17: Viimeisen työviikon energiapommi: vihreä kerrossmoothie


Tämä syksy on ollut aika työntäyteinen. En ole pitänyt kesän jälkeen lainkaan lomaa ja vapaaviikonloputkin ovat olleet vähissä – ei siis ihme, että keho alkaa huomautella parhaillaan lomantarpeesta. Tulin sopivasti juuri viikkoa ennen lomaa kipeäksi, ja nyt pitäisi yskivänä ja nuhaisena selvitä vielä muutamista harjoituksista, kahdesta konsertista ja viidestä työpäivästä. Enkä usko, että olen ainoa, joka kaipaa vähän vielä viimeistä tsemppausta tälle viikolle! Nyt siis kaikki tropit, terveysshotit ja vitamiinipommit kehiin ja rämmitään läpi nämä viisi viimeistä työpäivää. Kyllä me selvitään!

Inkivääriteen ja tyrnishottien lisäksi olen pyrkinyt syömään mahdollisimman paljon energisoivia ruokia, kuten marjoja, kasviksia ja lämmittäviä keittoja. Tämä viherpommi-smoothie saa röhäisen nuhanenänkin hetkeksi virkeäksi!

Smoothie:

puolikas banaani
1 päärynä
1 dl pakastemangoa
2 dl pakastepinaattia
1-2 cm pala inkivääriä
iso kourallinen tuoretta minttua
puolikkaan sitruunan mehu
n. 2 dl kasvimaitoa

Chia-vanukas:

2 rkl chia-siemeniä
1 dl kookosmaitoa
1/2 tl vaniljajauhetta

vadelmia tai muista marjoja koristeluun

Tee ensin Chia-vanukas: sekoita kaikki ainekset kulhossa ja laita vanukas tekeytymään jääkaappiin n. puoleksi tunniksi.

Surauta kaikki smoothie-ainekset sileäksi tehosekoittimessa. Lisää kasvimaitoa sen mukaan, kuinka jämäkkää / nestemäistä smoothiesta haluat. Kaada tarjoilukulhoon / lasipurkkiin vuorotellen chia-vanukasta ja vihersmoothieta ja tarjoile vadelmien kera.