13: Palautetoive ja Iittalan Essence-arvonta


Hyvää Lucian päivää, valon päivää! Tänään haluan ilahduttaa teitä joulukalenterini seuraajia pienellä arvonnalla. Palkintona on Iittalan ihanat Essence-uutuudet: vaaleanpunainen pitkäkaulainen kaadin ja neljä tummanharmaata lasia. Lähetän palkinnon voittajalle itse, ja pakettiin saattaa päätyä lasien lisäksi pieni ylimääräinen jouluyllätys.

Vastineeksi toivoisin saavani teiltä vähän palautetta. Minulle sisällöntuottajana lukijoiden ja seuraajien kommentit ovat aina äärimmäisen tärkeitä. Kirjoittelen ja kuvaan pääsääntöisesti kotona yksikseni ja pyörin vain omien ajatusteni kanssa tekstejä luodessani – tämä työ on välillä hyvin yksinäistä. Jok’ikinen teiltä saatu palaute on aina arvokas ja ilahdun kaikista kommenteista, vaikka en joskus niihin kaikkiin ehtisi edes vastaamaan. Pidän myös siitä, kun minua tai mielipiteitäni haastetaan ja pääsen keskustelemaan syvemmin jostain minulle merkityksellisestä asiasta. Lukijoina minulla tuntuu olevan poikkeuksellisen loistavia tyyppejä, sillä haukkumista tai törkyä joudun vastaanottamaan tosi harvoin. Kiitos siis teille!

Nyt saatte siis avata sanaisen arkkunne: risuja ja ruusuja kuluneesta vuodesta niin blogin, instagramin kuin podcastinkin suhteen otetaan vastaan!


Arvonta!

Mistä olet blogissani tänä vuonna pitänyt? Mistä et? Mitä toivoisit Viena K:lta tulevaisuudessa?

Kommentoi vapaasti ajatuksesi (joko lyhyesti tai pitkästi) tähän postaukseen, niin olet mukana arvonnassa! Voittaja saa itselleen Iittalan  vaaleanpunaisen Essence-kaatimen, neljä (4) tummanharmaata Essence-lasia ja pienen yllätyksen. Liitä mukaan sähköpostiosoitteesi, niin saan voittajan kiinni ja ehdin mielellään laittaa paketin postiin ennen joulua. Osallistumisaikaa on maanantaihin 17.12. klo 18 asti. Onnea arvontaan!

*arvonnan palkinnon tarjoaa Iittala osana vuosiyhteistyötä

69 comments on 13: Palautetoive ja Iittalan Essence-arvonta

  1. Blogisi on ihana – bongaat asioista ihania yksityiskohtia, kuvasi ovat kauniita, uskallat erottua omana itsenäsi ja kirjoitat hömpän lisäksi myös tärkeistä asioista, kuten ekologisuudesta.
    Risuja en osaa antaa oikein mistään, sillä olen ollut kaikinpuolin tyytyväinen.
    Mitä toivoisin tulevalta? Hmm, ainakin semmoisen Päivä Vienan kanssa-tyylisen postauksen (mitä kaikkea ns. normaalipäivääsi kuuluu) sekä asupostausta, jossa samaa vaatetta on käytetty eri asuissa.
    Ja aina myös postaukset ekologisuudesta, vegeruoasta ja luonnonkosmetiikasta kiinnostavat!

  2. No heti alkuun, että risuja en osaa kyl sanoa yhtään kappaletta. Olen tykännyt postauksistasi, jotka ovat mielestäni maanläheisiä. Postaustoive on näin jouluhulluna postaus jouluisasta kodistasi ja ruokapöydästä. Kuusta unohtamatta =)

  3. Sekä blogissa että Instagramissa kauniita ja harmonisia kuvia, joita on aina ilo katsella. Silti podcast taitaa olla tämän vuoden suosikkini. Kiitos siitä sinulle ja Artulle, jutusteluanne on ihana kuunnella! Rehellistä pohdiskelua riittävän kepeällä otteella.

