Tag Archives: puutarha

Puutarhaunelmista totta: pihasuunnitelma ja sen toteutus

Kaupallinen yhteistyö Kekkilä & Asennemedia
DSC_6022

Tätä hetkeä olen odottanut pitkään: vihdoin pääsen esittelemään teille meidän pihaa vähän laajemmin!

Lähtötilanne pihallamme oli vähän tylsä: täällä oli ainoastaan valtava terassi ja talon ympärillä pelkkää nurmikkoa – tiesimme jo talon ostovaiheessa, että sisätilojen remontin lisäksi haluamme myös laittaa pihapuolta enemmän meidän näköiseksi. Aloitimme pihan uudistuksen terassin laitolla ja siitä olemme pikkuhiljaa jatkaneet muihin alueisiin. Koska toukokuu on ollut meille todella kiireinen, on pihatöitä on tehty yleensä myöhään ilta-aikaan muiden töiden jälkeen ja puutarhahommat ovat edenneet sen vuoksi vähän verkkaisesti. Toisaalta pääasia, että ovat ylipäätään edenneet – nyt minulla on sentään tässä jotain, mitä esitellä.

Näin lähdettiin siis toteuttamaan operaatio tylsästä peruspihasta ihanaksi pikku puutarhaksi!

pihasuunnitelma ja sen toteutus
DSC_6051
pihasuunnitelma ja sen toteutus

1. Suunnittelu

Kaikki lähtee suunnittelusta. Oli kyseessä sitten pieni parveke tai isompi piha, niin jonkunlainen suunnitelma kannattaa tehdä aina, ennen kuin ryntää puutarhaostoksille. Ammattilaisen apu voi olla myös tarpeen, sillä itse ei välttämättä osaa ottaa huomioon ihan kaikkea, mitä puutarhan ja pihan laitossa olisi hyvä muistaa. Silti tärkeintä on tehdä ylipäätään jonkunnäköinen suunnitelma budjetteineen – puutarhahankinnoissa saattaa helposti lähteä hommat lapasesta, jos ei etukäteen aseta jotain rajoja (been there, done that, kaikki säästöni hupenevat aina kasveihin.)

Me saimme avuksi pihan suunnitteluun Kekkilän puutarha-asiantuntijan Mari Kaartokallion. Alkukeväästä kiersimme Marin kanssa meidän pienen pihan ympäri ja ideoimme mun haaveiden pohjalta yhdessä, mitä kaikkea pihalle voisi toteuttaa. Marin vinkit vahvistivat omia ajatuksiani ja sain myös kullanarvoisia neuvoja sen suhteen, mitä ja miten kannattaisi istuttaa. Marin neuvojen pohjalta tein myös suunnitelmat siitä, missä järjestyksessä lähtisimme toteuttamaan suunnitelmia: kaikkea haaveita emme ehtisi mitenkään realistisesti toteuttaa heti ensimmäisenä kesänä, vaan jotain pitää jättää tulevillekin vuosille. Mielestäni oli ihanaa ja inspiroivaa saada ammattilaiselta ideoita ja saada vahvistusta myös haaveilleni, joista osaa olin ehkä pitänyt vähän utopistisena tai hassuna. Marin tapaamisen jälkeen en enää pitänytkään pihaamme tylsänä, vaan näin sen täynnä mahdollisuuksia!

DJI_0011-2

Näistä suunnitelmista lähdettiin:

1. Talon eteläpäätyyn perustetaan keittiöpuutarha lavakauluksista, aluksi viiden lavan verran, myöhemmin määrää voi lisätä. Talon seinustalle tulisi ns. istutusalue, eli kylvöpöytä, paikka ruukuille ja puutarhatarvikkeille ja myös mahdollisesti monenlaisia ruukkuistutuksia. Eteläkulmaan istutetaan myös omenapuu ja sen alle joskus tulevaisuudessa saadaan ihana kahvittelupaikka.

2. Etupihalle eli talon itäpuolelle istutetaan syreenipensas, raparperia ja marjapensaita. Samalle kaistaleelle tulisi myös kukka-ja perennapenkki. Haaveena on tehdä koko etupihasta yhtä isoa perennapenkkiä, joiden välissä olisi vain pienet kulut huoltoa ja rikkaruohojen kitkemistä varten, mutta näin alkuun lähdimme pienestä kukkapenkistä liikkeelle. Kukkapenkkiin istutettaisiin sekä monivuotisia perennoita (ainakin pioneja, syysleimuja, unikkoja) että yksivuotisia kesäkukkia.

