category: yhteistyö

Tunnelmallisiin iltapalahetkiin: tomaatti-ricottagalette

Kaupallinen yhteistyö: @keijutuotteet ja Asennemedia


En muista olenko maininnut siitä, että kanssani asuu nykyään mestarikokki. Poikaystävälleni ruuanlaitto on harrastus, johon hän suhtautuu aika intohimoisesti, ja minä saan nauttia yleensä tuon harrastuksen helmistä. Olen onnellinen osaani, mutta yksi haittapuoli tässä tilanteessa on: oma kokkailuni on jäänyt aika minimiin, ja usein huomaan omalla ruuanlaittovuorollani ehdottavani noutoruokaa tai jotain puolivalmisteita. Olen nyt viime aikoina yrittänyt skarpata ja palauttanut mieleeni erityisesti sellaisia helppoja ja vaivattomia reseptejä, josta kaltaiseni suurpiirteinen (ja myönnetään, vähän laiska) kokki myös innostuu. Siinä missä pikkutarkat ja huolelliset ruuanlaittovaiheet inspiroivat avopuolisoani, niin itse innostun rennon rustiikkisesta ruuasta.

Galette on ollut jo vuosia yksi bravuurini, ja oikeastaan se voi olla kenen tahansa bravuuri, sillä se on niin helppo että sen leipomisessa onnistuu kuka vain. Galette on ranskalainen rento piiras, jonka valmistamiseen ei tarvita edes piirakkavuokaa ja täytteeksi kelpaa melkein mikä vain, suolainen tai makea. Sesongin mukaan täytetyt piiraat ovat lemppareitani: esim. nyt voisi toimia veriappelsiinigalette ja vähän keväämmällä parsagalette. Tällä kertaa toteutin iltapalalle teen kanssa nautittavaksi tarkoitetun suolaisen piirakan, jossa yhdistyvät värikkäät kirsikkatomaatit ja kermainen ricottajuusto. Galette vaatii ehkä hitusen enemmän vaivaa kuin iltapalavoileivät, mutta palkitsee lopputuloksellaan!



Olen käyttänyt Keijun levitteitä jo pitkään, Keijun laktoositon kasvisrasvalevite eli ns. “Sininen Keiju” on ollut se kotimainen ja oikeasti hyvänmakuinen tuote, jota on olen käyttänyt lähes kaikessa vegaanisessa leivonnassa ja ruuanlaitossa. Keiju Kaura on minulle siis miellyttävä uutuus – se on sekä vegaaninen että palmuöljytön. Tuotteelle on myönnetty Sydänmerkki, joka kertoo sydänterveydelle paremmasta valinnasta rasvan laadun ja suolan suhteen. Makunsa puolesta Keiju Kaura -levite toimii mielestäni loistavasti sekä leivän päällä että leivonnassa – etenkin tällaisissa taikinoissa, joissa jauhoihin sekoitettavan rasvan pitäisi olla pehmeää. Galetten pohjataikina syntyy valehtelematta viidessä minuutissa!  Anne oli kokeillut myös Keiju Kauraa ruuanlaitossa, käy tsekkaamassa helpon sieni-riisipannun reseptin Annen blogista.


Tomaatti-ricottagalette

Pohja

4,5 dl vehnäjauhoja
125 g Keiju Kaura -levitettä
1 tl suolaa
ripaus sokeria
3-5 rkl kylmää vettä

Täytteet

rasiallinen kirsikka-tai luumutomaatteja eri väreissä
1 valkosipulinkynsi
125 g ricotta-juustoa
pieni pala parmesania
kourallinen tuoretta basilikaa ja timjamia
suolaa
mustapippuria
(kananmuna voiteluun)

Valmista ensin pohja. Sekoita jauhot, suola ja sokeri kulhossa. Nypi joukkoon Keiju Kaura -levite. Lisää jääkylmää vettä ruokalusikallinen kerrallaan, kunnes taikina on helposti muotoiltavaa. Kääri taikina kelmuun ja anna sen tekeytyä jääkaapissa n. tunnin verran.

Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen ja valmistele täytteet. Pese ja siivuta kirsikkatomaatit ja hienonna tuoreet yrtit sekä valkosipuli. Laita tomaattisiivut, yrittihakkelus ja valkosipuli samaan kulhoon ja sekoita varovaisesti. Raasta parmesaania n. puoli desiä valmiiksi.