  4. Moikka Viena! Olen seurannut blogiasi pitkään ja pidän erityisesti siitä, miltä se näyttää: valokuvistasi, niiden värimaailmasta ja tunnelmasta. Tyylitajusi on pettämätön oli kyse sitten asuistasi tai sisustuksesta. Myös ruokatestaukset ja vegereseptit ovat mieleen tällaiselle kasvissyöntiin vasta jonkin aikaa sitten kääntyneelle. Olen pitänyt myös vastuulliseen kuluttamiseen liittyvistä jutuistasi. Ainoa negatiivinen asia minkä keksin on, että postausten lataaminen kestää ainakin omalla koneellani melko kauan, johtunee kuvien suuresta koosta. Kiitos siis inspiroivasta blogistasi! 🙂

  5. Hei Viena!

    Blogisi on ihanan esteettinen ja tekstejäsi on mukava lueskella. Seuraan itse kuitenkin altiivisemmin ehkä instagram-tiliäsi. Siellä kuvasi ovat kaikki niin kauniita ja inspiroivia. Blogistasi ja instagramistasi olen saanut monen monta vinkkiä sisustamiseen sekä päivittäiseen elämään, kuten ompeluun ja ekologisuuteen:). Toivoisinkin jatkossakin lisää postauksia ompeluistasi, sekä luonnonkosmetiikasta ja kaikista ekologisista tuotteista joita suosit. Hyvää joulua

  6. Olen seurannut sinua vajaa vuoden päivät.. Joten minulla tuli mieleen ekologisuus, kuten vaatevalinnat ja kasvisruoka, sekä muut tärkeät aiheet kuten viimeisin tyttöjen ympärileikkaus. Kirjoitat mielenkiintoisista aiheista jotka koen myös itse tärkeiksi.

  7. Heippa, minusta kirjotat monipuoleisesti eri aiheista. Et niinsanotusti junnaa paikallasi.

    Puutarhajuttuja odotan innolla kunhan kevät koitaa!! Myös kaikki remontti ja sisustusasiat mökillä kiinnostelee😊 Ihanaa Joulua! ❤

  8. Blogisi ja instagramtilisi ovat kaiken kaikkiaan ihanat! Pidin kesällä, kun laitoit juttua siirtolapuutarha unelmastasi ja kaikista matkavinkeistä.

    Toivoisin jatkossa vinkkien esim. Joulutekemistä tai treffi-ideoiden olevan mahdollista toteuttaa myös muualla kuin Helsingissä, sillä asun muualla ja kaipailisin kivoja vinkkejä esim juuri treffi-iltoihin tai kavereiden kanssa juhlien viettoon.

  9. Moikka Viena! Oon eksynyt Instagramiisi ja blogiisi vasta aika hiljattain, mutta ihailen kovasti visuaalista ilmettäsi! Siitä saa paljon inspiraatiota. <3 Vaikutat myös aivan huipputyypiltä! Podcast, jossa olet mukana, tarjoaa mahtavia keskustelunavauksia ja herättelee erilaisiin ajattelutapoihin. Pelkkää plussaa on se, että teillä toisinaan eroaa mielipiteet paljonkin Artun kanssa. Tulevaan toivon helppoja vegaanisia reseptejä ja kestävään elämäntapaan liittyviä vinkkejä. Hyvää joulua ja tsemppiä tulevaan vuoteen!

  10. Tykkään paljon sun kuvista, ruoka-aiheiset postaukset on olleet kivoja. Tykkäisin lukea enemmän sisustusjuttuja😊 samoin my day tyyppiset postaukset on aina kivoja.

  11. Kuvasi ovat kauniita, tekstisi sujuvaa ja mukavaa luettavaa. Tämmöinen vähän vanhempikin, suurperheen äiti, tykkää lukea antoisaa inspiroivaa blogiasi -vegaaniset ohjeet ja ympäristö teemat erityisen hyviä. Kiitos.

  12. Hei Viena.
    Kiitos blogistasi. Se on yksi harvoja, joita seuraan lähes säännöllisesti.

    Minusta blogissasi on ihania kuvia. Aiheet on monipuolisia ja kiinnostavia.

    Ihan erityisesti tykkään ei kaupallisista ja vähän syvällisemmistä päivityksistä. Toki ymmärrän, että yhteistyöpostaukset on sinulle tärkeitä taloudellisesti, mutta toivon sydämestäni, ettei niiden määrä ainakaan lisäänny.