3. Takapihalla terassin vieressä on yksi vähn suurempi nurmialue (näkyy ylhäältä päin otetussa kuvassa oikealla), jossa kasvaa pihlaja ja jota reunustavat timanttituijat. Tänne suunnittelimme Marin kanssa idyllisen “piknik-alueen”: tuijien eteen tehtäisi varjoisassakin viihtyvien perennoiden istutuksia ja keskelle jäisi vähän nurmialuetta. Tänne olen suunnitellut istuttavani mm. alppiruusun ja syyshortensian.

4. Terassille lisätään ruukku-istutuksia ja aita-elementin eteen istutetaan ruukkuun kärhöjä, jotka köynnöstävät aitaa pitkin. Kalliolle istutetaan muutamia kivikkoon sopivia perennoita, kuten sammalleimua, ristikkiä ja kaukasianpitkäpalkoa. Ennestään kalliolla kasvaa jo maksaruohoja ja vuorenkilpeä, jotka ovat kukkineet nyt alkukesän ajan ihanasti.

DSC_6048DSC_6036

2. Pohjatyöt

Ennen kuin lähtee puutarhamyymälään hankkimaan taimia istutettavaksi, täytyy tehdä vähän pohjatöitä. Jos olet perustamassa uutta kasvimaata tai istuttamassa puita ja pensaita, on maa hyvä kalkita ennen istutuksia. Me käytimme peruskalkitsemiseen Kekkilän luomu puutarhakalkkia. Kalkkia tarvitsevat kaikki puutarhan kasvit lukuunottamatta happaman maan kasveja, joita ovat mm. katajat, alppiruusut, hortensiat, pensasmustikat ja magnoliat.

Jos pihasi on yhtä nurmikkoa kuten meillä, niin nurmikko täytyy kuoria pois istutusten alta. Nurmikon kuoriminen on aika raskasta ja mielestäni myös ärsyttävän hidasta puuhaa, joten aikaa voi säästää vaikka kukkapenkin suhteen niin, että nurmituppaat vaan kääntää toisinpäin ja uuden mullan kasaa käännetyn nurmikon päälle. Toisaalta kun nurmikon on kerran kuorinut, ei sitä uudelleen tarvitse enää tehdä – näillä sanoilla puolisoni lohdutti minua silloin, kun meinasin heittää lapion seinään tuohon urakkaan turhautuneena. Poistetun nurmikon voi jättää maatumaan nurmikon päälle uusien tulevien istutusalueiden päälle, se helpottaa niiden perustamista.

Lavatarhan perustaminen nurmikolle:

Valitse lavatarhalle aurinkoinen ja lämmin paikka pihalta. Nurmikko kuoritaan ensin pois alueelta, johon lavatarha on suunniteltu. Nurmikko kannattaa poistaa myös  reilusti lavojen ympäriltä. Rikkakasvien juuret kitketään pois ja maa kalkitaan. Lavakauluksia kannattaa laittaa mieluusti vähintään 2 kerrosta, jotta kasvien juurilla on tarpeeksi tilaa syvyyssuunnassa.

Jos mahdollista, lavojen väleihin kannattaa varata reilusti tilaa, jotta niiden väleistä pääsisi kulkemaan myös kottikärryillä. Meille tämä ei kuitenkaan tilanpuutteen vuoksi ollut mahdollista. Kulkuväylille levitimme runsaasti Kekkilän pähkinänruskeaa koristekatetta - samaa katetta voi käyttää myös pensaiden, puiden ja muiden istutusten juurilla. Koristekate luo puutarhaan kauniin yhtenäisen ilmeen, estää rikkaruohojen kasvamista ja pitää myös kosteutta eli vähentää kastelutarvetta.
DSC_6069DSC_6016DSC_5105

3. Kylvöt ja istutukset

Kun tarvittavat pohjatyöt on tehty, voidaan siirtyä kylvö-ja istutuspuuhiin! Sitä varten tarvitaan reilusti multaa. Jos on perustamassa kokonaan uutta kasvimaata, niin voi olla järkevää tilata multaa suoraan pihalle, ellei halua itse roudata säkkejä kymmenittäin puutarhamyymälästä. Meille tuli Kekkilältä yksi kokonainen lavallinen (70 säkkiä) Kekkilän luomu viherkompostimultaa ja määrä tuntui aluksi järkyttävän suurelta, mutta nyt suurin osa mullasta on jo käytetty, säkkejä on enää alle parikymmentä jäljellä. Viherkompostimulta sopii kaikille puutarhan kasveille, sekä syötäville hyötykasveille että kukille ja puillekin. Yhteen kaksikerroksiseen lavakaulukseen menee jopa kymmenen 40l säkkiä viherkompostimultaa.

