category: siirtolapuutarha

Kevät saapui

Olen kevään lapsi. Kaikki vuodenajat ovat omalla tavallaan ihania, mutta mikään ei sykähdytä samoin kuin kevät. Joitakin kevätaurinko ahdistaa, mutta minä nautin: vihdoinkin talvi on ohi! Jok’ikinen maasta nouseva krookus ja lumikello saa minut tuntemaan jotain suurta sisäistä riemua – ehkä ne ovat sellainen konkreettinen merkki siitä, että pimeys ja kylmyys on nyt selätetty ja te selvisitte. Minäkin selvisin, sillä nyt on huhtikuu, päivät ovat pitkiä ja ulkona tarkenee jo ilman talvitakkia!

Tämä huhtikuu tuo mukanaan monta jännittävää asiaa. Eduskuntavaalit. GOT:in 8. ja viimeisen kauden (sitä on oikeasti odotettu jo 1,5 vuotta!). Siirtolapuutarhamökin kevätkauden avajaiset. Ensimmäisen oman asunnon remontin valmistumisen (toivottavasti). Todennäköisesti myös pikkusiskoni esikoisen syntymän. Nyt tuntuu, että aika menee vähän liiankin nopeaa ja pelottaa, että ehdinkö nauttia tästä kaikesta, elää kevään jokaisen tärkeän hetken täysillä.

Tällä viikolla olemme jo aloittaneet kevään puutarhatyöt omenapuiden leikkaamisen muodossa. Olemme puutarhanhoidon suhteen ihan noviiseja, mutta onneksi siirtolapuutarhapalstalla naapurit auttavat ja lainaavat oikeanlaisia välineitäkin tarvittaessa. Vanhoista omenapuista on tärkeää leikata kaikki suoraan alas-tai ylöspäin kasvavat oksat pois, samoin sisäänpäin kasvavat oksat. Lisäksi leikkasimme pois pari isompaa oksaa, jotka meinasivat kasvaa liian korkeiksi tai liikaa naapurin puolelle. Näiden selkeiden ohjeiden ja naapureiden neuvojen avulla selviydyimme jotenkuten, katsotaan sitten keväämmällä tuleeko puihin yhtään kukkaa saati omenaa. Ensi vuonna ehkä voisi pyytää ammattilaisen apuun.


Siirtolapuutarhapalstan omistaminen tuo muutenkin ihan uuden onnellisuuden tunteen tähän kevääseen. Nyt kaikki on vielä paljasta, mutta kuukauden päästä koko piha näyttää varmaan jo ihan toisenlaiselta – jännittävintä on se, että en tiedä mitä tuleman pitää. Olen laittanut jo tomaatin, basilikan ja joidenkin kukkien siemeniä esikasvatukseen, katsotaan pärjäävätkö mitkään niistä syksyyn asti. Viikonloppuna suuntaan kevätmessuille hakemaan toivottavasti mahdollisimman paljon vinkkejä ja neuvoja tulevaa puutarhakesää varten. Kaikki tämä uuden opettelu on älyttömän jännittävää ja kiinnostavaa!

Olisiko teillä hyviä vinkkejä aloitteleville puutarhureille?

Puutarhajuhlat ovat parasta mitä tiedän

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Iittala

Olen haaveillut omassa puutarhassa järjestettävistä puutarhajuhlista niin kauan kuin jaksan muistaa. En ole kuitenkaan odottanut haaveeni toteutumista peukaloita pyöritellen, vaan olen järjestänyt pihajuhlia aina vähän siellä missä milloinkin on onnistunut: vanhempieni kotona, mökillä, puistoissa ja sisäpihalla. Kun hankimme siirtolapuutarhamökin, aloin välittömästi suunnitella innoissani mökin tupareita – vihdoinkin oikeat puutarhajuhlat, ihan oikeassa puutarhassa!