    Minusta on ollut mahtava nähdä kasvuksi ihmisenä ja kehittymistäsi bloggaajana.

    Kahdella sanalla sanoen kiitos lisää.

    Jouluiloa sinulle.

    P. S. Joulujutut on tosi kivoja näin joulukuussa.

  13. Blogisi on kaunis ja inspiroiva paikka, jossa on ihanan seesteinen tunnelma. Sekä sisustus, tyyli ja kauneusjutut kiinnostavat, kuin myös on ollut kiva että olet kirjoittanut myös henkilökohtaisemmista asioista. Risuja ei kyllä tule mieleen!

  14. Heippa.
    Sinulla on todella kauniita kuvia ja pidän aidon rehellisestä tavastasi kertoa asioista.
    Kiva, kun laitat joskus lauluasi tarinoihin.
    Kiitos! 💕

  15. Moikka! Olen seurannut blogiasi ja instaasi vasta vähän aikaa, mutta oon jo nyt saanut niistä tosi paljon iloa ja valoa omaan arkeen; sun niin ihana tyyli sisustaa ja elää arkea tuo itsellekin inspiraatiota ja ideoita tämän pimeän arjen keskelle. Pienet arjen vinkit esimerkiksi ekologisimpiin arjen käytännön valintoihin tai helppoihin ja herkullisiin arjen ruokiin olisivat huippujuttu! Myös muoti kiinnostaa: mistä ostat vaatteesi? Pyöritkö paljon kirppareilla? Tällä hetkellä ihailen pelkkiä blogisi kuviakin jo suuresti, joten risuja on vaikeaa keksiä.

  16. Sun blogissa tykkään tosi paljon kuvien sävymaailmasta ja tunnelmasta. Sun pukeutumistyyli on ihana !
    Reseptit on kans kivoja !

    Risuja en osaa antaa kun ei niitä mun mielestä ole.. 🙂

    Mä tykkään lukea sun työstä musiikin parissa ku itseeki musiikki kiinnostaa niin esim.kuorojutuista ois kiva tietää enempi ja sit tietenki reseptejä vaan , niitä ei voi olla liikaa !
    Joku mainitsikin treffi-ideat niin komppaan !

  17. Hei, pidän kauniista ja esteettisistä kuvistasi. Toivoisin kevään tullen postauksia siirtolapuutarhastasi.

  18. Moikka! Olen vasta tässä kuussa tutustunut blogiisi, mutta loppuraskauden unettomien öiden takia olen ehtinyt kahlata postauksiasi jo melkein vuoden ajalta. 🙂 Pidän ylipäätään maanläheisestä ja positiivisesta tavastasi kirjoittaa ja esteettinen puoli miellyttää kovin! Etenkin reseptisi ovat inspiroivia, vaikka en ole vielä ehtinyt kokeiluasteelle! Ekologisuus, tyyli, luonto ja kukat kiinnostavat myös erityisesti!

  19. Moikka! Oon seuraillut sun blogia nyt reilun vuoden ajan ja oon tykännyt tosi paljon. 🙂 Erityisesti muhun on kolahtanut kaikki kulutukseen ja kestävään kehitykseen liittyvät jutut, sillä oon miettinyt niitä myös paljon omiin työjuttuihin liittyen. Lisäksi on pakko antaa kehuja blogin kuvista, jotka on usein kuin suoraan sisustuslehdistä tms. Huippua työtä siis!

  20. Kiitos ihanasta blogista ja kauniista kuvista, upeista tunnelmista 🙂 Sisältö on vaihtelevaa ja kiinnostavaa, ja olen pitänyt lähes kaikesta…Toiveena olisi lisää postauksia ihanasta siirtokapuutarhastasi (sitten keväämmällä) ja mielipiteistäsi.

  21. Tykkään kovasti blogistasi. Erityisesti vegaanireseptit, luonnonkosmetiikkavinkit ja myös erilaiset sisustusjutut, kuten tämä yhteistyö Iittalan kanssa, ovat mieleeni.