Puita ja pensaita istuttaessa maahan kaivetaan reilusti juuripaakkua suurempi kuoppa, ja juuripaakun ympärille tulevaan multaan sekoitetaan sekä uutta multaa että vanhaa maa-ainesta. Ruukkuistutuksissa on tärkeää taas muistaa salaojitus, eli ruukkujen pohjalle laitetaan reilu kerros ruukkusoraa ja vasta sen jälkeen multaa. Ruukkuistutuksissa käytimme Kekkilän luomu ruukkuviljelymultaa.

Taimet ja kylvöt tarvitsevat myös lannoitusta: istutusvaiheessa lannoitteen voi sekoittaa mullan sekaan. Me käytimme lannoitukseen Kekkilän kanankakkaa, joka soveltuu koko puutarhan kesälannoitukseen.

DSC_6035-3DSC_5901
DSC_5981

4. Ylläpito ja hoito

Tämä on lopulta se kaikkein kriittisin vaihe. Yksikään piha ei pysy kauaa kuosissa ilman säännöllistä hoitoa. Tärkeimmät hoitotoimenpiteet ovat rikkaruohojen säännöllinen kitkeminen, kastelu ja lannoittaminen. Etenkin uudet taimet tarvitsevat paljon vettä.

Meille on muodostunut tavaksi jokailtainen pieni puutarhakierros, jossa käymme läpi kaikki istutukset, kastelemme kylvöt ja taimet ja teemme havaintoja muutoksista. Puutarha kannattaa etenkin kuumina kesäpäivinä kastella iltaisin tai varhain aamulla, sillä auringonpaisteessa vesi haihtuu nopeasti. Kastelemisen lisäksi säännöllinen lannoitus läpi kesän on tärkeää, sillä lannoite on kasvien ruokaa: säännöllisellä lannoituksella saat sekä pidempään kukkivat kukat että isomman sadon. Ruukkuistutuksiin ja kasvimaalle käytämme Kekkilän kastelulannoitetta, joka sekoitetaan kasteluveden joukkoon.

DSC_6082
DSC_6090DSC_6020

Instagramin puolella on nähtävissä myös se, miltä piha näytti ennen muutosta. Ja sanottakoon sekin, että pelkässä nurmikossa ei ole mitään vikaa, jos se on se mitä pihalta toivoo, mutta tällaiselle runsauden rakastajalle ja kasvien ja kukkien ystävälle se on ehkä tylsin vaihtoehto mitä pihalla voi olla. Nyt istutusten ja pienten muutosten myötä tämä piha tuntuu jo ihan omalta ja kaiken lisäksi se tuottaa meille toivottavasti kesän lopussa satoa syötävien kasvien muodossa.  

DSC_6015

Kesän mittaan lupaan vielä päivittää kuulumisia puutarhasta ja kertoa, miten hommat ovat täällä lähteneet etenemään: nyt kaikki on juuri istutettu ja kylvetty, ja vasta ajan kanssa nähdään, mikä menestyy ja mikä ei. Ja jos joku asia askaruttaa meidän pihamuutoksen suhteen, niin nyt on hyvä hetki myös kysyä mitä vain puutarhaan ja pihanhoitoon liittyen!

Vienan Puutarhassa: Houkuttele pölyttäjät pihallesi!

Kaupallinen yhteistyö Plantagen & Asennemedia

Houkuttele pölyttäjät pihallesi!

Pari päivää sitten totesin puolisolleni pihatöiden lomassa:

“Tiedätkö, tämä meidän pikku piha alkaa jo näyttää ihan oikealta puutarhalta.”
Viikot ovat kuluneet ja me olemme laitelleet uuden kodin pihaa töiden ohessa pikkuhiljaa. Välillä hommat ovat seisoneet pidempään, ja välillä niitä on edistetty isosti kerralla. Tällä viikolla myöhemmin pääsen esittelemään teille koko pihan suunnitelmineen, mutta sitä ennen haluan keskittyä yhteen lempiaiheeseeni: kukkiin!

