Tag Archives: baby shower

Rennot vauvakutsut ja vegaaninen menu

Pikkusiskoni, joka on myös rakas ystäväni ja ihailemani supernainen, tulee pian äidiksi. Pikkusiskon raskaus on tuntunut erityiseltä ja tärkeältä tällaiselle konkari-tädillekin, koska olemme olleet siskoni kanssa hyvin läheisiä siitä lähtien, kun hän muutti tänne Helsinkiin seitsemän vuotta sitten. Hän oli pitkään ainoa siskoni, joka asui kanssani samalla paikkakunnalla ja on usein edelleen ensimmäinen ihminen, jolle kerron elämäni tärkeistä uutisista ja asioista.

Halusimme yllättää tulevan äidin pienimuotoisilla juhlilla, mutta perinteiset baby showerit vaippakakkuineen, ilmapalloineen tai viireineen eivät tuntuneet siskolle sopivilta. Päätimme siis yhdessä muiden järjestästäjien kanssa, että rento illanvietto, johon kuuluisi hyvää ruokaa ja jutustelua, olisi varmasti kaikkien kannalta paras tapa viettää baby showereita. Yllätysmomentin järjestäminen oli itsessään palkitsevaa, saimme tulevan isän mukaan juoneen ja illan päähenkilö tuli oikeasti yllätetyksi, omassa kodissaan.

Meillä oli aika vähän aikaa varsinaiselle kokkailulle, joten suunnittelin vauvakutsujen menun niin, että kaikki ruuat olivat aika nopeasti valmistuvia. Toinen siskoni teki mutakakun etukäteen ja kaikki muut saatiin muutaman hengen voimin valmiiksi tunnissa. Menusuunnitelma oli alunperin kokonaan vegaaninen, mutta lopputuloksessa granaatinomenasiemen-saksanpähkinäsalaatti muuttuikin halloumsalaatiksi. Koska itse pidin kaikista ruokalajeista älyttömästi ja ne saivat kiitosta myös muilta vierailta, halusin jakaa menusuunnitelman teillekin. Linkkien takaa löytyy omani tai jotkut muut toimivat reseptit ruokaehdotuksiin, paitsi broccolinien ohje löytyy postauksen lopusta.

Keväisten vauvakutsujen vegaaninen menu

-Alkumaljoina smoothiet

-Uunissa paahdettuja broccolinejä: tämän hetken suosikkilisukkeeni!
-Guacamolea
Nopeat parsapalaset eli lehtitaikinaa, vihreää parsaa ja kauratuorejuustoa, nam!
-Vihersalaatti tai muu raikas salaatti
-Sienirisotto

Mutakakku – tarjoilimme sen soijatuorejuustotäytteen ja marjojen kera.
-Veriappelsiini-passionhedelmärahka, banaanin ja ananaksen kera.


Uunissa paahdetut broccolinit

pussillinen broccolinejä
2 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
suolaa
pippuria

Huuhtele ja kuivaa broccolinit ja napsauta niistä kuiva tyvi pois, kuten parsasta. Pilko valkosipulit pieneksi silpuksi. Pyörittele broccolinit öljyssä, rouhi mukaan suolaa ja pippuria. Ripottele päälle vielä valkosipulisilppu.

Paahda 220-asteisessa uunissa reilut 5 minuuttia, kunnes broccolinit ovat napakoita ja hiukan paahtuneita. Tarjoile heti.

Nämä ovat tulevan kesän grillihitti!

Vauvakutsut eli baby showerit ja vegaaninen menu

Vauvakutsut onnistuivat kaikenkaikkiaan kivasti, ruoka maittoi ja ilta oli juuri niin rento ja lämminhenkinen, kuin toivoinkin. Vaikka jossain vaiheessa panikoin vielä, että olisiko pitänyt kuitenkin ottaa vähän paremmin selvää mitä vauvakutsuilla kuuluisi tehdä, niin olin lopulta tyytyväinen että valitsimme tällaisen minimalistisen ja krääsättömän linjan juhlille. Tuleva äitikin vaikutti onnelliselta, ja se tietysti oli kaikkein tärkeintä.