Tag Archives: patio verso

Minikasvihuone puutarhaan ja kasvatuslaatikkojen tuunaus

Kaupallinen yhteistyö: Tikkurila & Asennemedia

Siitä lähtien kun minulla on ollut oma puutarhapalsta, olen myös haaveillut kasvihuoneesta. Unelmieni kasvihuoneessa olisi tiililattia, ulkovalot ja sinne mahtuisi istutusten lisäksi pöytäryhmä. Kasvihuoneessa voisi viettää loppukesän tunnelmallisia illallisia ja siellä voisi kasvattaa tomaattien lisäksi kurkkuja ja vaikkapa viinirypäleitä. Siirtolapuutarhapalsta asettaa kuitenkin omat realiteettinsa: periaatteessa palstalle saisi laittaa ihan kunnon kasvihuoneen, mutta sitä varten tarvittaisi ensiksi luvat ja sopiva paikka. Kun palstan suunnitelmat ovat vielä itse mökin ja koko pihan osalta muuten auki, ei isompaan kasvihuoneeseen satsaus ole tuntunut tässä vaiheelta fiksulta.Sitten löysin pienen pihan pelastuksen, eli lavakaulusten päälle asetettavan pienoiskasvihuoneen! Nyt voin kokeilla tomaatin, paprikan ja yrttien kasvattamista ilman lupaprosesseja tai isompia pystytysprojekteja. Puisia lavakauluksia minulla olikin jo ennestään ja siskoni pystytti tuon kasvihuonerakennelman sen päälle tunnissa. Kasvatuslaatikoissa viljelykauden voi aloittaa jo tavallista kasvimaata aiemmin, koska lavakauluksen sisällä on lämpimämpää kuin ympäröivässä maassa.Ennen laatikkoviljelyn aloittamista ja kasvihuoneen käyttöönottoa ja halusin tuunata hiukan lavakauluksia: vaalea tuore puupinta on toki kaunis, mutta omaan puutarhani laatikot näyttivät vähän liiankin uudenkarheilta. Lisäksi suojaamaton puupinta kestää käsiteltyä huonommin sateisessa ja epävakaisessa Suomen kesäsäässä. Käsittelin siis lavakaulukset Tikkurilan Patio Verso-puuöljyllä. Patio Verso on täysin myrkytön, joten se sopii hyvin käytettäväksi syötävien kasvien istutuslaatikoissa. Öljyäminen suojaa puuta kosteudelta ja halkeilulta ja antaa sille lisäksi tyylikkään sävyn. Oma sävyvalintani oli ladonharmaa, jolla sain kovasti toivomani, rustiikkisen harmaanruskean lopputuloksen.Lavakauluksen öljykäsittely on sopivan kevyt askare kevätpäivään: kaksikerroksisen 80x120cm lavakauluksen öljyämiseen kului noin puoli tuntia. Itse en hakenut täydellisen tarkkaa lopputulosta, sillä minun puutarhassani kaikki saa olla rennosti vähän sinne päin. Tarkempi öljyäjä olisi suojannut metalliset osat, minä vain pyyhkäisin ylimenevän öljyn kankaanpalalla pois metalliosista. Käytännössä käsiteltävä puupinta puhdistetaan ensin huolella, sen jälkeen öljy levitetään siveltimellä tai sienellä, ja parin minuutin jälkeen ylimääräinen öljy pyyhitään pois kankaanpalalla. Tarkemmat ohjeet työvaiheineen löydät Tikkurilan sivuilta.Nyt pieni kasvimaani olisi valmis istutustöihin, tulisipa tulevasta kesästä suotuisa kasvatuspuuhilleni! Pääsen kevään aikana toteuttamaan myös lisää tällaisia pieniä pihan tuunaustöitä yhteistyössä Tikkurilan kanssa, rempattavaa ja uudistettavaahan täällä riittää! Tällaiset pienet puhdetyöt ovat ainakin itselleni sitä parasta terapiaa ja rentoutusta arjessa – ihaninta on se, kun työn jäljen näkee samantien.Lisää inspiraatiota pihan maalaus-ja uudistustöihin:Kesäpäivän projekti – laiturin öljyäminen
Mökin muodonmuutos


*Ensimmäinen kuva Omar El Mrabt