Tag Archives: raparperi

Omasta maasta: helppo vegaaninen raparperipaistos

helppo vegaaninen raparperipaistos
Puutarhapalstalta pukkaa kovasti raparperiä. Mielessäni siintää raparperipiirakat,-siirapit ja mehut, ja ehkä ihan erityisesti Eeva Kolun kuusi vuotta sitten jakama Raparperisangria-resepti. Toistaiseksi en ole päässyt kokeilemaan oman maan raparpereistä vielä mitään muuta kuin tätä hyvin yksinkertaista paistosta. Se ei kauneudella tai ainesosien määrällä koreile, mutta kuten vanha sananlasku sanoo, paras piirakka on se tehty piirakka. Eli kiireiselle ja laiskalle kokille se tarkoittaa että mitä helpompi, sen herkumpi.

Sain tällä viikolla uuden kotini vihdoinkin säälliseen kuntoon ja päätin sen kunniaksi pyytää muutamia ystäviä kylään keskiviikko-iltana. Ennen ystävien saapumista kävin nopeasti palstalla leikkaamassa nurmen ja nappasin mukaan samalla pulleita raparperin varsia, joista tämäkin paistos syntyi. Ehkä se olikin se oman maan raparperi, joka sai maistumaan sen niin hyvältä! Mutta uskaltaisin kokeilla tätä myös kaupan raparperistä, jos omaa ei ole saatavilla. Tuoreen raparperin, sokerin ja muruvoiseoksen kanssa ei voi koskaan mennä kovin pahasti pieleen.



Vegaaninen raparperipaistos

n. 28cm vuokaan

n. 500g tuoretta raparperia (4 paksua vartta)
1 dl fariinisokeria
2 rkl sitruunamehua
100g vegaanista margariinia (sininen keiju)
2 dl kaurahiutaleita
1 dl vehnäjauhoa
1 dl sokeria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Puhdista ja pilko raparperit ja asettele ne voidellun piirakkavuoan pohjalle. Ripottele päälle fariinisokeri ja sitruunamehu.

Nypi margariini, kaurahiutaleet, vehnäjauho ja sokeri murumaiseksi seokseksi. Murustele seos raparperien päälle. Paista 200-asteisessa uunissa n. puoli tuntia.

Tarjoile kaura-tai soijapohjaisen vaniljakastikkeen-tai jäätelön kera. Itse kokeilin ensimmäistä kertaa Lidlin vaniljajätskiä, ja se oli todella hyvää!


Kokeile myös ihanaa vegaanista raparperigalettea! Mitä kaikkea te olette tehneet raparperistä?