Tag Archives: love beauty and planet

Inspiroiva paluu arkeen

Kaupallinen yhteistyö, Love Beauty and Planet ja Asennemedia

Inspiroiva paluu arkeen

Olen päättänyt, että tänä syksynä arkeen paluun ei tarvitse olla ahdistavaa ja rankkaa. Itseasiassa olen ollut tästä syksystä aika innoissani, vaikkei tiedossa ole mitään erityisen jännää tai uutta. Jotenkin oma fiilis on pitkästä aikaa uutta kautta aloitellessa sellainen selkeä – tiedän mitä teen, osaan olla järjestelmällisempi kuin aiemmin ja en myöskään ota turhaa stressiä sellaisista asioista mitkä eivät ole hallinnassani. Töitä on myös tiedossa riittävästi koko syksyksi, mikä vähentää aina yrittäjän stressiä.

Kokosin yhteen omia ideoitani siitä, miten arkeen paluu voi olla inspiroivaa pienten muutosten avulla.

Kivat suunnitelmat arjen piristämiseen. Aina ei tarvitse lentää lämpimään kesken lokakuun, vaan pienetkin jutut voivat lennättää kauas arjesta ja tuoda iloa ja energiaa arkeen. Minulla on lähiviikkojen suunnitelmissa mm. järjestää loppukesän puutarha-tai valojuhlat ystäville, osallistua taiteiden yöhön, käydä ulkoilmaleffassa ja tehdä päiväretki vaikka Fiskarsiin.

Lisää liikuntaa. Ilmottauduin syyskaudeksi mukaan tanssiopistolle show-tunneille. Olen aiemmin tanssinut myös klassista balettia ja vähän streettiä, show on mielestäni sopivan vauhdikasta ja monipuolista ja lisäksi tunnin ajankohta sattuu sopimaan hyvin aikatauluihini. Rakastan tanssimista, se on mielestäni ihanin ja upein tapa harrastaa liikuntaa. Lisäksi olen menossa huomenna testaamaan elämäni ensimmäistä kertaa hot joogaa ja ensi viikolla lähden melontaretkelle. Liikuntaa voi harrastaa myös hauskalla ja inspiroivalla tavalla!

Paluu terveellisempään ruokavalioon. Hävettää myöntää, mutta kesän aikainen ruokavalioni on ollut pitkälti sipsikalja-osastoa. Olen kyllä popsinut hullun lailla myös marjoja, hedelmiä ja salaatteja, mutta ruokailuista on puuttunut säännöllisyys. Mielestäni sipseillä ja pizzalla herkuttelu voi olla parasta elämässä, mutta let’s face it – kun niitä ahmii liikaa, ei se ole enää kovin hauskaa eikä inspiroivaakaan. Sen sijaan uusien simppeleiden arkireseptien etsiminen ja satokauden aarteiden käyttö ruuanlaitossa kiinnostaa juuri nyt.


Sopivien tavotteiden asettaminen, myös työn ulkopuolella. Kun itselle asettaa oikeanlaiset tavoitteet ja haasteet, on niiden saavuttaminen mahdollista ja hyvinkin inspiroivaa! Itse ainakin innostun aina, kun saan jonkun pienenkin tavoitteen toteutettua tai selätän jonkun haasteen. Työn suhteen olen ottanut yhdeksi konkreettiseksi tavoitteeksi sen, että avaan duunisähköpostit aina vain koneella ollessani ja vastaan niihin samantein. Aiemmin olen lukenut meilejä ties missä tien päällä puhelimelta, ja en tietenkään ole pystynyt vastaamaan niihin heti, joten vastaaminen on välillä unohtunut kokonaan. Nyt tähän on tulossa skarppausta!

Yksi iso tavoitteeni on syksyn aikana vähentää vaatteiden ostelua ja keskittyä enemmän eettiseen ja kestävään muotiin. Järkytyin Ylen viimeviikkoisesta uutisesta, joka kertoi pikamuodin saastuttavan enemmän kuin lento-ja laivaliikenteen – tiesin toki, ettei halpavaatebisnes ole koskaan ollut ekologista tahi kovin eettistäkään, mutta jotenkin en ollut nähnyt ongelmaa noin suurena. En ole koskaan ollut mikään himoshoppailija, mutta huomaan että vaikkapa viimeisen puolen vuoden aikana olen haalinut paljon uusia vaatteita, melkein huomaamatta. Nyt on aika rauhoittaa tilanne, kun oikeasti en tarvitsisi juuri mitään. Haluaisin myös blogissa nostaa esille enemmän eettisiä ja ekologisia vaatemerkkejä.



