Tag Archives: pieni keittiö

KAKSION REMONTTI, OSA 8: Uuden keittiön esittely

Uuden keittiön esittely – kaupallinen yhteistyö: A.S.Helsingö

uuden keittiön esittely
Olen asunut uudessa kodissani nyt viikon verran. Olen tottunut jo uusiin kotikulmiini ja tämän lyhyen ajan perusteella voin jo sanoa, että viihdyn täällä. Kaikki palvelut ja hyvät yhteydet ovat lähellä, moni hyvä ystäväni asuu ihan kulmilla ja koiran kannalta alue on täynnä ihania lenkkimaastoja. Koti tuntuu päivä päivältä enemmän omalta, vaikka sisustus on vielä ihan kesken. Toistaiseksi olen herännyt joka päivä ihmettelemään että “asunko mä oikeasti täällä” ja “onko tää oikeasti mun ihan oma koti?”

Viime viikonloppuna sain vihdoin myös pahvilaatikkoelämän päätökseen. Tavarat ovat löytäneet paikkansa uudesta kodista ja hyllyt ovat täyttyneet tutuista tavaroista. Se on mahdollistanut myös sen, että olen viimein päässyt kuvailemaan kotia, kun jotain on näkyvissä laatikkomeren takaa. Tänään kaksion remontti-sarjassa siis vihdoin jotain valmista esittelyssä: ensimmäisenä vuoroon pääsee ehkä se tärkein, eli keittiö!

KAKSION REMONTTI, OSA 8: Uuden keittiön esittely
Tässä se on, uusi keittiö. Koko pienen kotini sydän ja keskipiste. Tämä tila on kokenut ehkä suurimman muodonmuutoksen koko asunnossa. Päätin siis lähtä remontoimaan keittiötä, koska halusin ennenkaikkea toimivamman, mutta tottakai myös visuaalisesti kauniimman tilan. Ennen keittiö oli ahdas ja pieni komero jossa ei mahtunut kunnolla työskentelemään, ikkunaa ei saanut kunnolla auki, laskutilaa oli todella vähän ja kalusteet olivat vähän aikansa eläneitä. Nyt minulla on avara avokeittiö, jossa kokkaus-ja leivontahullun on helppo viihtyä. Toki keittiö on edelleen pieni, mutta niin on koko kotikin, tämän isompaa tänne ei kauniisti olisi saanut mahtumaan.

Keittiöni ostin A.S.Helsingöltä ja aiemmassa keittiön suunnittelupostauksessa kerroin tarkemmin, miten koko hankintaprosessi eteni. Remontin materiaalivalinnat aiheuttivat erityisesti keittiön osalta päänvaivaa – kalliita kaapinovia ei lähdetä kuitenkaan ihan tuosta vain vaihtamaan, jos ne eivät jostain syystä miellytäkään. Nyt lopputuloksen ollessa valmis on kuitenkin helppo olla tyytyväinen, mielestäni keittiöni on aivan ihana! Sävyt ovat juuri oikealla tavalla lämpimiä, eivät likaisia, kuten pelkäsin.  Ovien malli on INGARÖ ja sävy kaunis Linen brown, joka jossain valossa näyttää enemmän harmaalta ja toisessa enemmän taas ruskealta. Olen älyttömän iloinen, että uskalsin lopulta ottaa jonkun muun värin kuin perusvalkoisen, vaikka pohdintojeni keskellä meinasinkin jo monta kertaa kääntyä sen pomminvarman vaihtoehdon puoleen.


Jouduin keittiösuunnittelussa tekemään myös muutamia kompromissejä. Olisi ollut kiva saada koko hanaseinä täyteen kaapistoa ja työtasoa, mutta ikkunan mataluuden vuoksi jouduimme jättämään ikkunan ja kaapistojen väliin pienen raon. Pelkäsin, että lopputulos tulisi näyttämään sekavalta tai oudolta, mutta ei tuosta raosta tullut yhtään niin paha kuin luulin! Tärkeintä on kuitenkin se, että ikkunat saa helposti auki.  Aion hankkia tuonne rakoon sellaisen kierrätyskalusteen, mihin kierrätetään pahvit, metalli ja lehdet. Altaan alla olevaan roskiskaappiin mahtuu sopivasti bio- ja sekajäte sekä muovi.

Muut kompromissit liittyvät jääkaappiin ja liesituulettimeen. Liesi ei mahtunut mitenkään hanaseinälle, joten joudun hankkimaan sellaisen tason päälle asennettavan liesituulettimen, jotka ovat mielestäni kaikki aika möhkälemäisiä ja rumia. Jääkaappi-pakastin on taas minimaalisen pieni, koska se tuli kokonaan tason alle. Yllättävän hyvin tuollainen pikkujääkaappikin kyllä vetää tavaraa! Mutta ehkä pitää vielä hankkia mökille arkkupakastin kompensoimaan nykyisen pakastelokerikon pienuutta.

