Tag Archives: luonnonkosmetiikka

3: Metsän tuoksua iholle – Unna Nordic-arvonta

3: Metsän tuoksua iholle - Unna Nordic-arvonta
Kolmannesta kalenteriluukusta paljastuu ihana, metsäinen luonnonkosmetiikka-arvonta.

Tänä syksynä lanseerattiin uusi suomalainen luonnonkosmetiikkasarja, Unna Nordic. Olen päässyt seuraamaan Unnan tarinaa läheltä, sillä ystäväni Minna, kauneushoitola Hillan perustaja, on ollut mukana kehittämässä sarjaa. Nyt olen itse käyttänyt tuotteita jo yli kuukauden ajan ja olen täysin hurahtanut Unnaan – näissä tuotteissa yhdistyy puhtaus, toimivuus, eettisyys ja visuaalisuus. Niissä on ihanat, mutta tarpeeksi miedot tuoksut, ja ne  sopivat hyvin herkälle, mutta akneen taipuvaiselle iholleni, joka tuntuu reagoivan hyvin ikävällä tavalla kaikkeen vähänkään liian voimakkaaseen kosmetiikkaan. Unna-pakkaukset ovat myös äärimmäisen kauniita, näitä purtiloita kehtaa pitää esillä myös yöpöydälläkin.


Vegaaniset Unna-tuotteet on valmistettu vastuullisesti Suomessa, itse asiassa ihan tässä Helsingissä. Tuotteiden pääraaka-aineet tulevat suomalaisista metsistä ja vaikuttavina aineina on muun muassa koivunmahlaa, mäntyä, katajaa ja esimerkiksi hoitavaa ratamoa. Unna on saanut paljon kehuja ja suitsutusta monilta eri tahoilta, muun muassa luonnonkosmetiikkaguru Katja Kokko kehui vastikään kirjoituksessaan Unnaa ja arvioi 4/6 testaamasta tuotteestaan loistaviksi.


Arvonta!

Millaisia kauneus / ihonhoito- tai kosmetiikka-aiheisia juttuja haluaisit blogistani lukea? Jätä kommenttisi tähän postaukseen niin olet mukana arvonnassa. Osallistumisaikaa on viikon verran, arvonta suoritetaan 10.12.2018 klo 15.

Voittaja saa kolme laadukasta Unna Nordic-tuotetta, jotka valitaan ammattilaisen avustuksella juuri voittajan ihotyypille parhaiten sopiviksi.

Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti – lisääthän mukaan sähköpostiosoitteesi, niin saamme voittajaan yhteyden arvonnan päätyttyä. Sähköpostiosoitteesi ei näy muille kommentoijille.

Arvonnan tarjoaa Unna Nordic.  Kuvien Unna-tuotteet saatu testiin. 

3: Kauneushoitola Hilla – arvonta


Olen ollut kauneushoitola Hillan vakioasiakas nyt kohta jo kolmen vuoden ajan. Olen sinä aikana ystävystynyt Hillan perustajan Minnan kanssa ja saanut seurata vierestä yrityksen kasvua – alun perin oli vain pieni yhden naisen luonnonkosmetiikkahoitola, nykyään on verkkokauppa, upeat uudet tilat Hietsun torin kupeessa ja yhteensä kolme huipputekijää toteuttamassa hoitoja. Itse olen juuri Hillan kautta saanut apua pahimpiin iho-ongelmiini ja Minna on vastannut iho-aiheisiin paniikkiviesteihini usein jopa keskellä yötä. Mielestäni on upeaa, että luonnonkosmetiikkahoitolatkin kasvavat ja menestyvät nykypäivänä – se tarkoittaa sitä, että puhtaille kosmetiikkatuotteille on entistä enemmän kysyntää.


Arvonta!

Ensimmäisen adventin kunniaksi haluamme yhdessä Kauneushoitola Hillan kanssa tarjota jollekulle teille vaihtoehtoisesti joko rentouttavan Marjametsässä-kasvohoidon (sisältää käsien ja jalkojen kuorinnan & hieronnan, arvo 95e) tai 100e lahjakortin Hillan verkkokauppaanKommentoi alle viimeistään 10.12.2017 mennessä, haluaisitko mielummin hoidon vai lahjakortin, niin olet mukana arvonnassa. Voittajalle ilmoitetaan henkilökohtaisesti – muista myös siis lisätä sähköpostiosoitteesi – se tulee näkyviin vain minulle.