Päivittäiset kauneusrutiinit. Kesän aikana karsin kaiken kosmetiikan käytön minimiin, ihan vain laiskuuttani. Huolettoman kesän jälkeen on kiva aloittaa taas ihon säännöllinen kuorinta ja kosteutus, olen antanut erityisesti huomiota auringossa kärsineille kasvoilleni ja jaloilleni, jotka ovat täynnä ötökänpuremia ja raapimisarpia. Olen tällä hetkellä ihastunut erityisen paljoni Love Beauty and Planetin uusiin Sheet maskeihin, jonka jäljiltä iho on erityisen pehmeä ja ravittu. Suihkussa suosikkini on taas Shea Butter & Sandalwood Oil Shower gel, jonka jälkeen rasvaan koko kropan saman sarjan kosteusvoiteella.

Tiesittekö, että vaikka Love Beauty and Planetin kesä-pop up on nyt sulkenut ovensa, niin tuotteet tulevat ihan pian laajasti myyntiin hyvin varusteltuihin Prismoihin, K-Citymarketteihin, Sokoksiin ja Hehku -myymälöihin? Pian näitä ihanuuksia saa siis ympäri suomen! Mielestäni tässä sarjassa on ehdottomasti parasta se, että se on helposti saatavilla sekä myyntipaikkojen että hinnan puolesta – eettisen ja ekologisen kosmetiikan ostaminen on tehty nyt helpoksi ihan kaikille.

Mikä on sinun vinkkisi inspiroivaan arkeen?

Zero Waste-haaste: kokemuksia ja ajatuksia

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia ja Love Beauty and PlanetZero Waste-haaste: kokemuksia ja ajatuksia
Kerroin viime kuussa, että teen loppuvuoden ajan yhteistyötä Love Beauty and Planetin kanssa, joka on uusi kestävän kehityksen periaatteiden mukainen ja täysin vegaaninen kosmetiikkasarja, jonka missiona on tehdä hyvää paitsi kauneudelle, myös planeetalle. Yhteistyön myötä sain haasteen pohtia sitä, miten juuri minä voin pienillä, päivittäisillä teoilla tehdä jotain maapallomme hyvinvoinnin eteen ja siksi päätinkin tarttua viikon kestävään Zero Waste-haasteeseen. Zero Waste on elämäntapa, jossa pyritään tuottamaan mahdollisiman vähän roskaa ja elämään muutenkin ekologisemmin niin asumisen, liikkumisen kuin kuluttamisenkin myötä. Viime keskiviikkona haaste alkoi, ja nyt on aika kertoa viikon aikana syntyneistä ajatuksista haasteeseen liittyen.


Mikä oli hankalaa?

-Olen koukussa vanulappuihin ja ahdistuin jo etukäteen siitä, että joutuisin elämään viikon ilman niitä. Päätin kuitenkin näprätä vanhasta t-paidasta kestovanulappuja, joita voisi pestä muun pyykin seassa – loistava idea, mutta näitä kestovanulappuja tarvittaisiin vielä ainakin 20 lisää, että ne riittäisivät tarpeisiini.

-Sorruin heti haasteen alkumetreillä tilaamaan noutoruokaa. Arttu oli kylässä, kysyi että tilattaisko safkaa ja vasta kun ruuat olivat ovella, tajusin mitä tuli tehtyä. Onneksi ruoka tuotiin kuitenkin kierrätettävissä pahvipakkauksissa ja paperikassissa, ei muovisessa. Noutoruoka ja take away-kahvit ovat paheeni, joista pitäisi päästä kyllä eroon.

-Tuntuu, että juuri kaikki vegetuotteet, kuten nyhtökaura, härkis, kaurajugurtit-ja maidot on pakattu pakkauksiin, joissa on muovia. Kuitenkin vegaanisen vaihtoehdon ympäristövaikutukset ovat niin pienet eläinperäiseen verrattuna, että niitä kannattaa kuitenkin suosia muovikorkinkin uhalla. Jätin nyhtökaurapakkaukset kuitenkin haasteviikolla kauppaan.

-Zero waste-elämäntapa vaatii suunnittelua ja ennakointia: aina pitäisi olla omat kassit ja kestorasiat mukana kaupassa, jos haluaa välttää kertakäyttötuotteiden ostoa. Jos viikon ruokalistan olisi suunnitellut etukäteen ja käynyt vaikka kerralla kaupassa ostamassa sitä varten tuotteet, olisi selvinnyt helpommalla. Hetkessä eläjälle ja fiiliksien mukana menijälle tällainen kurinalaisuus on oikeasti hankalaa.

Mikä oli helppoa, missä onnistuin?

-Tähän aikaan vuodesta on ihanaa olla zero waste, koska kaupat suorastaan pursuavat tuoreita marjoja ja kasviksia, joista suurin osa myydään vieläpä irtona. Esimerkiksi ihanan kesäkeiton ainekset sai ostettua kokonaan ilman yhtäkään pakkausta, kun kotoa löytyi valmiina kaurakermapurkki. Tänään aion tehdä kesäkurpitsa-sienipaistosta.