Rakastan kaikenlaisia kukkia: leikkokukkia maljakoissa, eri puiden ja pensaiden kukkia, luonnonkukkia ojanvieruksissa ja niityillä sekä puutarhoiden upeita kukkaistutuksia. Kukat luovat pihalle tunnelmaa ja tuovat väriä: meidänkin tyhjälle terassille saatiin heti ihanaa kesäfiilistä, kun jo toukokuun alussa istutin ruukkuihin orvokkeja ja hortensioita. Nyt kukkaistutukset ovat levinneet terassilta jo muihin pihan osiin, ensimmäinen kukkapenkki on jo perustettu ja ruukkuistutuksiakin on ilmestynyt lisää sinne tänne. Tavoitteena on, että joskus tulevaisuudessa meillä täällä olisi sellainen oikea kukkien paratiisi, jossa voi ihailla väriloistoa keväästä saakka pitkälle syksyyn.

DSC_5837Houkuttele pölyttäjät pihallesi!

Törmään aina välillä ajattelumalliin, jossa panostamista kesäkukkiin ja kukkien kasvatukseen ylipäätään ei oikein ymmärretä, sillä “kukathan ei ole syötäviä”. Ja se on totta: vaikka syötäviäkin kukkia on, niin ne eivät käy ravinnoksi samaan tapaan kuin vaikkapa porkkanat, perunat tai pavut. Mutta kukilla on monia muita hyviä ja varsin tärkeitäkin tehtäviä. Kukat, kuten viherkasvitkin, tuovat ihmisille iloa, lievittävät stressiä ja tuovat merkitystä elämään. Lisäksi pölyttäjille kukkien merkitys on suorastaan elintärkeä.

Puutarhan mieluisia vieraita ovat pölyttäjiin kuuluvat hyönteiset, kuten kimalaiset, mehiläiset, kukkakärpäset ja perhoset. Valitettavasti pölyttäjien määrä on huvennut maailmanlaajuisesti ja pölyttäjien väheneminen on uhka sekä luonnolle että ihmisille. Olemme riippuvaisia pölyttäjien tekemästä työstä, sillä jättiosa koko maailman ruuantuotannosta vaatii hyönteisen tekemän pölytyksen. Ihan jokaista pölyttäjää tarvitaan, ja sen vuoksi jokainen koti-tai parvekepuutarhurikin voi tehdä oman osansa pölyttäjäystävällisen puutarhan eteen.

DSC_5867
vienna puutarhassa


Näillä vinkeillä teet pihastasi pölyttäjien paratiisin:

Suunnittele puutarhan istutukset niin, että kukkivia kasveja on keväästä syksyyn saakka. Talvehtivat pörriäiset kiittävät jo alkukeväästä kukkivia krookuksia, kun luonnossa ei ole heille vielä oikein mitään muuta syötävää. Itse olen ajatellut laittaa syksyllä pihan täyteen erilaisia sipulikukkia.

Hyönteishotelli tarjoaa mesipistiäisille suojaa ja talvehtimispaikan. Hyönteishotellin voi ostaa valmiina tai rakentaa helposti itse!

Tarjoa pörriäisille myös vettä. Puutarhaan voi jättää laakean vesiaastian mehiläisiä varten, astian pohjalle on hyvä laittaa myös muutama kivi tai oksa, jotta pikkupörriäiset pääsevät kätevästi juomaan eivätkä huku.

Valitse puutarhaan erityisesti pörriäisten ja perhosten suosimia kukkalajikkeita. Näitä ovat mm. laventeli, hunajakukka, neilikka, auringonkukka, mintut, orvokki, kehäkukka ja ruiskaunokki. Plantagenissa esimerkiksi perhosia houkuttelevat perennat on merkitty selkeästi! Jos istutat samaa kukkalajiketta useamman vierekkäin, pölyttäjät löytävät myös ruokapaikat helpommin.

Monet suuret puut ja kukkivat pensaat ovat myös pölyttäjien mieleen. Esimerkiksi puista omena, kirsikka, vaahtera ja tuomi ovat hyödyllisiä, pensaista mm. herukat, syreeni ja marjoja tekevät ruusupensaat.

