yhden olohuoneen seinistä. Valosta riippuen sävy näyttää aika vaalealta ja jopa hiukan harmaalta (ylempi kuva), tai sitten hyvinkin lämpimän beigeltä (alempi kuva). Muuten alakerran yleiset tilat ja keittiön seinät maalattiin listavalkoisella. Ihan valko-beigeksi ei koti jää, värejä on tulossa sekä työhuoneeseen että sellohuoneeseen, ehkä myös yläkerran aulaan ja kylppäritiloihin. Aika näyttää, millainen tästä kokonaisuudesta muodostuu.

Keittiöstä ja muistakin huoneista on tulossa kokonaan omat esittelypostauksensa, kunhan saadaan ne valmiiksi, mutta tässä nyt tällainen pieni ensikurkistus – miltä näyttää?

Lue myös:
Uusi kaupunki kutsuu
Uusi koti – pohjakuva ja remonttisuunnitelmat