Tag Archives: mansikka

Loppukesän juhliin: Mansikkaraakakakku


Kun säät ovat olleet jo pian yli kuukauden ajan helteisen kuumia, mielen valtaa ajatus siitä, että kesä ei ehkä lopukaan koskaan. Että elokuussakin on vielä hurjasti aikaa järjestää pihajuhlia, puistopiknikkejä tai käydä muuten vain ulkona syömässä. Olen haaveillut koko kesän taas puutarhajuhlien järjestämisestä, ja jos säät pysyvät edes jokseekin kivoina vielä loppukuulle saakka, niin ehkä toiveeni toteutuu. Paikkakin olisi jo tiedossa, enää tarvii lyödä lukkoon ajankohta ja kutsua vieraat.

Tein vanhempieni luona käydessä pitkästä aikaa raakakakkua. Halusin tehdä jotain mansikkamaan antimista, mutta helteessä ei tee mieli mitään liian makeaa – siispä googlettelin erilaisia mansikkaraakakakkureseptejä ja löysin Vaneljan ja Tuulian pakkasmarjalle kehittämän ohjeen, johon ainekset löytyivät lähes suoraan kotoa. Koska en ehtinyt kauppaan, tein muutamia muutoksia raaka-aineiden puuttuessa: mantelit vaihtuivat auringonkukansiemeniin ja kookossiirappi agaveen. Kokonaisuus toimi silti hyvin ja kakku sai paljon kehuja, ei pelkästä ulkonäöstään. Jos et siis jaksa viettää kovin paljon aikaa keittiössä rehkien, niin tässäpä helppo ja kaunis kakkuidea loppukesän juhliin, vaikkapa niihin puutarhajuhliin.


Mansikka-raakakakku (vegaaninen & gluteeniton)

Pohja:

1,5 dl kaurahiutaleita
1,5 dl auringonkukan siemeniä
n. 5 kpl kivettömiä taateleita
ripaus vaniljajauhetta

Täyte:

5 dl cashew-pähkinöitä
1 dl tuoreita mansikoita
1 banaani
2 dl valitsemaasi kasvimaitoa (kaura, kookos, soija..)
3 rkl agave-siirappia
2 rkl sitruunamehua
1 dl kookosöljyä (sulanutta)
ripaus vaniljajauhetta

Pinnalle:

tuoreita mansikoita

Ennen kakun valmistamista laita cashew-pähkinät likoamaan n. tunniksi veteen.

Valmista kakkupohja. Laita tehosekoittimeen kaurahiutaleet, auringonkukansiemenet, taatelit ja vaniljajauhe. Sekoita kaikki tasaiseksi massaksi. Taputtele taikina leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja hiukan myös reunoille.

Valmista täyte. Lisää liotetut cashewpähkinät tehosekoittimeen, heitä joukkoon mansikat, pilkottu banaani, kasvimaito, kookosöljy, sitruunamehu ja siirappi. Sekoita tasaiseksi massaksi. LIsää täyte irtopohjavuokaan pohjan päälle.

Laita kakku pakastimeen vähintään 4 tunniksi, kunnes se on täysin jähmettynyt. Tarjoile hiukan sulaneena ja mansikoilla koristeltuna.

mansikkaraakakku
Herkullista viikonloppua kaikille!