Ota pohja jääkaapista ja muotoile siitä iso pyöreä levy leivinpaperin päälle. Levitä levyn päälle ensiksi parmesanraaste niin, että pari senttiä reunoista jää vapaaksi. Lisää parmesanraasteen päälle suurin osa ricotta-juustosta nokareina ja levitä sitten päälle yrtti-valkosipulisilpussa pyöritellyt tomaatit. Käännä tämän jälkeen piirakan pohjat varovaisesti täytteen päälle ja lisää lopuksi loput ricottasta.

Paista galettea n. 25min uunissa keskitasolla, kunnes se on

Ps. Saat vegaanisen version korvaamalla ricotta-juuston esim. vegaanisilla juustokuutioilla ja jättämällä parmesanin pois. Voit myös jättää juustot reseptistä kokonaan ja pyöritellä tomaatit  sen sijaan vegaanisessa valmispestossa (n. 1dl).


Kerro, jos innostuit kokeilemaan tätä reseptiä – mitä sinä laittaisit iltapala-galetten täytteeksi?

Joulupöytä 2020: kasvisruokaa, uunirosollia ja karamellisoituja päärynöitä

Kaupallinen yhteistyö Fiskars ja Asennemedia

Alle viikko jouluaattoon! Meillä on vielä pari päivää töitä jäljellä, mutta maanantaina alkaa kolmen viikon mittainen joululoma. Tarkoituksena on päästä lähtemään heti joulupyhien jälkeen pohjoiseen lumihankien keskelle, siksi olemmekin nyt olleet hissukseen vain kotosalla, ylimääräisiä kontakteja vältellen. Kotoilu on antanut mahdollisuuden panostaa myös joulun laittoon eri tavalla kuin aiempina vuosina, ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen olen mm. ehtinyt lähettää joulukortteja, tehdä joulusiivousta ja suunnitella ja testailla huolella erilaisia jouluruokia. Joulumenun suunnittelu onkin noussut tänä vuonna erityisen tärkeäksi, kun en vietäkään pyhiä oman perheeni luona isolla porukalla – normaalisti joulufiilis tulee itselleni siitä, kun pääsen lapsuudenkotiini, mutta nyt se täytyy luoda muilla keinoin. Ja yksi parhaista keinoista on tietenkin se ruoka.

Jaan talouden ruuanlaittointoilijan kanssa. Se on tietenkin erinomaisen positiivista, rakastanhan hyvää ruokaa ja kokkailua itsekin. Kuitenkin aika nopeasti tutustumisemme jälkeen kävi ilmi, että olemme ruuanlaittajina aika erilaisia: minä olen suurpiirteinen ja rustiikkinen visionääri, Johannes taas tarkka ja huolellinen kokki, joka haluaa saada raaka-aineista kaiken hyödyn irti oikeilla tekniikoilla. Ehkä tässä asiassa me täydennämmekin aika hyvin toisiamme, on ollut inspiroivaa seurata toisen tapaa tehdä ja ottaa opikseen.

Fiskarsin Norden-sarja sopii meille molemmille hyvin filosofiansa puolesta: sen juuret ovat Pohjolan luonnossa ja ruuanlaiton perinteissä. Samoin kun rakastamme ruokaa laittaessa  laadukkaita ja puhtaita raaka-aineita, arvostamme myös ensiluokkaisia keittiövälineitä. Vielä vuosi sitten yritin pilkkoa kasviksia vähän taittuneilla ja tylsillä veitsellä, mutta Johanneksen ansiosta olen oppinut, että ruuanlaitto on oikeasti paljon mielekkäämpää ja lopputulos maukkaampaa, kun välineetkin ovat kunnossa. Visualistina rakastan myös sitä, miltä nämä tuotteet näyttävät, erityisesti pidän suomalaisesta koivusta valmistetuista puisista kahvoista ja yksityiskohdista. Norden-sarjan pannut ja veitset ovatkin mainio joululahjaidea sekä laadukkuutta että kauneutta arvostavalle ruuanlaittajalle.