  22. Mitään huonoa sanottavaa ei tule mieleen, tai siis risuja! Rakastan monipuolista sisältöäsi aina puutarhasta kuoroon. Kuoro sai mut tässä joulun alla ihan itkemään kun instagramin storyssä oli videota. Sun kuvat on esteettisiä ja kauniita. Oot niin aito sisällöntuottaja<3

  23. Löysin blogisi ja instagram tilisi vasta noin kuukausi sitten, mutta nyt olen täysin koukussa. Asun tällä hetkellä ulkomailla, mutta muutan takaisim Helsinkiin pian ja blogisi kautta on ihana fiilistellä kaupungin kauneutta ja saada kaikki vinkkejä siitä mitä siellä tällä hetkellä tapahtuu, sillä olen ollut poissa jo 4 vuotta. Rakastan kuviesi kotoisaa ja levollista tunnelmaa ja blogisi on kuin inspiration board mulle siitä minkälaista haluaisin elämäni Helsingissä tulevan olemaan.
    Päivä sun elämässä postaukset olisi kivoja ja mua kiinnostaa tosi paljon myös se, että sun poikaystävä on ulkomaalainen ja se miten hän on sopeutunut Suomeen, sillä olen itse muuttamassa takaisin Helsinkiim ja mun brittiläinen kumppani tulossa mukaan. Kiitos sulle inspiroivista ja tunnelmallisista postauksista ja jään innolla oottelemaan tulevia juttuja!

  24. Sun blogi on kyllä visuaalisesti sekä sisällöllisesti tosi hyvä. Mukava, että oot kertonut rohkeasti myös enemmän itsestäsi ja avannut omaa ajatusmaailmaasi tänne yhä enemmän, sopivasti siis. En tarkoita, että kenenkään some vaikuttajan tarvis koko elämäänsä kaikkia puolia näyttää somessa, vaan sitä että on kiva lukea juttuja joissa näkyy kirjoittajan oma mielipide ja ajatusmaailma. Ihana blogi ja vaikutat kyllä hyvältä tyypiltä. 🙂

  25. Kauniita kuviasi on mukava katsella. En lue niinkään blogijuttuja, vaan selailen instan harmoonisia kuvia. Varmaankin vegeruokia googlailin, niin päädyin blogiisi. Jatka samaan malliin. Hyvää joulua.

  26. Kauniita kuviasi on mukava katsella. En lue niinkään blogijuttuja, vaan selailen instan harmonisia kuvia. Varmaankin vegeruokia googlailin, niin päädyin blogiisi. Jatka samaan malliin. Hyvää joulua.

  27. Olen ollut lukijasi ehkä reilun vuoden, mutta blogistasi on tullut yksi suosikeistani. Pystyn samaistumaan sinuun, olemme suunnilleen saman ikäisiä, kotoisin pohjois-Suomesta, ja meillä molemmilla on eri kulttuurista tuleva poikaystävä. Tuntuu, että kirjoitat aina aiheesta joka juuri minua kiinnostaa, erityisesti tänä vuonna olen kiinnostunut vastuullisuudesta ja ekologisemmasta elämäntavasta ja näistä aiheista haluaisin lukea jatkossakin. Pohdiskelevat tekstit ovat satunnaisesti kiinnostavia, mutta toivoisin enemmän juurikin arkeen liittyviä postauksia, mm mitä ostat ruokakaupasta (tällainen kurkistelu todella kiinnostaa), seurustelu turkkilaisen miehen kanssa (onko tullut eteen kulttuurieroja tai näkemyksiä, tai hauskoja sattumuksia ihan arjessa) yms. Hyvää joulun odotusta sinulle!

  28. Heippa Viena!

    Itse olen löytänyt blogiisi podcastinne kautta vasta tänä vuonna. En tiedä miksi en aiemmin ole sinua seurannut, sillä nykyään pidän kovasti rauhallisesta tyylistäsi (en keksi parempaakaan sanaa tälle, mutta jotenkin sekä kuvasti että tyylisi kirjoittaa ovat ihanan rauhoittavia). Tykkään hurjasti podcastissanne siitä, että rohkeastikin puhutte henkilökohtaisista ja jopa vaikeista aiheista. Niistä lukisi mielellään enemmän myös blogin puolella. Kiitos myös, että viimeisimmässä podissa puhuit silpomattomat-kampanjan puolesta! Tällaisia avauksia tarvitaan mielestäni bloggaajilta enemmänkin.