Säät ovat olleet tänä syksynä ihan naurettavan upeita, ja pelkoni siitä, että syyskuun alku olisi liian kolea ja sateinen ajankohta pihajuhlille, osottautui täysin turhaksi. Illan aikana maahan putosi pari sadepisaraa, mutta muuten kaikki oli melkein vähän liiankin täydellistä, kun illalla puutarhan vangitsi älyttömän kaunis, ilta-auringon aikaansaama valo ja samaan aikaan taivaalle ilmestyi sateenkaari. Ajatella, juuri sopivasti meidän juhliin!

Ulkojuhlien järjestäminen Suomen ennalta arvaamattomassa säässä on aina pikku riski, mutta jos kelien kanssa onnistaa, ovat pihapaartyt parhaillaan ihan mahtavia. Vieraslistaa ei tarvi kummemmin rajoittaa, koska pihalla riittää tilaa suuremmallekin seurueelle. Lisäksi ulkona voi järjestää helposti kaikenlaista hauskaa ohjelmaa, kuten aarteenmetsästystä tai vaikkapa krokettiturnauksen – meillä kävi tosin aarteenmetsästyksen kanssa vähän hassusti, kun unohdin kertoa vieraille puutarhaan piilotetuista aarteista valoisan aikaan. Taskulamppujen kanssa puutarhassa kömpiminen oli kieltämättä myös oma hauska kokemuksensa.

En ottanut juhlajärjestelyistä sen isompaa stressiä, mutta halusin kuitenkin vähän panostaa, koska kyseessä oli kuitenkin mökkimme tuparit! Toin siis kotoa laatikollisen Ultima Thule-astioita, leivoin neljä erilaista marja-ja omenapiirakkaa, tein tarjoilupöytään kukka-asetelman ja koristelin puutarhan pihavaloilla. Juhlatunnelma syntyy yllättävän helposti, kun pöydälle asetetaan pöytäliina ja ruuat tarjoillaan oikeista astioista kertakäyttöisten sijaan. Halusin myös, että kuohuviini tarjoillaan kauniista laseista, sillä mikään ei ole ankeampaa kuin muovimukilla kilistely.

Mielestäni Tapio Wirkkalan 50 vuotta sitten suunnittelemissa Ultima Thule-astioissa on itsessään juhlavuuden tuntua. Aika monella ystävilläni Ultima Thule tuo mieleen mummolan ja vanhat ihmiset, mutta itse näen ajattoman kauniin suunnittelutyön, joka kuvastaa pohjoisen taikaa ja jäätä. Ehkä syy voi olla siinä, ettei minun mummolassani ultimoita juuri näkynyt, ja tutustuin sarjaan oikeastaan vasta aikuisena, kun ystäväni toivoi näitä häälahjaksi naimisiin mennessään. Rakastan sarjasta juuri noita kauniita tarjoiluastioita ja juhlavuoden kunniaksi tehtyjä tummansinisiä kulhoja ja laseja. Nämä astiat haluan laittaa vähän korkeammalle astiavitriinissäni, ja ottaa ne esiin aina vähän erityisempinä hetkinä.

puutarhajuhlat

Puutarhajuhlamme onnistuivat juuri niin kuin toivoinkin: ihanat ystävämme tulivat paikalle, sää suosi, tarjoilut maistuivat ja ilmassa oli sellaista ihanaa loppukesän taikaa. Illan hämärtyessä esitimme kuoroystävieni kanssa pari laulua ja kun myöhemmin vielä tanssimme tähtisädetikkujen kanssa, tunsin olevani täynnä onnea ja rakkautta – miten elämä voikin olla aina välillä niin ihanaa!

Nämä olivat ehkä ensimmäiset puutarhajuhlamme tällä mökillä, mutta eivät viimeiset. Ensi kesää ja uusia juhlia odotellessa!

kuvat: minä, Nio ja Jenni / Liemessä

Puutarhamökin kohtalo: remontti vai purku?

Kohta tulee kuukausi täyteen siirtolapuutarhaelämää. Olemme viettäneet mökillä jokaisen viikonlopun sen jälkeen, kun saimme avaimet käteen. Yöpyminen mökissä on sujunut kivasti makuupussissa, sängyn virkaa on toimittanut lattialle levitetty patja. Melkein joka ilta olemme saaneet myös seuraa, kun ystävät, sukulaiset ja kollegat ovat käyneet ihastelemassa uutta piilopaikkaa – ensimmäiset puutarhajuhlatkin on jo vietetty. Pihatöitä on tehty pikkuhiljaa ja opeteltu perennoiden nimiä ja hoitoa. Tämä koko siirtolapuutarhahomma ja kaikki siihen kuuluva tuntuu jo nyt ihan täydellisesti juuri meidän jutulta, todeksi käyneeltä unelmalta.

Se mikä juuri nyt mietityttää eniten, on itse puutarhamökin kohtalo. Vanha pieni mökkiraukkamme on aika surkeassa kuosissa, ja se kaipaa kipeästi kohennusta. Arvelisin mökin olevan peräisin vähintään 50-luvulta, eikä sille ole tehty sen elinaikana juurikaan kummempia korjauksia, ellei muovimattokerrosten lisäämistä lasketa. Suurin ongelma on se, että mökki on painunut ihan kunnolla vuosien saatossa maahan ja siksi rakenteisiin on kertynyt kosteutta. Osa rakenteista on lahoja / kostuneita ja mökin sisällä on kostea ilma. Pahimmassa tapauksessa mökki ei ole edes pelastettavissa, jos rakenteet ovat niin pahasti vaurioituneita, ettei mökkiä pysty edes oikaisemaan, eli tunkkaamaan ylöspäin. Yhden remppamiehen varovainen arvio oli, että mökin purkaminen ja uuden rakentaminen voi olla jopa helpompi vaihtoehto kuin vanhan remontoiminen.

Nyt olemme pohtineet kovasti kahden vaihtoehdon välillä: remontoidako vai purkaako ja rakentaa uusi? Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa.

Purkaminen ja uuden rakentaminen voi olla ainoa vaihtoehto, jos vanhaa mökkiä ei pystytä nostamaan maasta niin, että alapohja pääsee tuulettumaan. Muutenkin ajatus täysin uudesta mökistä, johon saisi valita kaikki uudet jutut oman mielensä mukaan, kiehtoo. Tämänhetkinen mökki on 20m2, uudesta voisi tehdä 6 neliötä isomman. Mökki tehtäisiin nykyaikaisin rakennusmenetelmin ja koko rakennus olisi varmasti ihan täysin terve. Huonona puolena uuden rakentamisessa on ensimmäisenä hinta – kokonaisuus kustantaisi varmaan 40 tonnia, ehkä enemmänkin, eikä uudisrakentamisessa saa käyttää kotitalousvähennyksiä. Samoin puutarha kärsisi rakennustöistä, kun paikalle olisi pakko tulla koneilla.

Vanhan remontointi taas viehättää siksi, että se olisi ainakin todennäköisesti toteutettavissa edullisemmin. Jos mökissä on runko jokseekin kunnossa, voisi se olla täysin pelastettavissa, ja vanhaa remontoidessa säästyisimme todennäköisesti isoimmilta puutarhavaurioilta. Jos palkkaamme remonttimiehen, saamme vähentää kulut kotitalousvähennyksessä. Voisimme myös tehdä monia juttuja itse ja oppia siinä samalla kaikenlaista remontoinnista – uutta mökkiä en lähtisi koskaan itse rakentamaan. Kuitenkin suurin syy siihen, että haluaisin nimenomaan korjata vanhaa uuden rakentamisen sijaan, on estetiikka: uudet isot ja korkeat mökit näyttävät vähän liiankin uusilta, isoilta ja kömpelöiltä pienten puutarhapalstojen keskellä, ihan kuin ne olisivat väärässä paikassa. Uuteen mökkiin on mahdotonta saada vanhan mökin tunnelmaa, vaikka mitä tekisi.

Tällä hetkellä olemme kallistumassa vähän sen vaihtoehdon puoleen, että ainakin yrittäisimme ensiksi remontoida tätä vanhaa mökkiä. Jos se osottautuu mahdottomaksi, niin purkupäätöksen voi aina tehdä myöhemminkin ja uuden ehtii rakentaa milloin vain.

Kumpi teitä viehättää enemmän: uudet vai vanhat rakennukset?