 

Meillä syödään jouluna pohjimmiltaan samoin kuin aina muulloinkin: kasvispainotteisesti ja maukkaasti. Joulupöydästämme löytyy myös juustoja ja kotimaista kalaa, mutta pääpaino on kasvipohjaisissa herkuissa. Tässä muutama vinkki kasvissyöjän joulupöytään – osa näistä on varmasti monille jo ihan tuttuja, mutta ehkä joukosta löytyy uusiakin ideoita!

Vegaaninen riisipuuro on helppo tehdä tavallisen puuron ohjeella, vaihtaa vain normimaidon tilalle haluamansa kasvimaidon. Itse olen saanut ehkä maukkaimman lopputuloksen yhdistämällä soijamaitoa ja kaurakermaa ja tekemällä puuron uunissa, tietenkin. Uuniriisipuuro on helppo valmistaa Norden valurautapadassa, joka sopii parhaiten hitaaseen kypsennyskeen. Tähän pannuun ei puuro jumitu kiinni.

-Kinkkua en ole kaivannut vuosiin, mutta yhtenä perinteenä meillä on testata aina siskojeni kanssa joka vuosi uusi “vegekinkku”. Joulupöydän pääruuaksi kinkun tilalle sopii erinomaisesti kasvis-wellington, eli lehtitaikinakuoreen kääritty mausteinen muhennos. Kokeile vaikka Hesarin sivuilta löytyvää sieniwellingtonin reseptiä – tosin itse laitan herkkusienten tilalle suppilovahveroita, kun niitä saa vielä!

-En ole koskaan välittänyt rosollista, kunnes testasin ensimmäistä kertaa uunirosollia (resepti postauksen lopussa). En usko että jaksamme valmistaa laatikoita, mutta siirapilla ja timjamilla maustetut uunikasvikset valmistuvat helposti ja maistuvat upealta! Fiskarsin Norden steel paistokasari sopii myös uuniruokien valmistukseen,  koska se kestää jopa 240 asteen lämmön. Perinteisen rosollin makua korostaa kyljessä tarjoiltu suolakurkku-ranskankermakastike.

-Joulun vegaaniklassikko on myös porkkalatahna, joka tarjoillaan saaristolaisleivän kanssa. Tämä tahna huijaa yleensä sekasyöjiäkin, maistuu todella paljon kylmäsavulohitahnalta! Reseptin löydät täältä. 

Itsetehty glögi tuo joulun tuoksun kotiin ja maistuu taivaalliselta. Tarvitset vain litran omenamehua, muutaman kanelitangon, neilikoita ja muita mausteita. Mehu lämmitetään kattilassa, lisätään mausteet ja annetaan uuttua n. puolen tunnin ajan matalalla lämmöllä.

-Jälkkäreiden suhteen suosimme helppoja ja nopeita reseptejä tai vaihtoehtoisesti haemme upeat joululeivokset leipomosta. Luumurahka toimii aina, samoin kuin ihanat karamellisoidut päärynät – resepti postauksen lopussa!

Uunirosolli

2 punajuurta
2 porkkanaa
2 perunaa
1 omena
1 sipuli
3 timjaminoksaa
1 rkl tummaa siirappia
n. 50g voita / vegaanista margariinia

1 prk ranskankermaa / imat fraichea
1 dl suolakurkkua (myrttinen!)
1 rkl suolakurkun maustelientä
ripaus suolaa

Kuori porkkanat, punajuuret, perunat, omenat ja sipuli. Pilko ja lohko kaikki kasvikset ja omena sopivan kokoisiksi paloiksi ja lohkoiksi.

Asettele kaikki uunivuokaan. Laita voi kasvisten päälle pieninä nokareina ja valuta päälle siirappi. Mausta timjaminoksilla ja suolalla.
Paista 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes kasvikset ovat napakan kypsiä.

Valmista rosollikastike. Pilko suolakurkku pieniksi kuutioksi. Sekoita suolakurkut + liemi ranskankermanjoukkoon, mausta suolalla. Tarjoile valmiin uunirosollin kanssa.

Karamellisoidut päärynät

2 päärynää
iso nokare voita / vegaanista margariinia
0,5 dl vettä
2 rkl sokeria
1 tl aitovaniljajauhetta
kanelia

(kaura)vaniljakastiketta tarjoiluun

Halkaise päärynät, poista siemenet ja ripottele niiden päälle sokeria ja kanelia. Sekoita sokeri ja vaniljajauhe veden sekaan, kunnes sokeri sulaa veteen.

Laita voi/margariininokare pannulle. Kun se on sulanut, asettele päärynät pannulle leikkuupinta alaspäin. Paista päärynöitä viiden minuutin ajan, kunnes ne alkavat karamellisoitua. Käännä päärynät, kaada niiden päälle vesi-sokeriseos ja hauduta pehmeäksi kannen alla noin 6-8 minuuuttia tai kunnes päärynät ovat pehmeitä.

Asettele päärynät tarjoiluastioille, kaada päälle sokerilientä pannulta. Tarjoile heti vaniljakastikkeen kera.


Mitä teidän joulupöydästä löytyy tänä vuonna?

Kuvissa näkyvät Fiskars-tuotteet:

Norden steel-paistinpannu
Norden steel-paistokasari
Norden valurautapaistinpannu
Norden valurautapata
Norden veitset

Irtiotto arjesta: junalla viikonlopuksi pohjoiseen

Kaupallinen yhteistyö: VR & Asennemedia

Junalla Helsingistä Ouluun

Viime viikolla hyppäsimme Helsingin rautatieasemalta junaan ja lähdimme pyhäinpäivälomalle Ouluun, lapsuuden kotikaupunkiini. Olen matkustanut Helsinki-Oulu-väliä junalla satoja kertoja elämäni aikana, mutta aina junaan noustessani tunnen silti pienen kutkuttavan tunteen: tästä alkaa uusi seikkailu. Etenkin tällä hetkellä elämässä on menossa taas sellainen hektinen vaihe, että tällaiset pienetkin irtiotot ja viikonloppureissut tuntuvat äärimmäisen tärkeiltä.

Minusta on ihanaa, kun Ouluun pääsee Helsingistä junalla alle kuudessa tunnissa, suoraan keskustasta keskustaan! Hetkessä etelän lämmöstä pohjoisen talveen. Junamatkustaminen on mielestäni jo itsessään lomailua, kerrankin voi vaan keskittyä vain olemiseen ja itseensä. Käytin sekä meno-että paluumatkat lempipuuhieni parissa: ensiksi nukuin makeasti, sitten aloitin uuden jännittävän äänikirjan ja edistin keskeneräistä neuletyötäni. Välissä käytiin herkuttelemassa ravintolavaunussa. Vaikka itse otin rennosti, niin poikaystäväni käytti koko junamatkan tehokkaasti työntekoon ja ennen Ouluun saapumista oli valmistunut niin tärkeä apurahahakemus kuin pari koulutehtävääkin. Kätevää!

Junalla Helsingistä Ouluun
Junalla Helsingistä Ouluun
Junalla Helsingistä Ouluun
Junalla Helsingistä Ouluun

Kotimaan junamatkailu on näinä poikkeusaikoina myös turvallinen ja ekologinen tapa matkustaa. Junissa on huomioitu koronatilanne varsin hyvin: junissa on tällä hetkellä maskisuositus ja tavallista väljempää, ja jos haluaa olla erityisen varovainen, niin voi varata seurueelleen oman hytin. Ekstra-luokassa on myös maskipakko ja hintaan sisältyy maskin lisäksi myös aina tyhjä viereinen paikka. Ruuat on mahdollista tilata ravintolavaunusta myös tekstarilla helposti omalle paikalle. Lapsuudessani junamatkoilla meillä oli aina mukana eväät muovirasioissa, nykyisin arvostan hurjasti sitä, että junassa on mahdollista syödä lämmin ja ravitseva ateria paikan päällä. Annan lämpimän suositukseni sekä ravintolavaunun tomaatti-pestopastalle että korvapuustille!

Jos haluaa matkustaa väljästi, oma vinkkini on valita myös tyypillisesti hiukan hiljaisempi junavuoro: lähdimme viime torstaina Helsingistä Oulua kohden puoli seitsemän junalla, ja saimme olla lähes koko matkan kahdestaan yhdessä junavaunussa. Jos omat maskit ja käsidesit unohtuvat kotiin, niin niitä myydään myös junassa.