-Viikon aikana kävin mahdollisimman vähän kaupassa. Hyödynsin paljon kaappien jämiä ruuanlaitossa ja se oli tosi palkitsevaa! Tosi usein tuntuu ettei kotona ole mitään ruokaa, vaikka kaapit olisivat oikeasti täynnä. Viikon aikana syntyi kaappien kätköistä mm. lettuja, valkopapupasta ja herkullinen vegepizza. Monesti jo vähän nuhjaantuneen näköiset tomaatit tai kasvikset sopivat pizzaan, vaikkeivät tuoreina enää maistuisikaan.

-Olin lauantaina hyvän ystäväni Pajun häissä ja ilokseni sain huomata että häät oli järjestetty varsin zero waste-ystävällisesti: häiden menu oli kokonaan vegaaninen ja astiat ja kahvikupit oli kerätty kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista. Koristeluissakin oli hyödynnetty kierrätettäviä materiaaleja, esimerkiksi nimilappujen sijaan nimet oli kirjoitettu laatoille poispyyhittävillä tusseilla. Morsiamen upea mekkokin oli vanha entisöity 50-luvun vintagemekko.

-Kesällä on muutenkin helppoa elää tavallista ekologisemmin, kun pyörällä pääsee joka paikkaan ja valoja ei juuri tarvitse pitää päällä. Viikon aikana valitsin aina kävelyn ja pyöräilyn julkisten sijaan kun se oli mahdollista, ja tulin löytäneeksi ihan uusia kulmia rakkaasta kotikaupungistani. Mahtavaa!


Mitä opin Zero Waste-viikosta?

-Kestokassi pitäisi olla aina mukana. Trendikäs string bag mahtuu kätevästi tosi pieneen tilaan ja esim. Granitista saa tuollaisia hauskoja miniversioita, joihin voi kerätä myös punnittavat hedelmät. Toisaalta on hyvä tiedostaa, että kangaskassia pitäisi käyttää yli 250 kertaa, jotta se olisi muovipussia ekologisempi valinta – siksi toisinaan voi kaupasta ottaa ihan hyvällä omallatunnolla muovikassin ja käyttää sen roskapussina kotona.

-Aika usein sitä luulee tarvitsevansa jotain uutta, mitä ei todellisuudessa tarvitse lainkaan. Viikon alussa kriiseilin tulevien häiden asua, kun itselläni ei tuntunut olevan mitään sopivaa päällepantavaa. Kiersin monta kauppaa ja kokeilin monta eri kolttua, mikään ei tuntunut sopivalta. Lopulta päädyin käyttämään vanhaa mekkoa ja tanssin siinä ystävieni häät onnellisesti – en kertaakaan ajatellut edes omia vaatteitani, kun keskityin nauttimaan ihanasta päivästä.

-Zero Wasten tärkein periaate on kieltäytyminen ja vasta sen jälkeen karsiminen, kierrättäminen, korjaaminen ja kompostointi. Isoin haaste on siis yksinkertaisesti kuluttaa harkitummin, ostaa vähemmän. Miettiä jokaisen ostopäätöksen kohdalla, että tarvitsenko todella tätä? Näin haluan tehdä myös jatkossakin, haasteviikon jo loputtua.

-Aloin lajitella muovipakkaukset. Tajusin, että muovin kierrättäminen vähentää radikaalisti sekajätteen määrää. Jätekatokseemme on vastikään ilmestynyt muovinkeräys, joten muovin lajittelu on varsin helppoa. Keräykseen menevät muovipakkaukset voi huuhtaista kevyesti, mutta niitä ei tarvitse hinkata puhtaiksi – perussääntö on, että jos muovipakkauksen puhdistamiseen tarvitaan kuumaa vettä ja pesuainetta, on se järkevämpää laittaa sekajätteeseen. Love Beauty and Planetin tuotteet ovat korkkia lukuunottamatta täysin kierrätettäviä ja ne on valmistettu kierrätysmuovista, ja siksi myös uniikkeja, jokainen pullo on vähän omanmuotoisensa.

-Täydelliseen roskattomuuteen tai jätteettömyyteen ei kukaan pysty, mutta jokaisella pienelläkin valinnalla on merkitystä. Myös siksi, että asenteet muuttuisivat pikkuhiljaa siihen, että alkaisimme kaikissa valinnoissamme ajattelemaan myös ympäristöämme, emme vain itseämme.