KAKSION REMONTTI, OSA 8: Keittiön esittely
Yksi parhaimmista päätöksistä keittiöremontissa oli sijoittaa kvartsityötasoon. Se oli ehkä koko keittiön kallein osa, mutta silti joka pennin arvoinen. Mietin ensiksi marmoritasoa, mutta onneksi päädyin tähän, sillä kvartsi on marmoria kestävämpää ja laadukkaampaa, se kestää hyvin iskuja ja ei ime itseensä nesteitä. Kokemuksesta olen kuullut, että marmoritason kanssa täytyy olla hyvin varovainen ja käytännössä paljon kokkaavalle se ei ole kovin pitkäikäinen valinta. Pidän siitä, ettei työtaso ole ihan puhtaan valkoinen, vaan siinä on vähän marmorimainen, hyvin levollinen kuviointi.

Olen myös iloinen että päätin valita keittiöön messinkiset yksityiskohdat: altaan, hanan ja vetimet. Ihastuin heti ajatukseen messinkihanasta, mutta päätösvaiheessa iski pihiys ja budjettisyistä olin jo päätymässä tavanomaisempiin, kromin värisiin vaihtoehtoihin. Onneksi poikaystäväni yllytti valitsemaan sen, mistä pidin eniten, kyse oli kuitenkin vain parin sadan eroista. Messinkinen hana ja allas viimeistelevät koko keittiön ilmeen, tuovat maanläheisyyden keskelle ripauksen ylellisyyttä ja kiinnostavuutta.

Eniten rakastan uudessa keittiössäni kuitenkin tuota saareketta, tai virallisesti se taitaa olla niemeke. On ihanaa, kun voi kokkaillessa nähdä jotain muutakin kuin pelkän seinän! Lieden ääreltä avautuu näkymät olohuoneeseen ja olohuoneen ikkunasta ulos kadulle ja vastapäiseen puistoon. Niemekkeen äärellä on myös helppo monenkin ihmisen kokkailla: viime viikolla pari ystävääni kävi kylässä ja teimme yhdessä niemekkeen ääressä ruokaa, kolme ihmistä mahtui vaivatta työskentelemään sen ympärille.


Keittiössä on vielä vähän viimeisteltävää: tuo työtason valaisin vaihtuu, yläkaappeihin asennetaan hyllyt ja lieden päälle liesituuletin. Ei siis mitään kovin suurta enää, keittiö on ollut aktiivisessa käytössä kohta jo viikon ajan. Ja minulla on jo nyt sellainen kutina, että tässä keittiössä tullaan viettämään monia hyvin onnellisia ja elämänmakuisia hetkiä.

Miltä uusi keittiöni näyttää teidän mielestänne?


Kaksion remontti-sarjan aiemmat postaukset:

Lähtötilanne
Osa 1: Seinät alas
Osa 2: Odottelua ja vaikeita valintoja
Osa 3: Lattian valinta
Osa 4: Vihreä makuuhuone ja kodin muut maalisävyt
Osa 5: Kärsimättömyyttä ja takapakkeja
Osa 6: Keittiösuunnitelma pieneen kaksioon
Osa 7: Yksityiskohtia ja messinkirakkautta

KAKSION REMONTTI, OSA 6: Keittiösuunnitelma pieneen kaksioon

Kaupallinen yhteistyö: A.S.Helsingö

KAKSION REMONTTI, OSA 6: Keittiösuunnitelma pieneen kaksioon

Kun ostin asuntoni, ajattelin ensiksi optimisesti että ehkä nykyisen keittiön voisi päivittää pienellä budjetilla, vaikkapa ovet ja työtason vaihtamalla. Jouduin kuitenkin hylkäämään kevyet kaapinvaihtosuunnitelmat hyvin pian sen jälkeen, kun aloin ymmärtää kuinka pahasti vanhassa keittiössä kaikki oli pielessä – sen hiukan tunkkainen ulkonäkö oli lopulta ongelmista pienin, isompana haasteena oli aktiivisen kokkailijan kannalta toiminnalliset puutteet. Ongelmina olivat mm. yleinen ahtaus,  pienuus ja huono sijoittelu nurkkaan, kunnollisen työtasotilan puute ja uunin sijoittaminen ikkunan viereen niin, ettei ikkuna päässyt avautumaan. Lisäksi halusin purkaa  keittiön olohuoneen vastaisen seinän niin, että koko tilasta tulisi avarampi ja valoisampi. Edessä oli siis täydellinen keittiöremontti, joka tulisi olemaan isoin ja arvokkain muutos koko asunnossani.

