Tag Archives: keittiöremontti

Uuden kodin remonttipäivitys: missä mennään nyt?

Uuden kodin remonttipäivitys: missä mennään nyt?

Muutosta on vierähtänyt kuukausi ja uusi koti alkaa pikkuhiljaa tuntua oikeasti kodilta. Elämä on ollut tämän kuukauden ajan älyttömän hektistä niin töiden kuin opiskelunkin saralla, mutta niiden ohella olemme kuitenkin onnistuneet viimeistelemään keskeneräiset remonttityöt ja saaneet suurimman osan tavaroista oikeille paikoilleen. Nyt kodin sisätilat jäävät hetkeksi rauhaan, sillä pihatyöt ja puutarha houkuttelevat enemmän. Siksi nyt onkin hyvä hetki remonttikatsaukselle: missä mennään nyt, mitä on tehty ja mitä on tekemättä?

Keittiö on nyt valmis. Yksi kaapinovi pitää vielä vaihtaa kalustefirman virheen vuoksi ja ruokapöydän päälle pitää hankkia valaisin, mutta muuten kaikki on aikalailla valmista. Omat ajatukseni ovat vielä vähän hukassa sen suhteen, pitäisikö keittiön päätyseinää maalata vielä jollain sävyllä vai jättää valkoiseksi, mutta aion miettiä sitä enemmän myöhemmin. Keittiö on mielestäni ihana ja remontti todella onnistunut! Heti kun suinkin ehdin, aion kuvata ja kirjoittaa teille huolellisen keittiön esittelypostauksen. Toivottavasti maltatte odottaa!

Olohuone on ollut remontin kannalta kaikkein helpoin: siellä ainoastaan maalattiin seinät ja kannettiin kalusteet sisään. Isoin työ taisi olla String-hyllykön kiinnittäminen seinään, mutta lopputulos palkitsee. Kun tyhjään tilaan kantaa omat tutut kalusteet ja esineet, niin sillä tehdään jo älyttömän paljon, huone alkoi heti tuntua omalta. Olen tilannut olkkariin myös verhot ja verhokiskot koko seinän leveydelle Eurokankaasta, odotan jännityksellä niiden saapumista ja sitä, miten ne vaikuttavat huoneen ilmeeseen. Olen nykyisin verhojen suuri fani, verhoilla on todella suuri merkitys koko sisustuksen tunnelmaan!

Kodinhoitohuoneessa ja kylppäreissä on toistaiseksi toteutettu vain hyvin minimaalinen muutos: vaihdoimme kaappien vetimet moderneista harmaista perinteisiin messinkisiin lankavetimiin. Vaiva oli pieni mutta muutos iso! Tykkään jo nyt ihan älyttömästi tästä kodarin (eli kodinhoitohuoneen!) tunnelmasta. Messinki sopii hyvin yhteen kokovalkoisen kaapiston kanssa ja tilaan tuovat lämpöä ja raikkautta mm. bambukalusteet, juuttimatto ja viherkasvit. Messinkiset vetimet löytyivät Helakaupasta.

Kylppäreissä ja kodarissa pitäisi vielä maalailla seiniä ja tehdä pari ehkä isompaakin muutosta, mutta kiire ei niillä ole, joten katsotaan niitä hommia vaikka syksymmällä.

Yläkerran neljästä huoneesta on nyt remontoitu kaksi, makuuhuone ja sellohuone (=vierashuone). Työhuone toimii parhaillaan romuvarastona ja neljäs huone on se, mistä meillä on tarkoitus poistaa seinä ja yhdistää se yhdeksi samaksi tilaksi yläkerran aulan kanssa.

Sellohuoneesta tuli romanttinen “kesähuone”, kun päätin tapetoida yhden seinän siirtolapuutarhamökkiä varten ostetulla kukkatapetilla (*tapetti saatu Värisilmästä). Jonkun mielestä valinta voi olla hassu, mutta minä rakastan sitä, että eri huoneissa voi olla täysin erilaisia tunnelmia! Tänne huoneeseen aion linnottautua sadepäivinä tai muuten vain synkkinä hetkinä.

Makuuhuoneen sävymaailma on taas aika tyyni ja rauhallinen, seinissä on Tikkurilan Linna  -sävy. Makkariin on tarkoitus rakentaa vielä jonkinlainen sängynpääty ja lisäksi haluaisin löytää sinne käytettynä jonkun kauniin senkin tai lipaston. Meillä on vielä kesken myös makuuhuoneen oven tuunausprojekti, jonka ajattelin kyllä viimeistellä mahdollisimman pian.

