Tag Archives: rakkaus

Onnellinen

Jotkut asiat tapahtuvat toisinaan juuri silloin kun niitä ei yhtään odota tai kaipaa, ja kun on kuvitellut kaiken menevän täysin toisin. Vielä jokin aika sitten ajattelin, että nyt nautin täysin rinnoin sinkkuelämästä – siitä että voin asua yksin, elää omilla ehdoillani, keskittyä töihin ja omiin juttuihini ja ehkä tapailla uusia kiinnostavia ihmisiä. Ja niin teinkin, ainakin vähän aikaa.

Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin vain yhtäkkiä viihtyväni yhden ihmisen seurassa tavallista enemmän. Se sama tyyppi pyöri aika usein mielessäni, vaikka kovasti yritin suunnata ajatuksia muualle. Tää on nyt vaan tällanen ihastus, menee varmaan kohta ohi – tai niin yritin ainakin selitellä itselleni ja ystävilleni. Moneen asiaan pystyy omassa elämässä vaikuttamaan, mutta tunteisiin aika vähän. Uskalsin lopulta antaa itselleni luvan mennä sen tunteen mukana, kun se alkoi tuntua järjelläkin ajateltuna parhaalta vaihtoehdolta. Kun jotain ihanaa tulee vastaan, miksi sanoa turhaan ei? Haluan luottaa siihen, että ihminen syvimmässään tietää sen, milloin on oikea aika jollekin.


Onni ei ole mielestäni parisuhteesta tai sen puutteesta kiinni – onnellinen tai onneton voi olla yksin tai jonkun kanssa. Mutta onhan tämä ollut aivan ihanaa, kutkuttavaa ja hauskaa. Tutustua täysin uuteen ihmiseen, ihastua ja rakastua. En osaa tässä tilanteessa katsoa vielä kovin pitkälle tulevaisuuteen, mutta onneksi ei tarvikaan. Voi vain nauttia siitä, mitä minulla ja meillä on juuri nyt.


Vaikka ihastuessaan tekeekin mieli kertoa koko maailmalle onnestaan, niin mietin silti pitkään, että haluanko jakaa tätä täällä blogissa – kuitenkin joku ihmettelee, paheksuu tai tuomitsee. Toisaalta, nuo paheksujat saattaisivat yhtä lailla kävellä kadulla vastaan, enkä silloinkaan irrottaisi kättä toisen kädestä. Ehkä voisin käyttää muutenkin vähemmän aikaa sen miettimiseen, mitä puolitutut tai jopa tuntemattomat minusta tai elämänvalinnoistani ajattelevat, vaikka se ei niin helppoa aina olekaan. Keskittyä sen sijaan nauttimaan omasta elämästäni ja ihanista läheisistä ympärilläni, erityisesti juuri nyt tästä yhdestä.

<3

Kuvat: Joonas Ojala (@joonasco)