Tag Archives: lattian valinta

KAKSION REMONTTI, OSA 3: Lattian valinta

Kaupallinen yhteistyö: Tarkett
KAKSION REMONTTI, OSA 3: Lattian valinta

Iloisia uutisia! Remonttihommat ovat edenneet siihen vaiheeseen, että asunnossani on vihdoin lattiat paikoillaan ja seinät maalattuna. Pääsin siis tänä viikonloppuna vihdoin muuttamaan pari kuukautta varastotilassa muhineet tavarani uuteen kotiin. Itse en kuitenkaan muuta vielä vähän aikaan ja tavaratkin saavat pysyä laatikoissaan, sillä remppa ei suinkaan ole vielä valmis. Vielä olisi listoitusta, paljon viimeistelytöitä, ovien maalausta ja sellainenkin pikkuhomma kuin keittiön asennus. Odotettavissa on siis, että ehkä kuun lopussa asunto voisi olla asumisvalmis.

Mutta sallinette minun juhlia hetkisen tätä yhtä suurta välietappia, eli lattian valmistumista! Lattia on kuitenkin yksi hallitsevimmista ja tärkeimmistä elementeistä kodissa. Muistatteko vielä, millaiset lattiat täällä oli aiemmin? Olohuoneessa ja eteisessä oli beigeä, vähän kulahtanutta laattaa, makkarissa ja keittiössä oli laminaattia. Lattian vaihto oli siis prioriteettilistani ykkösenä. Lattian valinta saattoi myös tuottaa ehkä kaikkein eniten päänvaivaa, sillä upeita vaihtoehtoja oli niin paljon.

Vielä remontin suunnitteluvaiheessa sain yhteydenoton Tarkettilta, joka kysyi olisinko kiinnostunut heidän lattioistaan ja mahdollisesta yhteistyöstä lattiaremontin tiimoilta. No todellakin! Tarkett on valmistanut parketteja jo vuodesta 1889 lähtien, ja heidän valikoimissaan on parkettien lisäksi myös vinyylilankkuja, muovimattoja ja laminaattilattioita. Lattiaremonttini alkoi siis ensin tutustumisella Tarkettin mallistoihin ja sen jälkeen vierailulla heidän toimistolleen, jossa pääsin näkemään lattiat livenä.


Kuva: Tarkett

Minulle parketti oli itsestäänselvä materiaali asuntooni: rakastan puuta ja aitoja materiaaleja. Puu tuntuu lämpimältä ja mukavalta paljaidenkin jalkojen alla.  Parketti on puuta pinnasta pohjaan ja hyvin pidettynä se säilyttää arvonsa vuosien saatossa. Parketti on tietysti herkkä naarmuille ja kolhuille, mutta toisaalta itselleni kuluneen näköinen pinta on puussa täysin sileää kiinnostavampi vaihtoehto ja parkettia voi myös huoltaa hiomalla ja käsittelemällä. Materiaalivalinta oli siis varsin helppo, mutta siihen se helppous valinnoissa päättyikin: mikä puulaji? Monisauvainen? Mikä kuvio? Entä millainen sävy, millainen pintakäsittely?


Kuva: Tarkett

Pitkään valkoinen lattia on ollut mielestäni se ihanin vaihtoehto. Valkoisen kanssa kaikki sopii yhteen ja valkoinen tekee pienestä tilasta avaran ja valoisan. Tällä kertaa halusin kuitenkin jotain muuta kuin valkoista, ehkä suurin viehätys valkoista lattiaa kohden on mennyt jo ohi. Valkoisessa lattiassa näkyvät muuten kaikki lika, pöly ja skraidut älyttömän helposti! Halusin tähän uuteen kotiini puunvärisen lattian, sellaisen jossa näkyisi oksat ja puun luonne. Tarkettin mallistoista suosikkini olivat Heritage ja Vintage, joista molemmista löytyi omaa silmääni miellyttäviä, ulkonäöltään hiukan rustiikkisia lattioita. Harkitsin myös  hetken Noble-malliston klassista hollantilaista ruutulautakuviota, mutta päädyin kuitenkin perinteisempään, 1-sauvaiseen lankkumalliin.

(Tiedoksi: Parketin sauvaluku kertoo kuinka monesta vierekkäisestä puusäleestä yhden parkettilaudan pinta koostuu. 1-sauvainen on kaikkein arvokkain, koska siihen jokainen puu pitä valita 2-tai 3-sauvaista parkettia tarkemmin.)


Kuva: Tarkett

Millainen se tuleva lattiani siis on? Sitä paljastusta joudutte vielä hetken odottelemaan. Pikkukotini on tällä hetkellä täynnä varastosta tuotua tavaraa ja kokoamista odottavia keittiönkalusteita, eikä lattiaa juuri näy kaiken tavaran alta. Pääsen itsekin siis kunnolla ihastelemaan sitä vasta viikon tai kahden päästä – palataan lattia-asiaan uudelleen silloin!

Kaksion remontti-sarjan aiemmat postaukset:

Osa 1: Seinät alas!
Osa 2: Odottelua ja vaikeita valintoja