Minulla on tarkoitus tehdä jokaisesta huoneesta oma esittelypostauksensa, mutta voi olla että kesän lähestyminen saattaa vähän viivästyttää asiaa ja seuraavien kuukausien aikana täällä keskitytään enemmän puutarha-ja pihahommiin. Mutta jos teillä tulee mieleen kysymyksiä tämän uuden kodin remontointiin tai sisustukseen liittyen, niin niitä saa ilomielin jättää vaikka tähän postaukseen – pyrin vastaamaan kaikkiin kysymyksiin sitten tulevissa julkaisuissa.

Lue myös:
Uusi kaupunki kutsuu
Uusi koti – pohjakuva ja remonttisuunnitelmat

Remontti etenee – kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen

Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu ja asiat etenevät! Saimme pari päivää ennen pääsiäistä avaimet uuteen kotiin ja sen jälkeen alkoi tapahtua nopealla tahdilla: yhdessä päivässä kaikki alakerran pinnat oli suojauttu, vanha keittiö oli jo purettu ja maalaustyöt makuuhuoneessa aloitettu. Hoidimme vanhan keittiön purun melkein kokonaan itse, putkimies toki tarvittiin hoitamaan oma osuutensa. Löysimme Torin  kautta ostajan niille keittiön osille, jotka meille jäivät remontissa tarpeettomiksi, ihanaa ettei mitään tarvinnut viedä sorttiin. Osa vanhoista rungoista ja kodinkoneet jäivät siis meille ja niitä hyödynnettiin uutta keittiötä rakennettaessa. On aina hyvä idea hyödyntää vanhaa, jos sellaiseen on mahdollisuus!

Nyt pari viikkoa myöhemmin ollaan siinä pisteessä, että uudessa kodissa alkaa olla pikkuhiljaa muuttovalmista. Remontointi jatkuu kyllä muuton jälkeenkin, strategiamme on ollut se, että ennen muuttoa maalataan makuuhuone ja alakerran yleiset tilat ja remontoidaan keittiö, muut hoidetaan sitten vähitellen asumisen aikana. Kun tilaa on reilusti eikä muiden tilojen rempalla ole välitöntä kiirettä, niin ei kannatakaan kiirehtiä! Parempi asettua ensiksi asumaan ja sitten katsoa rauhassa, mitä haluaa muuttaa ja mistä.

keittiöremonttikeittiöremontti

Mutta nyt on pakko hehkuttaa tätä meidän uutta keittiötä: SIITÄ TULEE NIIN IHANA! En meinaa edes uskoa, että tämä upeus on oikeasti meidän. Tuo vihreä sävy, jota pitkään pohdittiin, on meidän molempien mielestä aivan täydellinen (sävykoodi NSC S 6010-G30Y) ja pelkästään näiden kuvien katsominen sykähdyttää. Olen niin iloinen siitä, että uskalsin valita ovien sävyn ns. turvallisten / perinteisten vaihtoehtojen ulkopuolelta, nyt kuitenkin suunniteltiin kotia meille asumista ja elämistä varten, ei vaikkapa myyntiin. Ovet tulivat Puustellilta, sieltä oven sai sävytettyä haluamallaan värillä. Sanoinko jo, että rakastan tuota vihreää? (Suurkiitos Annelle, joka auttoi oikean sävyn löytämisessä! Ihanaa, kun on ystäviä, joilla on näkemystä ja osaamista auttaa tällaisissa pulmissa <3)

Hehkuttamisen arvoista keittiössä on myös Louhen Dekton-kivitaso, jossa on juuri sellainen oikea hiekkainen sävy ja sopivasti elävyyttä. Dekton on materiaalina erittäin kestävää, eikä siihen imeydy kosteutta. Tässä keittiössä kelpaa kokkailla! Tosin vielä hetki joudutaan odottamaan kokkailuhommia, sillä kaikki ei ole vielä ihan valmista: keittiöstä puuttuu vielä astianpesukone, valaisimet, hana ja vetimet. Lisäksi saimme tilauksessa pari vääränkokoista ovea, jotka tilataan uusiksi ja asennetaan myöhemmin. Mutta viikon päästä keittiön pitäisi olla jo ihan käyttövalmis, en malta odottaa aamukahvihetkiä tuolla!