DSC_5872DSC_5870

Perusta kukkaniitty. Kukkaniitty ei ole pelkästään kaunis katsella, vaan myös oikea pölyttäjien paratiisi! Plantagenissa myydään valmiita kukkaniittyseoksia ja myös erikseen mehiläisille tai perhosille. Kukkaniitty on sopii myös laiskemmalle puutarhurille, koska se on hyvin helppohoitoinen.

Suosi luononnkukkia ja jätä osa pihan ruohosta ajelematta. Luonnontilainen alue houkuttelee pörriäisiä enemmän kuin tasainen nurmikko. Vaikka voikukat ja apilat eivät ole ehkä nurmikonkasvattajan mieleen, niin pölyttäjille ne ovat elintärkeää ravintoa. Nurmikon ajelematta jättäminen on myös hyvä teko pölyttäjien puolesta, sillä vapaana rehottava viheralue houkuttelee enemmän pörriäisiä.

DSC_5826DSC_5860DSC_5895

Olen itse lähtenyt suunnittelemaan pihan kukka-ja puuistutuksia niin, että erilaisille pörriäisille ja perhosille olisi myös ruokapaikkoja mahdollisimman paljon – näin varmistan myös sen, että hyötykasviljelmätkin menestyvät. Kun siis puhun siitä, ettei kukkia voisi olla koskaan liikaa, niin en puhu pelkästään omasta puolestani, vaan myös pölyttäjien puolesta.

Miten sinä huomioit pölyttäjät puutarhassasi?

Kesän 2021 kylvösuunnitelmat: mitä kaikkea kasvatan tänä kesänä puutarhassani?

Kesän 2021 kylvösuunnitelmat / Kaupallinen yhteistyö: Plantagen & Asennemedia

Kesän 2021 kylvösuunnitelmat

On aika käydä läpi tulevan kesän kylvösuunnitelmat: mitä kaikkea aion kasvattaa omalla pihalla tänä vuonna? Kun lähtötilanteena on piha, jossa ei ole kasvanut parin koristepensaan lisäksi mitään muuta kuin terassia ja nurmikkoa, saattavat nämä suunnitelmat tuntua jonkun korvaan vähän suureellisilta. Toisaalta, olen valinnut tänä vuonna istutettavaksi pääosin itselleni tuttuja lajikkeita ja sellaisia kasveja, joiden kanssa olen onnistunut aiemminkin. Kokemusta viljelystä ja eri kasvien vaatimasta työmäärästä on kertynyt jo muutaman vuoden ajalta, joten uskon arvioineeni resurssit oikein. Ja vaikka kaikki suunnitelmat eivät toteutuisikaan, ei se haittaa: suunnittelu on puoli iloa koko hommasta, eikä toteutuksesta tarvitse ottaa liikaa paineita. Puutarhanhoito on silti minulle vain rakas harrastus, ei työ.

Viime viikkojen aikana olemme tehneet hyvin monta reissua Plantageniin: on haettu lavakauluksia, minikasvihuone, paljon taimia ja tietysti kaikenlaisia siemeniä. Meillä on tarkoitus siis viljellä syötäviä kasveja pääosin kasvilavoissa ja pohjatyöt keittiöpuutarhan perustamiseksi on jo aloitettu. Kerron myöhemmin vielä tarkemmin kasvilavatarhan perustamisesta ja pihasuunnittelusta muutenkin, mutta nyt paneudutan pelkästään siihen, mitä kasveja suunnittelen istuttavani tänä kesänä!

vienan-puutarhassa-Kesän 2021 kylvösuunnitelmat



Esikasvatettavat siemenet:

Tomaatit ja vesimelonit. Molemmat kylvettiin pieniin ruukkuihin jo siemenestä maaliskuussa ja pian taimet on tarkoitus siirtää kasvihuoneeseen ulos. Tomaatteja on tulossa useampaa eri lajiketta, ja joitakin niistä kokeilen varmaan kasvattaa ihan tuossa avomaallakin. Viime vuonna testasimme vesimelonia ensimmäisen kerran ja siitä tuli niin herkullinen, että halusimme kokeilla tänä vuonna uudelleen. Jos haluaisit kokeilla tomaattia tai vesimelonia, niin kannattaa ostaa valmiita taimia, sillä siemenestä kasvatettuna kumpikaan ei oikein enää ehdi tälle kesälle.