Millainen voisi olla sinun pieni tekosi planeettamme hyväksi? Jos jaat kesän aikana oman ideasi hashtagilla #pieniätekoja ja #lovebeautyandplanet, voit osallistua tuollaisen suloisen kukkapyörän arvontaan. Pyöriä saa myös kesän ajan lainata ilmaiseksi vaikka koko päiväksi Pop Up-myymälässä, osoitteessa Unioninkatu 25.

ps. tämän viikon ajan päivitän myös Love Beauty and Planetin instagram-tiliä, joten siellä on luvassa myös vinkkejä #pieniätekoja-haasteeseen!

Pieniä rakkauden tekoja – Love Beauty and Planet

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Love, Beauty and Planet

Pieniä tekoja - Love Beauty and Planet uusi kosmetiikkasarja

Vihdoin pääsen kertomaan teille uudesta kiinnostavasta kampanjasta, jossa olen mukana!

Tänä kesänä tulee markkinoille uusi, täysin vegaaninen kosmetiikkasarja Love Beauty and Planet. Tuotteet ovat valmistettu kestävän kehityksen periaatteella kasviperäisistä, luonnollisista ja eettisesti hankituista raaka-aineista ja pullot ovat valmistettu kierrätetystä muovista ja ne ovat myös 100% kierrätettäviä. Love Beauty and Planet:in tuotteissa ei ole mielestäni kiinnostavaa pelkästään itse tuotteet, vaan ideologia niiden taustalla: miten tuotteet voitaisiin suunnitella niin, että ne hoitaisivat kauneuden lisäksi myös mahdollisimman hyvin maapalloamme? Eli ekologisuus ei näy pelkästään tuotteissa, mutta myös koko yrityksessä, joka on sitoutunut vastuullisuusperiaattaisiin koko toiminnassaan ja haluaa myöskin haastaa kuluttajia tekemään parempia valintoja pienin teoin joka päivä.

Love, Beauty and Planetin tuotteet ovat tämän kesän ajan myynnissä vain torikortteleissa sijaitsevassa Pop upissa, mutta syksyllä tuotteet tulevat myyntiin myös muihin kauppoihin. Pop up aukeaa ensi tiistaina 19.6.

Pieniä tekoja Love Beauty and Planet uusi kosmetiikkasarja
Yksi siisteimmistä jutuista Love Beauty and Planet-pop upissa on se, että sieltä löytyy  myös pyörälainaamo, ihan täydellistä! Lainattavissa on yhteensä 12 vanhaa kierrätyskeskuksesta hankittua pyörää, jotka on  tuunattu kauniiksi kukilla ja värikkäillä maaleilla. Pyörän voi lainata kuka tahansa vaikka kokonaiseksi päiväksi täysin maksutta, tässä siis ihana vaihtoehto kaupunkipyörille, joita voi yleensä käyttää vain puoli tuntia kerrallaan. Ajatelkaapa kesäistä pyöräretkeä tuollaisilla vaaleanpunaisilla kukkapyörillä kavereiden kanssa vaikkapa seurasaareen tai käpylään – kuinka ihanaa se olisikaan?

Olen aiemminkin usein kirjoittanut ympäristöystävällisistä valinnoista niin ruuan kuin kulutuksenkin näkökulmasta ja aiheesta puhuttiin tällä viikolla myös No Filter-jaksossa. Olen aina ollut sitä mieltä, että syyttelyllä ja tuomitsemisella ei välttämättä saada kovin paljon muutosta aikaan, mutta positiivinen kannustus voi saada ihmiset oikeasti innostumaan myös enenevissä määrin oman hyvinvoinnin lisäksi myös maapallomme hyvinvoinnista. Siksi Love Beauty and Planetin lanseerama #pieniätekoja -haaste on mielestäni loistava tapa tuoda hyvällä tavalla ympäristöystävällisiä valintoja esille niin, että niistä voisi innostua mahdollisimman helposti.


Mukana kanssani tässä kampanjassa on ihana Anni Kravi, joka tunnetaan mm. upeista ruokakuvistaan instagramissa (@anniskk). Olemme Annin kanssa kevään aikana tavanneet useampaan otteeseen ja suunnitelleet yhdessä, miten kaikin tavoin kampanja tulisi näkymään kanavissamme – haluamme molemmat haastaa vähän itseämmekin miettimään, mitä pieniä asioita voimme edelleen tehdä arjessamme paremmin. Itse aion ainakin haastaa itseni Zero Waste-viikkoon ja yrittää keksiä pieniä ekologisia DIY-ideoita teille jaettavaksi ja Anni taas on luvannut jakaa mm. ideoita hävikin vähentämiseen ruoanlaitossa. Luvassa on siis monenlaisia #pieniätekoja meidän kanavissa seuraavien kuukausien ajan, toivottavasti mahdollisimman moni teistä innostuisi myös jakamaan omia vinkkejä ekologisimpiin valintoihin!