Remontti etenee: kurkistus uuteen keittiöön ja makuuhuoneeseen
viena k remontti

Makuuhuoneeseen maalisävyksi valikoitui Tikkurilan J484 linna, joka toi makuuhuoneeseen rauhallisen ja vähän jopa arvokkaan hotellimaisen tunnelman. Kun samaa sävyä jäi vähän yli, niin maalasimme samalla sävyllä myös yhden olohuoneen seinistä. Valosta riippuen sävy näyttää aika vaalealta ja jopa hiukan harmaalta (ylempi kuva), tai sitten hyvinkin lämpimän beigeltä (alempi kuva). Muuten alakerran yleiset tilat ja keittiön seinät maalattiin listavalkoisella. Ihan valko-beigeksi ei koti jää, värejä on tulossa sekä työhuoneeseen että sellohuoneeseen, ehkä myös yläkerran aulaan ja kylppäritiloihin. Aika näyttää, millainen tästä kokonaisuudesta muodostuu.

Keittiöstä ja muistakin huoneista on tulossa kokonaan omat esittelypostauksensa, kunhan saadaan ne valmiiksi, mutta tässä nyt tällainen pieni ensikurkistus – miltä näyttää?

Lue myös:
Uusi kaupunki kutsuu
Uusi koti – pohjakuva ja remonttisuunnitelmat

KAKSION REMONTTI, OSA 8: Uuden keittiön esittely

Uuden keittiön esittely – kaupallinen yhteistyö: A.S.Helsingö

uuden keittiön esittely
Olen asunut uudessa kodissani nyt viikon verran. Olen tottunut jo uusiin kotikulmiini ja tämän lyhyen ajan perusteella voin jo sanoa, että viihdyn täällä. Kaikki palvelut ja hyvät yhteydet ovat lähellä, moni hyvä ystäväni asuu ihan kulmilla ja koiran kannalta alue on täynnä ihania lenkkimaastoja. Koti tuntuu päivä päivältä enemmän omalta, vaikka sisustus on vielä ihan kesken. Toistaiseksi olen herännyt joka päivä ihmettelemään että “asunko mä oikeasti täällä” ja “onko tää oikeasti mun ihan oma koti?”

Viime viikonloppuna sain vihdoin myös pahvilaatikkoelämän päätökseen. Tavarat ovat löytäneet paikkansa uudesta kodista ja hyllyt ovat täyttyneet tutuista tavaroista. Se on mahdollistanut myös sen, että olen viimein päässyt kuvailemaan kotia, kun jotain on näkyvissä laatikkomeren takaa. Tänään kaksion remontti-sarjassa siis vihdoin jotain valmista esittelyssä: ensimmäisenä vuoroon pääsee ehkä se tärkein, eli keittiö!

KAKSION REMONTTI, OSA 8: Uuden keittiön esittely
Tässä se on, uusi keittiö. Koko pienen kotini sydän ja keskipiste. Tämä tila on kokenut ehkä suurimman muodonmuutoksen koko asunnossa. Päätin siis lähtä remontoimaan keittiötä, koska halusin ennenkaikkea toimivamman, mutta tottakai myös visuaalisesti kauniimman tilan. Ennen keittiö oli ahdas ja pieni komero jossa ei mahtunut kunnolla työskentelemään, ikkunaa ei saanut kunnolla auki, laskutilaa oli todella vähän ja kalusteet olivat vähän aikansa eläneitä. Nyt minulla on avara avokeittiö, jossa kokkaus-ja leivontahullun on helppo viihtyä. Toki keittiö on edelleen pieni, mutta niin on koko kotikin, tämän isompaa tänne ei kauniisti olisi saanut mahtumaan.

Keittiöni ostin A.S.Helsingöltä ja aiemmassa keittiön suunnittelupostauksessa kerroin tarkemmin, miten koko hankintaprosessi eteni. Remontin materiaalivalinnat aiheuttivat erityisesti keittiön osalta päänvaivaa – kalliita kaapinovia ei lähdetä kuitenkaan ihan tuosta vain vaihtamaan, jos ne eivät jostain syystä miellytäkään. Nyt lopputuloksen ollessa valmis on kuitenkin helppo olla tyytyväinen, mielestäni keittiöni on aivan ihana! Sävyt ovat juuri oikealla tavalla lämpimiä, eivät likaisia, kuten pelkäsin.  Ovien malli on INGARÖ ja sävy kaunis Linen brown, joka jossain valossa näyttää enemmän harmaalta ja toisessa enemmän taas ruskealta. Olen älyttömän iloinen, että uskalsin lopulta ottaa jonkun muun värin kuin perusvalkoisen, vaikka pohdintojeni keskellä meinasinkin jo monta kertaa kääntyä sen pomminvarman vaihtoehdon puoleen.