  29. Hei Viena! Blogisi on aivan ihana ja pidän jokaisesta postauksestasi, joita tänne julkaiset✨. Parasta blogissasi on ehkä se, miten puhut tärkeistä asioista oman mielipiteesi pohjalta. Lisäksi jaat ihania vinkkejä, joista olen monia jo kokeillut, esimerkiksi Tuomaan markkinoita, ne olivat ihanat❤️🎅🏼✨! Hyvää joulua ja ihanaa uutta vuotta💛!

  30. Olen vasta hiljattain ryhtynyt lukemaam blogiasi, mutta enemmän seuraan sinua instagramin puolella! Itse saan inspiraatiota maanläheisistä kuvistasi ja sinusta! Olet ihanan sympaattinen ja tuot rauhaa ja lämpöä instagram feediini varsinkin tänä päivänä, kun somessa tuntuu muutenkin olevan negatiivista energiaa liiakseen. Joulukuussa parasta oli sinun tuomaan markkinat-postauksesi, sillä en ole ehtinyt vielä siellä käymään mutta vinkkiesi myötä se on kyllä ehdottomasti joulun to do- listalla!
    Innolla ootan tulevan vuoden juttujasi!❤

  31. Arki iloineen ja huonoine hetkineen on parasta. Avoimuus, arvot ja eettisyys ovat vahvuuksia. Siirtolapuutarhan juhlat kuorolauluineen on jäänyt lähtemättömästi mieleen. Mukana olo tärkeissä, aidoissa asioissa on minulle mielekkäintä sisältöä.

  32. Pidän valtavasti tyylistäsi ja blogin kauniista kuvista. Arvostan työtäsi kuoronjohtajana, ja kauniit esityksenne ilostuttavat paljon muita. ♡ Vuoden aikana oli kiva kuulla vähän kuorojuttujakin välillä.

  33. tuntuu, etta blogisi harpannut vuoden aikana viela uudelle tasolle – etenkin tekstien suhteen! olen nauttinut laajasta aiheskaalasta, tunnelmallisista ja taidokkaista kuvista, herkullisista resepteista ja eettisyyspohdinnoista. resepteja, estetiikkaa, luonnonkosmetiikkavinkkeja, kulutuskriittisyytta tulevallekin vuodelle!

  34. Olen tykännyt kauheasti sisustusjutuista ja kauniit kuvat ovat olleet äärettömän inspiroivia. Tuohon seinän väriin olen ihastunut niin syvästi, että ilmoitin jo puolisolleni, että tulevassa kodissamme tulisi olla samanlainen. Hän suostui. 🙂

  35. Blogisi on todella kaunis. Pidän myös podcastistanne. Olet omaääninen kuvaaja ja kirjoittaja. Omia suosikkejani blogissasi ovat varmaankin olleet erilaiset kotiin/kodinhoitoon/ekologiseen ja eettiseen elämäntapaan liittyvät postaukset. Mun mielestä on muutenkin mukava silmäillä kaikkia arkeen liittyviä postauksia /kranssityöpaja <3. Toivon sinulle rauhallista joulua.

  36. Hei!
    Pidän erityisesti siitä blogissasi, että keskustelet ajankohtaisista aiheista niin kuin esimerkiksi ilmastonmuutoksesta. Kauniiden kuvien lisäksi palaan blogiisi, koska täältä saa usein myös jotakin ajateltavaa. Ihanaa joulun odotusta!

  37. Tykkään podcastistanne, etenkin jaksoista, joissa tuot mielipiteitäsi esiin. Kaupallisista yhteistöistä en välitä, vaikka niissäkin on kauniita kuvia.

  38. Kauniita, tunnelmallisia kuvia. Pohdintoja, kepeä ote kirjoittamiseen ja monipuolinen kattaus vähän kaikkea. Eikä ollenkaan risuja jaossa!

