Tag Archives: ikä

Miltä tuntuu olla kolmekymppinen?


Olin tällä viikolla eräässä podcast-nauhoituksessa vieraana, ja siellä minulta kysyttiin ikääni. Siinä vaiheessa muistin sen taas: ainiin, olen tosiaan oikeasti jo kolmekymppinen, ollut jo kuukauden verran. Ajattelen harvoin ikääni lainkaan, mutta uudelle vuosikymmenelle siirtyminen on jotenkin tavallista isompi juttu – sitä pysähtyy miettimään, että mitä kaikkea elämässä on tähän mennessä tapahtunut ja millainen ihminen minusta on tullut? Minkalaiseksi kuvittelin elämäni kolmekymppisenä 10 vuotta sitten?


10 vuotta sitten kirjoitin ylioppilaaksi ja muutin pois kotoa. Koko elämä ja kaikki sen mahdollisuudet olivat tuolloin edessä päin, mutta muistan vain etten halunnut edes ajatella tulevaisuutta, olin niin hukassa itseni kanssa. En oikein tiennyt, mikä minua kiinnostaa enkä tiennyt mitä haluaisin opiskella. Päädyin yliopistoon musiikkikasvatuslinjalle, mutta en oikein viihtynyt, halusin pois Oulusta ja piireistä, jotka olivat ehkä käyneet vähän ahtaaksi.

En voi sanoa, etteikö viimeisen kymmenen vuoden aikana olisi oikein tapahtunut mitään. 21-vuotiaana muutin kotipaikkakunnaltani Oulusta pääkaupunkiseudulle. 22-vuotiaana ostin ensiasuntoni ja menin naimisiin. 27-vuotiaana valmistuin ammattikorkeakoulusta ja perustin oman yrityksen. 28-vuotiaana ostin kesämökin, erosin ja muutin elämäni ensimmäistä kertaa ihan yksin asumaan. 29-vuotiaana julkaisin kakkukirjan.

Kaksikymppisyys oli kasvamisen aikaa, teinistä tuli aikuinen. Isoimmat ja merkittävimmät muutokset ja kasvamisen hetket eivät ehkä liity niin vahvasti noihin pointattuihin merkkihetkiin, vaan ne olivat pitkiä prosesseja: itsenäistyin, opin ymmärtämään paremmin itseäni ja muita, rohkaistuin seuraamaan omaa polkuani. Löysin sen kuuluisan oman juttuni, aloin luottaa siihen että tällä pystyn myös elättämään itseni. En enää yrittänyt mahtua mihinkään valmiiseen muottiin, vaan aloin tehdä vapaasti omannäköisiä ratkaisuja.


Monella tapaa tunnen oloni vielä henkisesti teiniksi ja tuntuu hullulta ajatella, että nyt pitäisi olla muka jotenkin aikuinen. Mutta pääosin 30-vuotiaana elämä on ihan mahtavaa! Elätän itseni töillä, jota oikeasti rakastan, minulla on ihana poikaystävä, mahtava ja hauska perhe ja paljon rakkaita ystäviä. En edelleenkään oikein tiedä, mikä minusta tulisi isona tai missä olen 10 vuoden päästä, mutta en ahdistu siitä vaan tiedän ja luotan, että asiat järjestyvät parhain päin.

On kolmekymppisyydessä vähän huonojakin puolia: vaikka mieleltä olisi kuinka nuorekas, niin kropan vanhenemista ei pysäytä mikään. Parikymppisenä pystyi toisinaan selviämään koulu-tai duunipäivästä samoilla silmillä, nyt ilman hyviä yöunia mistään ei tule mitään. Aineenvaihdunta hidastuu, joten jos aikaisemmin on pysynyt solakassa kunnossa miettimättä yhtään mitä syö, niin se ei enää toimi. Viinilasillestakin voi tulla darra.


30-vuotiaana huomaan miettiväni paljon sellaisia asioita, jotka olivat vielä parikymppiselle minulle hyvin kaukaisia ja vieraita. Ennen haaveilin enimmäkseen edistymisestä urallani, nykyään mietin, että miten voisinkin viettää enemmän aikaa mökillä. Rakastan asua Ullanlinnassa ja en ole aiemmin uskonut että pystyisin asua Helsingin keskustan ulkopuolella, mutta olen löytänyt välillä itseni salaa haaveilemassa kodista, jossa olisi oma piha. HULLUA! Mietin myös aiempaa aktiivisemmin sitä, että saankohan tai haluankohan koskaan lapsia – kolmekymppisenä kun tulee yhtäkkiä paljon tietoisemmaksi hedelmällisyydestään. Tunnen kantavani entistä enemmän huolta ympäristöstäni ja maailmassa tapahtuvista asioista, koen vastuuta kantaa oman korteni kekoon yhteisten asioisten hyväksi. Enää kaikki ei pyöri pelkästään minun ja oman epävarmuuteni ympärillä.


Vanhenemista ei kannata pelätä, ainakin minun kokemukseni mukaan elo on aina vuosi vuodelta vain parempaa. Siksi kieltäydyn potemasta kolmenkympin kriisiä, loppupeleissä ikä on vain numero ja se määrittää minua vain jos itse haluan. Ajattelen edelleen, että yhtälailla kuin 20-vuotiaana, minulla on nyt koko elämäni ja kaikki sen mahdollisuudet edessä. Palataan aiheeseen kymmenen vuoden päästä ja katsotaan sitten, mitä tapahtui.