Kesäkurpitsa ja avomaankurkku. Kesäkurpitsa vaatii noin 3 viikon esikasvatusajan ja viihtyy hyvin lannoitetussa maassa. Kesäkurpitsan kanssa en ole vielä ikinä epäonnistunut: se on hyvin kiitollinen viljeltävä myös aloittelevalle puutarhurille. Avomaankurkun voi myös kylvää suoraan maahan, mutta itse ajattelin nostaa onnistumismahdollisuuksiani esikasvatuksella. Avomaankurkun voi kylvää maahan jo hyvin pienenä taimena.

Kesäkukat. Olen jo aiemmin laittanut esikasvatukseen mm. kosmoskukkaa ja samettiruusuja, ja nyt kylvin lisäksi tsinniaa, kiinanasteria, auringonkukkia ja leijonankitaa. Kaikkien näiden kanssa onnistuin hyvin viime vuonna, joten uskallan toivoa onnistumista myös täällä uudessa paikassa.

VINKKI!

 Etenkin syötävien kasvien taimia kannattaa kylvää maltilla! Ensimmäisenä puutarhakesänäni tein sen vihreen, että laitoin maahan ainakin 5 kesäkurpitsan tainta ja tomaattejakin taisin esikasvattaa yli 10. Lopputuloksena kesäkurpitsaa tuli niin hirveästi että osa ehti pilaantua penkkiin ennen kuin ehdin ne käyttää ja tomaatintaimistakin osa joutui surullisesti biojätteeseen, kun ne eivät mahtuneet kasvihuoneeseeni.

 Kukkia sen sijaan voi mielestäni kylvää vain niin paljon, kuin tilaa riittää. Niitä ei ole koskaan liikaa!

vienan-puutarhassa-kylvösuunnitelmat 2021
vienan-puutarhassa-kylvösuunnitelmat 2021

Suorakylvönä:

Pinaatti, salaatti ja rucola. Kaikki ovat hyvin helppoja kasvattaa ja satoa tulee nopeasti.

Retiisit, porkkanat ja perunat. Näiden kanssa sama, helppoa on. Jos mahdollista, niin juuresten kylvö kannattaa ajoittaa laskevan kuun aikaan, mutta tietysti nyt kaikki on kiva saada mahdollisimman pian maahan, jotta satoa ehtii tulla kesän aikana. Retiisit kypsyvät muuten todella nopeasti!

Yrtit. Osan yrteistä (kuten basilika ja rosmariini) olen laittanut esikasvatukseen, mutta esimerkiksi tilli, persilja, timjami ja korianteri sopivat myös suoraan avomaalle kylvettäväksi.

Niittykukat. En ole varma, mahtuuko meidän pihalle minnekään niittyä, mutta haaveilla aina voi. Niittykukat eivät vaadi esikasvatusta, vaan siemenet ripotellaan suoraan maahan.

kesäkylvöt kasvimaallesiemenkylvöt kasvimaalle
Valmiina hankittavat taimet:

Perennat (= monivuotiset kukat). Kukkapenkin suunnitelmat ovat vielä vähän vaiheessa, mutta kukkia on saatava, paljon. Pelkät terassin ruukkuistutukset eivät riitä, haluan monivuotisesti kukkivan penkin, josta löytyy ainakin pioneja, syysleimuja ja unikkoja!

Hedelmäpuut. Haaveilen sekä omena -että kirsikkapuusta, mutta ehkä valitaan ensiksi jompi kumpi. Puutarhanhoidossa on hyvä opetella malttia, sillä mikään ei tapahdu hetkessä.

Marjapensaat. Joka puutarhassa tulisi mielestäni olla ainakin yksi marjapensas. Meille on tulossa ainakin mustaherukka, ehkä uskallan kokeilla myös vadelmaa. Mansikkaa kasvatan ehkä amppelissa, sillä tänne pihaan ei oikeaa mansikkamaata mahdu – iso piha ja mansikkamaa onkin sellainen kaukainen tulevaisuuden haave.

vienan-puutarhassa
VINKKI!

 Nyt on hyvä aika tehdä puutarhaostoksia, sillä saat -10% alennusta Plantagenin verkkokaupassa koodilla VIENA10. Alennus koskee koko valikoimaa poislukien grillit ja puutarhakalusteet ja koodi on voimassa 30.5.2021 saakka.

Miltä kylvösuunnitelmat teistä kuulostavat? Mitä sinä aiot kasvattaa tänä keväänä pihallasi tai parvekkeellasi?