Tag Archives: porvoo

Syysretki

Sunnuntai-aamuna sain käskyn valmistautua nopeasti pientä matkaa varten, mukaan piti kuulemma pakata evästä ja lämmintä vaatetta. Kun yritin udella kohdetta, sain vastaukseksi vain yllätys. Miten ihanaa! Muistutti minua taas siitä, miten helposti läheisiä voi ilahduttaa tällaisilla pienillä yllätyksillä – varmistaa vain etukäteen päivän sopivuuden, suunnittelee jotain kivaa ohjelmaa paljastamatta yksityiskohtia etukäteen. Tekemisen ei tarvitse olla mitään kovin erikoista tai vaatia suurempaa rahallista panostusta, ainakin itseäni lämmittää eniten ajatus siitä, että toinen on käyttänyt aikaansa yhteisen kivan tekemisen suunnitteluun. Tällä kertaa syysretken kohteena oli tuttu, mutta aina yhtä kiva Porvoo.

Porvoo on täydellinen kohde päiväkäynnille, idylliset vanhan kaupungin puumökit ovat alle tunnin ajomatkan päässä Helsingistä. Olen vieraillut siellä useasti kesäisin ja muutamaan otteeseen joulun alla talvista tunnelmaa fiilistelemässä, mutta täytyy myöntää että vanha kaupunki on todella kaunis myös näin ruska-aikaan. Kaupungissa oli viileänä päivänä hyvin hiljaista, lähes autiota. Porvoosta löytyy myös paljon mielenkiintoisia kahviloita ja ravintoloita – tällä kertaa ravintolatestaukset jäivät välistä, mutta kahvit nautittiin söpössä Cafe Postres:issa.


Sunnuntain syysretkestähän voisi tehdä vaikka jokaviikkoisen perinteen, lähialueella on niin paljon kivoja kohteita jos auto on vain käytössä: Fiskars, Nuuksio, Haltiala.. Mitä itse suosittelisit?