  39. Olen inspiroitunut suuresti kaikista kattamiseen liittyvistä postauksistasi. Arvostan sitä miten ammattimaisesti ja sydämellä teet yhteistyöpostauksesi, niistä näkyy, että todella teet työtä niiden eteen.

  40. Olen pitänyt paljon kestäviin kulutusvalintoihin liittyvistä postauksista. Ne ovat saaneet minut pohtimaan paljon omia kulutustottumuksiani ja sitä, mitä voisin vielä tehdä toisin. Resepteistä pidän myös paljon ja niitä toivoisin lisää!

  41. Ihanat tunnelmalliset kuvat ovat tosi inspiroivia! Kaikki jutut liittyen ekologisempaan elämäntapaan kiinnostavat. Ei tule mieleen mitään negatiivista 🙂

  42. Aina niin kauniita kuvia, joita on ilo katsella. Lisäksi monipuolinen sisältö on plussaa. Kevään tullen toivoisin piha/puutarha-aiheisia juttuja.

  43. Pidän blogin ajankohtaisuudesta ja visuaalisesta ilmeestä sekä siitä, että uskallat avata elämääsi ja kirjoitat siitä mielenkiintoisella tavalla. Tulevaisuudessa toivoisin lisää arkeesi liittyviä postauksia.

  44. Oon tykännyt kun olet avannut blogissa ja podissa lestadiolaista taustaasi ja miten se on vaikuttanut sinuun ihmisenä. Ihanas avointa ja rehellistä pohdintaa.

  45. Hei,
    Löysin blogisi vasta hiljattain, mutta ihastuin siihen välittömästi. Kuvissa on ihana, kotoisan lämmin tunnelma ja kirjoitustyylisi on raikas. Pidän erityisesti tilanteisiin/tunnelmiin, sisustukseen ja ruokaan liittyvistä postauksista.

  46. Sinulla on mahtava elämänasenne ja olet valmis laittamaan muut itsesi edelle. Mielestäni käytät myös hyvin vaikuttaja-asemaasi kannustamalla parempien valintojen tekemiseen. Eniten tykkään blogissasi lukea ajatuksia herättävistä mielipidepostauksista. Koirasi on myös maailman söpöin, joten häneen liittyviä postauksia voisi myös olla hauska lukea!

  47. Blogisi on äärimmäisen kaunis, edelleen ehdottomasri “visuaalisin” arvosanan arvoinen. Kauneudesta huolimatta meininki ei ole liian siloteltua vaan sopivan kotoista. Yhteistyöt joita toteutat ovat luonteeltaan sellaisia, joista jää fiilis että todella seisot sanojesi takana.

    Risuja en osaa keksiä, blogisi on suosikkilistani kärjessä vuodesta toiseen. Podcastianne olen kuunnellut pari jaksoa, hyviä aiheita, mutta jokin uupuu. En osaa sanoa mikä mutta jotenkin podcast ei ole täysin kolahtanut minuun, ehkä siksi että tykkään kuunnella kepeämpiä keskusteluja.

  48. Blogissasi on ihana tunnelma ja kaikki fiilisteltävät asiat kiinnostaa. Mutta arvostan myös avointa pohdintaa elämästä, aitouden tuntua tärkeistä asioista. Kiitos.

  49. Blogisi on visuaalisen kaunis toteutus! Haaveilen itsekin joskus oman blogin perustamista, joten tämä on valtava inspiraation lähde. Sydämeni täyttyy joka kerta kun postaus ilmestyy blogiisi. Olet myös saanut minut pohtimaan vastuullisuuden tärkeyttä ja kotimaisen suosimista, jos jollekin tarvetta on. Kun Artun kanssa puhuit yhdessä podcast-jaksossa siitä, kuinka pienenä uutisia katsellessa sinua jopa pelotti ilmastonmuutos, niin kyllä koen samaa. Enkä vain pelkoa, mutta ahdistusta ja pettymystä. Miksi näihin asioihin ei tule muutoksia, kuten pikamuotiin tai joulun tavaraöveriin? Jos ei muiden, niin ainakin omiin valintoihin voi vaikuttaa. Blogin tunnelmassa on jotain sanoinkuvailematonta ja niin lämminhenkistä, ja blogi on kaikin puolin juuri sinun näköisesi, kaunis. Mukavaa joulun aikaa! <3

  50. Teidän podcast on aivan loistava! Ja blogin puolella kuvat parasta ja sellaiset ihan perusarkijutut. Kattauspostaukset on inspiroivia ja toisaalta myös se, että tänä vuonna olet tehnyt myös kantaa ottavia postauksia. Kiitos siis loistoblogista ja ihanaa joulun odotusta!

