Tag Archives: no filter

No Filter: kesäextroja ja lomaa


Pitkästä aikaa No Filter-podcastin kuulumisia täällä blogin puolella!

Ensinnäkin, on ihan uskomatonta että ollaan jo vuosi (!) jaksettu pölistä Artun kanssa mikrofoneille kerran viikkoon (muutamia lomataukoja lukuunottamatta). No Filter-jaksoja on nyt julkaistu jo yhteensä 51 kappaletta, mikä on ihan älytön määrä! Podcastin tekeminen on ihanaa, kamalaa, ärsyttävää, hauskaa, opettavaista ja väsyttävää. Vaikka välillä iskee älytön häpeä että mitä sitä on tullutkaan suollettua suustaan, niin olen silti äärettömän iloinen että olen lähtenyt mukaan tähän projektiin. Vaikka pidän älyttömästi kuvaamisesta, niin kyllä se on vain hienoa päästä ilmaisemaan itseään ja ajatuksiaan omalla äänellään! On ollut myös kiinnostavaa huomata, että podcast-jaksot herättävät mielipiteitä paljon herkemmin kuin vaikkapa blogipostaukset, ja palautetta on tullut läpi vuoden runsaasti, niin hyvää kuin pahaa. Eniten innostun aina silloin, kun joku jakso kirvoittaa oikein kunnon keskustelut, joko somessa tai kasvotusten.


Toiseksi, olemme nyt kesäkuun ajan julkaisseet ns. kesäspecial-jaksoja, enkä osaa sanoa mitä niissä on ollut nyt niin spesiaalia, mutta ainakin ne tarjoavat muutamia vinkkejä ja ideoita kaikenlaisiin kesätekemisiin. Jos siis kaipailet vinkkejä Suomimatkailuun tai olet vailla tekemistä Helsingissä, niin molempiin löytyy ratkaisuja linkkien takaa löytyvistä jaksoista. Uusimmassa jaksossa (joka löytyy postauksen lopusta) puhutaan taas festareista, joihin mekin olemme tänä kesällä oikein urakalla osallistumassa. Tulkaa siis nykäisemään hihasta jos tulette vastaan Ruississa, Bättre Folkissa tai Flowssa!

Kolmanneksi, No Filter jää tämän jakson myötä kesälomalle. Studio hiljenee kokonaan heinäkuuksi ja palaamme asiaan elokuun loppupuolella – puolitoista kuukautta on sopivan mittainen aika miettiä uusia juonia ja kuvioita kuulijoiden (ja itsensä) päänmenoksi. Selvää on ainakin se, että homma jatkuu – syksyllä nähdään miten!

Mitä jos ystävyys loppuu? Kuuntele uusin No Filter-jakso


No Filter-podcastissa puhutaan tänään ystävyydestä ja sekä sen ihanista että vaikeistakin puolista. Joskus ystävyyssuhteet voivat ottaa enemmän kuin antavat ja ongelmia voi olla hankala ottaa puheeksi. Olen itse kokenut eron ystävästä, ja se on ollut elämäni pahin ihmissuhdekriisi, avioerokin tuntui helpolta siihen verrattuna. Entä millainen on hyvä ystävä ja millainen olen itse ystävänä? Käy kuuntelemassa meidän viides jakso ja pohdintoja ystävyydestä ja sen kiemuroista!

Jos jakso herättää kysymyksiä tai ajatuksia, niin jätä kommenttisi vaikka tähän blogipostaukseen tai @no_filter_podcast:in instagramiin! Keskustelu on enemmän kuin tervetullutta.

Uusin No Filter-jakso: Onko järkeä opiskella, jos ilman koulujakin pärjää?


Tällä kertaa No Filterissä puhutaan koulutuksesta ja urapolusta. Arttu ei koskaan ole päässyt pääsykokeisiin ja viettää parhaillaan kuudetta välivuottaan ja itse aloitin aikoinaan yliopisto-opinnot vahvasti keräämällä huimat yhdeksän opintopistettä ensimmäisen vuoden aikana. Voiko ilman koulujakin menestyä? Onko opiskelu oikeastaan ihan turhaa kun rahaa voi tienata ilmankin tutkintopapereita?

Kuuntele ja kommentoi, jätä ajatuksesi vaikka tähän blogipostaukseen tai @no_filter_podcast:in instagramiin!

Ps. huomasin tänään, että No Filter on iTunesin suosituimmat ohjelmat-listan kakkosena, WOW! Ihan mieletöntä että olette ottaneet meidät näin hyvin vastaan.