talvi tuli

Näyttäisi siltä, että se talvi tuli nyt virallisesti. Sunnuntaikävelyllä varpaat paleltuivat ja poskia kipristeli. Herätessäni nautin valoisasta asunnosta ja siitä, että harmaalle loskaisuudelle voi sanoa hyvästit. Aurinkoisia keväthankipäiviä odotellessa!

Minusta on tullut pipotyttö. Siihen ei tarvittu oikeastaan muuta kuin kaksi oikeanlaista, ihanaa pipoa: Samujin vaaleanpunainen pörröpipo ja itse tekemäni isoneuloksinen rusettiluistelupipo. Molemmat lämpimiä ja kauniita, pääni ei ole juuri tänä talvena palellut. Syksyllä alkanut neulomisinnostus on tuottanut hyvät varusteet tätä talvea varten, pipoja, lapasia ja huiveja itselle ja hiukan muillekin. Pahin kutomishimo on jo laantunut, mutta ainakin yksi kaulahuivi on vielä tulossa.. Eipä tarvitse olla kylmissään.

takki ja mekko Samuji
kengät Vagabond
huivi Cos
pipo itse tehty

trying to start fresh

Tammikuun alussa ostoskori täyttyy tuoreista vihanneksista, hedelmistä ja salaateista. Jännästi joku sisäinen ääni ohjaa heti joulupyhien jälkeen kaikkea terveellistä kohti. Syksyllä halusin lähes jokaiselle aamiaiselleni croissantteja ja kahvin, nyt haluan verigreipin ja avokadoleivän. Sama tuntuu tapahtuvan joka vuosi: olo tuntuu lomien jälkeen tunkkaiselta, jonkinlainen raikastusviikko tulisi tarpeeseen. Haaveilen detox-kuurista, suursiivouksesta ja jopa uuden urheiluharrastuksen aloittamisesta.

Ehkä ei tarvitse kuitenkaan tehdä tiukkaa ruokavaliomuutosta, toistaiseksi “syön niinkuin hyvältä tuntuu”-linja on tuntunut toimivimmalta. Vaatekaappia voisi käydä läpi ja laittaa ylimääräisiä juttuja pois tai myyntiin. Ehkä ei kannata ostaa kuntosalijäsenyyttä, vaan kävellä useammin sen sijaan, että ottaisi ratikan. Kun tuntuu vaikealta saada otettua itseään niskasta kiinni, täytyy yrittää muistaa, että pienilläkin asioilla voi olla iso vaikutus.

vuoden ensimmäinen

Ihana vuosi 2013 takana, uusi, todennäköisesti vieläkin ihanampi ja ihmeellisempi vuosi edessä. Helppoa hymyillä. Luvassa on kaikkea uutta ja jännittävää, paljon varmasti sellaistakin mistä ei minulla ole vielä mitään hajua, kutkuttavaa. En ole koskaan tehnyt mitään konkreettisia uudenvuodenlupauksia, enkä osaa sellaisia nytkään tehdä, kevein ja raikkain ajatuksin mennään kohti tulevaa.


Tammikuu on alkanut varsin harmaana ja hyvin lumettomana, mutta se ei oikeastaan haittaa. Korkokengät pitävät kuivasta asfaltista ja paukkupakkasilla en pärjäisi pelkästään ohuehkolla pörrötakilla. Raikkaus on mielessä pukeutumisenkin suhteen, syvät ja tummat sävyt eivät innosta enää, nyt mennään jo kohti kevättä.


takki itse tehty
farkut Cos
kengät Acne
laukku Samuji
pooloneule kirpputorilta
sormikkaat h&m

Kiitos kuvista Nina!