  51. Blogisi on kaunista katsottavaa. Teidän podcast on myös ollut hauska löytö. Kiitos! Kiva olisi kuulla lisää mökkiprojekteistasi.

  52. Sulla on kyllä todella ihania postauksia ja sun blogi on jotenkin onnistunut säilyttämään hieman fiilistä siitä, millaisia blogit joskus olivat ja sen on mulle ainakin ihana asia! Kuvat on tosi tunnelmallisia ja juuri sun tyylisiä, ainut miinus siitä, että ne latautuvat todella hitaasti!

    Todella ihanaa joulunaikaa sulle ja sun poikaystävälle 🙂

  53. Blogisi on ihanaa, monipuolista ja virkistävää luettavaa! Erityinen kiitos myös kauniista kuvista 🙂

  54. Kauniit kuvat on ehdottomasti sun blogin parasta antia! Lisää toivoisin vinkkejä ekologisista yrityksistä niin vaatteiden, ruoan kuin kosmetiikankin suhteen. Ois myös kiva kuulla, millä perusteella sinä teet valintoja arjessasi, koska esimerkiksi vaatefirmojen taustoja on usein tosi vaikea selvittää eikä oikein tiedä uskoako heidän vastuullisuus lupauksiin vai ei.

  55. Olen joskus aiemmin lukenut satunnaisesti blogiasi, mutta vasta podcastin myötä olen alkanut seuraamaan blogiakin säännöllisemmin. Teidän podcast on ihan huippu ja teidän jutut on niin ihanan “tavallisia” ja aiheet on tosi kiinnostavia ja ajankohtaisia. Sun blogissa on tosi kiva sekoitus muotia, kauneutta ja ruokajuttuja.

  56. Blogissasi on ihania kuvia ja kivoja ruokaohjeita! Mielestäni yhteistyöpostauksissa voisi olla heti tekstin alussa selkeästi maininta, että postaus on tehty yhteistyössä jonkun tahon kanssa. Maininta tästä heti kunkin tekstin alussa antaa blogeista mielestäni ammattimaisemman ja reilun kuvan.
    Sisustusjutut ovat blogisi parasta antia ruokajuttujen lisäksi!

    1. Kaisa, kiitos kivasta palautteesta!

      Haluan kommentoida tuota yhteistöiden merkintä-asiaa: jokainen kaupallisessa yhteistyössä tehty postaus on merkitty _aina_ blogissani heti postauksen alussa. Näin myös nykyään instagramissa, instagram storyissa ja podcasteissa – heti julkaisun ensi riveiltä pitäisi käydä selväksi, että kyseessä on maksettu sisältö. Yleensä jos merkintä olisi vahingossa jäänyt laittamatta, niin saisin siitä heti verkostolta huomautuksen. Olen siis kanssasi samaa mieltä! Me seuraamme jatkuvasti tätä alan kehitystä ja asennemedialla pyrimme olemaan edellekävijöitä läpinäkyvyyden suhteen. Eli omasta mielestäni olen merkinnyt kaikki kaupalliset yhteistyöt aina oikein, ja samoin myös sen, jos olen saanut jonkun tuotteen pr-lahjana.

