Tag Archives: happy joe

Picnic kattojen yllä

Kaupallinen yhteistyö, AsennemediaHappy Joe

Olimme suunnitelleet kesän ensimmäistä piknikkiä jo huhtikuun alusta saakka. “Sitten toukokuussa, kun puissa on kirsikankukkia ja ruoho on jo kuivaa”.  Haaveissa oli ylmää siideriä, ehkä kuuma kertakäyttögrilli, rento meininki puistossa ja letkeää musiikkia spotifystä. Viikot vierivät, mutta picnic-säät loistivat poissaolollaan, jostain hassusta syystä talvi päätti kuitenkin tänä vuonna jatkua pitkälle toukokuuhun saakka. Lopulta kyllästyimme odotteluun ja toissapäivänä pakkasin piknikkorin täyteen ruokaa ja juomaa ja pyysin ystäväni mukaan virallisiin kesänalottaisiin. Viis lumesta ja pakkasesta, nyt on toukokuu ja sitähän pitää juhlia! Puistoon ei ollut asiaa, mutta onneksi naapurini Annan taloyhtiön kattoterassi tarjoaa vähintäänkin hulppeat puitteet kesäiselle grillailulle – vai mitä sanotte näistä näkymistä?



Toisin kuin voisi luulla, ei itsetehdyt, huolella valmistellut eväät ole aina onnistuneen piknikin edellytys. Meno voi olla ratkiriemukasta, vaikka tarjolla olisikin sipsejä pussista, kaupan perunasalaattia ja hodareita kasvisnakeilla. Huomasin kyllä perustelevani vähän häpeillen muille tarjottavia, mutta sitten tajusin itsekin, miten tyhmältä puolusteluni kuulosti. Kesäisissä illanvietoissa keskiössä on nimenomaan rentous, ei nipottaminen, sitäpaitsi kaikkihan rakastavat sipsejä ja hodareita! Pääasia että hymyt eivät hyydy eikä juoma lopu kesken.

Happy Joe on ollut itselleni aina se the siideri, sekä makunsa että tyylikkään pullon puolesta. En ole koskaan ollut kovin makeiden juomien ystävä, mutta kyllähän siideri kuuluu mielestäni kesään siinä missä grillin tuoksu ja kärpäsetkin. Maaliskuun lopulla kauppojen hyllyille saapunut uutuus, Old Country-siideri on koostettu yhdeksästä eri omenalajikkeesta, jotka kasvavat Saksassa Elbe-joen suistossa – tietoisuus omenoiden alkuperästä lisää ainakin itselläni tuotteen kiinnostavuutta. Old Country on maultaan ihanan kuiva (kuiva siideri=ainoa oikea siideri) ja omenainen, täydellinen kesäpiknikeille. Ja ne aforismit, parasta.

“Never drink cider with anybody who treats you like ordinary.”




Tästä kesä siis vihdoin voi alkaa! Kiitos hulvattomasta seurasta Arttu, Anna, Matias ja Konsta <3

Valviran ohjeistuksen mukaisesti alkoholia ei saa kommentoida, muut kommentit tervetulleita.