Junalla Helsingistä Ouluun
Junalla Helsingistä Ouluun
Junalla Helsingistä Ouluun

Kysyin instagramissa mikä ihmisten mielestä on parasta Oulussa. Oli hauska huomata, että monen kommenteissa nousi luonnonläheisyyden ja mielenkiintoisten paikkojen lisäksi myös ihmiset ja sydämellisen tunnelman. Itsellenikin Oulussa tärkeintä on juurikin rakkaat ihmiset, sukulaiset ja läheiset, jotka siellä asuvat. Mutta on oululaisuudessa jotain muutakin: se on sitä tiettyä rentoutta, välittömyyttä ja suorapuhheisuutta, niinku oululaisittain sanottais. Oulun murre tuo itselleni aina kotoisan ja jotenkin leppoisan olon. Oulussa on aina ihana käydä, joku sisällä läikähtää lämpimästi aina, kun astun junasta ulos Oulun rautatieasemalle ja käppäilen odottelemaan aseman eteen isän auton ilmestymistä.

Tällä matkalla pääsin sukuloinnin lisäksi tutustumaan Ouluun myös vähän erilaisesta näkökulmasta: yövyimme yhden yön hotellissa ja kiertelimme kaupungilla kuin turistit konsanaan. Huomasin kuvaavani paljon rakennuksia ja ihmettelin, miksi en nuoruudessa tajunnut, miten paljon Oulussa on kauniita taloja? Oulu on myös ihana kaupunki joulun alla, siellä on sellaista hyggeä ja talvista tunnelmaa, mitä en koskaan oikein Helsingistä löydä. Jo lokakuun alussa monessa ikkunassa ja pihassa on jo jouluvaloja, ihmiset osaavat luoda pohjoisessa valoa pimeänkin keskelle.

Jos menisin Ouluun ensimmäistä kertaa, minne menisin? Tässä muutama vinkki:

Cafe Rooster
Persikanvärisen puutalon sisältä löytyy lämminhenkinen kahvila-ravintola, joka tarjoaa aina hyvää kahvia ja rentoa ruokaa.
Pannukakkutalo. (https://pannukakkutalo.fi/ravintolat/oulu/)
Klassikkopaikka torinrannassa. Johannes harmitteli, kun tällä reissulla ei ehditty tänne, mutta ehkä jouluna taas? Pannukakkutalossa on myös hyvä valikoima vegaanisia pannareita eri täytteillä.

Puistokahvila Makia
Montakohan kertaa olen istunut täällä kahvilla junaa odotellessani? Makia löytyy 500 metrin päästä Oulun rautatieasemalta, Otto Karhin puistosta ja kehuja olen kuullut erityisen paljon sen brunsseista.

Puistola 
Ehkä Oulun kaunein rakennus ja ihana leipomo-kahvila, josta saa esimerkiksi klassisen avokadotoastin hapanjuurileipään.

Junalla Helsingistä Ouluun
Junalla Helsingistä Ouluun

Ainolan puisto
Lapsuusmuistoissa Ainolan puisto oli ihmeellinen paikka, jossa oli ihana leikkipaikka ja kasvihuone. Jos kesäisessä Oulussa etsii idyllistä paikkaa piknikille, on Ainola ehdottomasti place to be.

Pikisaari
Torinrannasta pääsee siltaa pitkin kävellen kuvankauniiseen puukaupunginosaan, Pikisaareen. Melkein jokaisella Oulun-reissulla käyn pienellä fiilistelykävelyllä täällä. Upea paikka myös talvella!

Nallikari
Upea hiekkaranta, melkein kuin ulkomailla olisi, etenkin kuumana kesäpäivänä! Talvellakin Nallikari on kaunis paikka ja sieltä löytyy myös monenlaista ohjelmaa tarjoava Nallikarin Talvikylä.

Kure
Ihana valikoima kotimaisia vaatteita ja asusteita eri brändeiltä, sijainti ihan rautatieaseman vieressä.

Junalla Helsingistä Ouluun

Jos tästä poikkeusvuodesta pitäisi nostaa esille jotain positiivista, niin se on mielestäni ehdottomasti kotimaanmatkailun arvostuksen kasvaminen! Minne sinä olet matkustanut viimeksi Suomessa ja miksi?