      Esimerkiksi tämä postaus ei ole yhteistyöpostaus, sillä tästä postauksesta ei makseta minulle lainkaan palkkiota. Sain vahingossa kuvaustilauksia tehdessäni ylimääräisiä tuotteita Iittalalta, ja sain luvan arpoa ne halutessani lukijoiden kesken sen sijaan, että olisin pitänyt ne itse. Iittala siis on lahjoittanut tuotteet tähän arvontaan ja siksi se on merkitty tähän postaukseen, mutta hoidan lahjojen lähetyksen itse ja koko postaus arvontoineen oli täysin oma ideani 🙂

  57. Aloin alunperin seuraamaan sua IG:ssä kuvien perusteella, sillä kuvissa vallitsee täydellinen harmonia, ja sulla on kyky tallettaa kuvaan todella kaunis hetki. Sitten aloin kuuntelemaan sun ja Artun podia, joka on myös aivan huikea! Vähän erilainen puoli niiden harmonisten kuvien rinnalle. Podia on todella mukava kuunnella, kun teillä oikeesti on hauskaa, mutta keskustelette hyvistä, mielenkiintoisista ja tärkeistä asioista, tuoden esiin hyviä pointteja. Mutta välillä toki kevyempiäkin jaksoja/aiheita, kuten tv-ohjelmajakso, tarvitaan. Blogiisi oon oikeastaan eksynyt näiden jälkeen. Täällä on tosi hyviä vegaanisia ohjeita, joten niitä mieluusti jatkossakin lisää ja myös kaikki luonnonkosmetiikka ja ekologiset vaatevalinnat yms. kiinnostaa 🙂 Kiitos siis mahtavasta sisällöntuotosta.

  58. Moikka Viena!
    Tykkään hurjasti lukea sun blogia, kun osaat sekä ottaa kauniita kuvia että kirjoittaa kauniisti ja kaiken päälle yhdistää kuvat ja tekstit harmoniseksi kokonaisuudeksi. Tykkään lukea kotijuttuja, mutta myös kantaaottavammat tekstit ovat olleet mainioita. Pikkiriikkisen kehitysehdotuksen antaisin tekstien kieliasuun liittyen: lukukokemus olisi entistäkin nautinnollisempi, jos teksteistä siivoaisi vielä pienimmätkin kirjoitus- ja kielioppivirheet. Tämä on onneksi vain pieni juttu, sillä muutoin blogisi on aivan ihana.

    1. Hei Olga! Kiitos ihanasta kommentista ja hyvästä palautteesta. Oikoluku tekisi tosiaan usein hyvää, mutta kiireessä usein postaus menee läpi väsyneiden silmien. Onneksi opettaja-äitini ja muutamat siskoistani lähettävät usein viestejä kielioppivirheisiin liittyen ja niitä korjailen yleensä heidän ehdotuksestaan. Tässä voi kyllä parantaa aina!

  59. Moikka! Kaikin puolin tykkään sun blogin visuaalisesta annista ja tykkään ehdottomasti lukea myös niitä oikean elämän kuulumisia ja fiiliksiä. Maailma on aina pikkuisen parempi paikka, kun rakkaudesta, välittämisestä ja muista tärkeistä arvoista puhutaan ääneen. Olen iloinen, että olet ehkä enemmänkin viime aikoina avannut omaa ajatusmaailmaa meille lukijoille. Omalla kohdalla olen huomannut, että kiiltokuvablogit jäävät nykyään lukematta, mutta tyypit, jotka uskaltaa antaa aidon palan omaa persoonaa peliin kiinnostavat vuosi vuoden jälkeen.

    Yhteistyöpostaukset on mun mielestä varsin hyvällä mallilla sun blogissa. Toki se ristiriita kaupallisuuden ja kestävyyden välillä on ilmeinen, mutta on hienoa, että olet sitä täällä joka tapauksessa ruotinut. Toivon, että suositusten ja yhteistöiden taustalla on huolellista taustatutkimusta ja valikointia 🙂 toki on hyvä silti tunnistaa yhden ihmisen rajallisuus puntaroida eri vaihtoehtojen välillä, koska kestävyys ei millään muotoa ole yksioikoinen asia! Esim. Hiilipörssi lentopäästöjen kompensoinnin välineenä herätti mulla metsäekologina melkoisen liudan ajatuksia, mutta ei mitään kaiken kattavaa johtopäätöstä. 😀

    Siirtolapuutarhapostauksia odottelen innolla, kuten ilmeisen moni muukin!

    Ihanaa joulunaikaa. 🙂

  60. Blogisi visuaalisuus on vaan aivan upea!! Tykkään muutenkin tyylistäsi ja vaikutat huipputyypiltä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *