category: to read

12: the kinfolk home

“Kirja, joka on inspiroinut minua sisustuksen suhteen enemmän kuin mitkään blogit tai sisustuslehdet aiemmin yhteensä.”

Näin siskoni kuvaili tätä kauan odotettua uutuuskirjaa, The Kinfolk Home-teosta. Oma kirjani saapui postipakettina pari päivää sitten, ja jo pikaisen selailun perusteella voin yhtyä siskoni sanoihin. Tässäpä siis mahtava joululahjavinkki sisustuksen ystäville. Kinfolk-maailman estetiikka ja ajatusmaailma puree ainakin minuun täysillä: tämän opuksen lehdiltä ei löydy juurikaan mustavalkoisia koteja, tekemällä tehtyjä asetelmia tai uusimpien trendien mukaisia ratkaisuja ja huonekaluja, vaan kodit ovat sielukkaita, asujiensa näköisiä, persoonallisia. Tämän seurassa tulee vietettyä joululomalla varmaan hetki jos toinenkin, odotan jo joululomaa ja yhteisiä hetkiä tämän kirjan ja teekupposen kanssa.

The Kinfolk Home, 26,90e Adlibriksestä

kolme sekalaista kuluneelta viikolta

Teemu Järven peurajulisteen hankin Habitaresta. Ajattelin ensin valkoisia tai mustia kehyksiä, mutta meiltä löytyi valmiina juuri sopiva alumiininen kehys eikä se sitten näyttänytkään hassummalta. Noita Järven ihania eläinaiheisia printtejä voi ostaa esimerkiksi Finnish Design Shopista.

Tulin viikolla kipeäksi ja jouduin olemaan pari päivää poissa töistä. Sairasvuoteella tulee usein luettua kirjoja tai lehtiä, näyttöpäätteen tuijottaminen ei onnistu jos flunssaoireisiin kuuluu inhottava päänsärky. Köpiksestä ostin matkalukemiseksi mukaan uusimman the gentlewomanin numeron josta riitti selailtavaa ja luettevaa pidempäänkin kuin lentomatkalle ja aloitin juuri Murakamin Kafka rannalla. Nykyään tulee luettua harmillisen harvoin, välillä muistelen kaiholla nuoruusvuosiani, jolloin kannoin kirjastosta viikottain aina vinon pinon kirjoja kotiin luettavaksi.

Vietimme eilen naapureiden kanssa taloyhtiön syysjuhlaa, jonne leivoin tuollaisen syyspavlovan. Pavlova on mun vakiokakku, huomaan tekeväni sitä tosi usein – mutta se on vain niin hyvää ja lähes kaikki rakastavat sitä. Syysversioon tulee tietenkin karpaloita ja kinuskikastikekin olisi käynyt tuohon hyvin. Ehkä sitten pikkujouluihin..

Olenko muuten koskaan maininnut että asun ehkä Helsingin parhaassa talossa? Meillä on ihanan yhteisöllinen meininki taloyhtiössä, kesäisin hengaillaan, illastetaan tai järjestetään elokuvanäytöksiä sisäpihalla, talvisin pidetään tunnelmallisessa kerhotilassa yhteisiä illanistujaisia. Aina välillä pohditaan että pitäisikö ostaa isompi asunto tai muuttaa, mutta sitten toteamme että missään muualla meillä ei olisi näin mahtavaa naapurustoa ja yhteishenkeä. En ole koskaan aiemmin voinut kerrostalossa asuessani sanoa naapureita ystävikseni, mutta nyt voin.

Käpylän helmi: Kahvila Siili

kahvila siili

Käpylään, tuonne idylliseen puutalokaupunginosaan, avattiin vastikään kesäkahvila nimeltään Kahvila Siili. Innostuin paikasta jo ennen kuin se avattiin, meidän oli tarkoitus pikkusiskon kanssa mennä avajaisiin, mutta suunnitelmiin tuli muutoksia. Nyt olen käynyt jo Siilissä pariin otteeseen, ensimmäisen kerran brunssilla ja toisella kertaa iltapäiväkahvilla, ja molemmilla kerroilla paikka on ollut ihan täynnä.

Suosiolle on varmaaan syynsä, itsestäni ainakin tuntuu että Kahvila Siilissä kaikki tehdään hyvin. Vaikka asiakaspaikkoja on vähän, niin miljöö on viihtyisä (etenkin hyvällä säällä terassi on ihana) ja olo Siiliin tullessa on aina tervetullut – uusille asiakkaille kaivettiin aina jostain pikku pöydät tai tuolit. Tarjolla on erinomaista kahvia ja ainakin patisserie petitpasin ihania croissantteja (ja mantelicroissantteja, nam), Pürin raakakakkuja, arkipäivisin iltaan saakka lounaskeittoa ja viikonloppuisin brunssia. Suosittelen lämpimästi kaikille kesäretkeä Käpylään niin kauan kuin paikka on vielä auki.

kahvila siilikahvila siilikahvila siili

Kahvila Siili

Ilmattarentie 8 C, 00610 Helsinki