Minulle oli aikalailla alusta lähtien selvää, mistä hankkisin keittiöni: A.S.Helsingöltä.  Olen ihaillut A.S.Helsingön rauhallisen tunnelman keittiöitä ja kaapistoja jo pitkään ja haaveillut siitä, että jos joskus remontoisin keittiön, haluaisin sen nimenomaan heiltä. Jos et ole aiemmin kuullut A.S.Helsingöstä, niin kyseessä on yritys, joka tarjoaa laadukkaita ja kauniita keittiöitä ja säilytysratkaisuja Ikean kaappirunkoihin. Heidän kautta on mahdollista saada yksilöllinen ja ainutlaatuinen keittiö kohtuulliseen hintaan.


Näin keittiön suunnitteluprosessi on kohdallani edennyt:

Ihan ensiksi otin keittiöstä tarkat mitat ja tein alustavan suunnitelman yhdessä remonttimiehen kanssa. Kävimme läpi asunnon pohjan tuomat rajoitukset ja omat toiveeni niihin suhteutettuna. Haasteena oli pieni tila ja vanhan talon mitat, jotka pakottivat tekemään kompromissejä: olisin halunnut kaapistojen täyttävän koko hanaseinän, mutta halusin myös mahdollisuuden avata keittiön ikkunan. Unelmissani oli myös yläkaapiton keittiö, mutta pieni asunto tarvitsee kaiken mahdollisen säilytystilan. En erityisesti pidä saarekeliesituulettimista, mutta tähän keittiöön tulee sellainen. Suurimman kompromissin tein jääkapin suhteen, sillä uusi jääkaappi tulee olemaan pieni, tason alle sijoittuva. Toisaalta, samankokoinen oli myös edellisessä asunnossani ja hyvin sillä pärjättiin, joten eiköhän pärjätä nytkin.


Tein ensimmäisen keittiösuunnitelmaversion itse Ikean suunnitteluohjelmalla, jonka jälkeen kävimme suunnitelman läpi ja teimme tarvittavat muutokset Ikea-tavaratalossa keittiömyyjän kanssa. Kun suunnitelma oli kasassa, varasin henkilökohtaisen ajan A.S.Helsingön Showroomille. Showroom, josta myös tämän postauksen kuvat on otettu, on itsessään ihanan inspiroiva paikka kelle tahansa sisustusinspiraatiota etsivälle tai uudesta keittiöstä tai kaapistoista haaveilevalle. Kakkukirjani julkkarit pidettiin aikoinaan samaisessa paikassa!

A.S.Helsingön Showroomilla kävimme läpi eri ovimallien ja värien lisäksi hanoja, altaita, vetimiä ja työtasoja. Niin monta vaikeaa valintaa tehtävänä! Tulisiko keittiöstä vihreä vai kenties vaaleanpunainen? Lähtisinkö rohkeasti värittelemään väreillä vai luottaisinko yksinkertaisempaan ja klassisempaan tyyliin? Lähdin showroomilta kotiin mukanani värimallilaatikko mukanani ja pää niin monista kauniista vaihtoehdoista pyörällä. Viikon ajan pyörittelin värimalleja ja kyselin kaikilta ystäviltäni ja perheenjäseniltäni ja instagram-tutuiltani mielipidettä, kunnes olin valmis päättämään. Keittiööni tulisi harmaanruskeat, kauniin Linen Brown-sävyiset INGARÖ-ovet, messinkiset yksityiskohdat ja vaaleasävyinen kvartsitaso.


A.S.Helsingön ovet valmistetaan tilauksesta Suomessa ja keittiötilauksen tekeminen onnistui helposti netissä A.S.Helsingön ostoapupalvelun avulla, jonne lähetin valmiin IKEA-suunnitelmani ja tuotevalintani. Omat oveni, hana ja allas toimitettiin kotiini kolmen viikon päästä tilauksen lähettämisestä. Rungot hain ihan itse Ikeasta, ne mahtuivat juuri ja juuri laina-Subarun takakonttiin. Nyt keittiössäni on se tilanne, että kaapit, ovet ja peitelevyt on asennettu, työtasot mitattu ja tilanne näyttää suurin piirtein tältä:

KAKSION REMONTTI, OSA 6: Keittiösuunnitelma pieneen kaksioon

Aijai. Enpä malttaisi millään odottaa, että koko homma on saatu valmiiksi ja pääsen esittelemän teillekin lopputulosta. Jostain syystä mulla on sellainen kutina, että tässä keittiössä tullaan viettämään ihania hetkiä.

Aiemmat Kaksion remontti-postaukseni:

Lähtötilanne
Osa 1: Seinät alas
Osa 2: Odottelua ja vaikeita valintoja
Osa 3: Lattian valinta
Osa 4: Vihreä makuuhuone ja kodin muut maalisävyt
Osa 5: Kärsimättömyyttä ja takapakkeja