Jouduin keittiösuunnittelussa tekemään myös muutamia kompromissejä. Olisi ollut kiva saada koko hanaseinä täyteen kaapistoa ja työtasoa, mutta ikkunan mataluuden vuoksi jouduimme jättämään ikkunan ja kaapistojen väliin pienen raon. Pelkäsin, että lopputulos tulisi näyttämään sekavalta tai oudolta, mutta ei tuosta raosta tullut yhtään niin paha kuin luulin! Tärkeintä on kuitenkin se, että ikkunat saa helposti auki.  Aion hankkia tuonne rakoon sellaisen kierrätyskalusteen, mihin kierrätetään pahvit, metalli ja lehdet. Altaan alla olevaan roskiskaappiin mahtuu sopivasti bio- ja sekajäte sekä muovi.

Muut kompromissit liittyvät jääkaappiin ja liesituulettimeen. Liesi ei mahtunut mitenkään hanaseinälle, joten joudun hankkimaan sellaisen tason päälle asennettavan liesituulettimen, jotka ovat mielestäni kaikki aika möhkälemäisiä ja rumia. Jääkaappi-pakastin on taas minimaalisen pieni, koska se tuli kokonaan tason alle. Yllättävän hyvin tuollainen pikkujääkaappikin kyllä vetää tavaraa! Mutta ehkä pitää vielä hankkia mökille arkkupakastin kompensoimaan nykyisen pakastelokerikon pienuutta.

KAKSION REMONTTI, OSA 8: Keittiön esittely
Yksi parhaimmista päätöksistä keittiöremontissa oli sijoittaa kvartsityötasoon. Se oli ehkä koko keittiön kallein osa, mutta silti joka pennin arvoinen. Mietin ensiksi marmoritasoa, mutta onneksi päädyin tähän, sillä kvartsi on marmoria kestävämpää ja laadukkaampaa, se kestää hyvin iskuja ja ei ime itseensä nesteitä. Kokemuksesta olen kuullut, että marmoritason kanssa täytyy olla hyvin varovainen ja käytännössä paljon kokkaavalle se ei ole kovin pitkäikäinen valinta. Pidän siitä, ettei työtaso ole ihan puhtaan valkoinen, vaan siinä on vähän marmorimainen, hyvin levollinen kuviointi.

Olen myös iloinen että päätin valita keittiöön messinkiset yksityiskohdat: altaan, hanan ja vetimet. Ihastuin heti ajatukseen messinkihanasta, mutta päätösvaiheessa iski pihiys ja budjettisyistä olin jo päätymässä tavanomaisempiin, kromin värisiin vaihtoehtoihin. Onneksi poikaystäväni yllytti valitsemaan sen, mistä pidin eniten, kyse oli kuitenkin vain parin sadan eroista. Messinkinen hana ja allas viimeistelevät koko keittiön ilmeen, tuovat maanläheisyyden keskelle ripauksen ylellisyyttä ja kiinnostavuutta.

Eniten rakastan uudessa keittiössäni kuitenkin tuota saareketta, tai virallisesti se taitaa olla niemeke. On ihanaa, kun voi kokkaillessa nähdä jotain muutakin kuin pelkän seinän! Lieden ääreltä avautuu näkymät olohuoneeseen ja olohuoneen ikkunasta ulos kadulle ja vastapäiseen puistoon. Niemekkeen äärellä on myös helppo monenkin ihmisen kokkailla: viime viikolla pari ystävääni kävi kylässä ja teimme yhdessä niemekkeen ääressä ruokaa, kolme ihmistä mahtui vaivatta työskentelemään sen ympärille.


Keittiössä on vielä vähän viimeisteltävää: tuo työtason valaisin vaihtuu, yläkaappeihin asennetaan hyllyt ja lieden päälle liesituuletin. Ei siis mitään kovin suurta enää, keittiö on ollut aktiivisessa käytössä kohta jo viikon ajan. Ja minulla on jo nyt sellainen kutina, että tässä keittiössä tullaan viettämään monia hyvin onnellisia ja elämänmakuisia hetkiä.

Miltä uusi keittiöni näyttää teidän mielestänne?


Kaksion remontti-sarjan aiemmat postaukset:

Lähtötilanne
Osa 1: Seinät alas
Osa 2: Odottelua ja vaikeita valintoja
Osa 3: Lattian valinta
Osa 4: Vihreä makuuhuone ja kodin muut maalisävyt
Osa 5: Kärsimättömyyttä ja takapakkeja
Osa 6: Keittiösuunnitelma pieneen kaksioon
Osa 7: Yksityiskohtia ja messinkirakkautta