Tag Archives: siirtolapuutarhamökki

Tulevan puutarhakesän 2020 suunnitelmat

Puutarhakausi on alkanut! Jokainen siirtolapuutarhuri ymmärtää sen riemun minkä vesien avaaminen palstalla aiheuttaa – nyt pääsee ihan kunnolla puutarhahommiin! Käynnit palstalla ovat toki jo huhtikuun aikana tihentyneet, mutta tästä lähtien puutarhalla vietetään iltaa useamminkin kuin vain kerran viikossa. Tähän saakka olemme keskittyneet lähinnä raivaamaan ja siistimään pihaa talven jäljiltä, mutta pian aloitetaan kylvöt ihan kunnolla – sen jälkeen voikin jäädä odottelemaan kasvun ihmettä.

Nyt alkava kesä on minulle toinen kokonainen kesä siirtolapuutarhurina. Edelleen on ihan älyttömästi opittavaa, mutta ensimmäisestä kesästä opittiin paljon. Nyt tiedän jo, millaisia tarpeita minulla on palstan ja mökin suhteen ja mitä puutarhalle toivoisin. Istutusten ja kylvöjen suhteen monet kuviot ovat selkeytyneet ja taidot kertyneet. Kukista ja perennoistakin tiedän paljon enemmän kuin vuosi sitten, vaikka edelleenkin tunnen oloni täydelliseksi amatööriksi puutarhurina. Onneksi naapurit ja äiti ovat auttaneet, muuten täällä olisi puutarhan sijasta joku epämääräinen viidakko.

Uutta kautta aloitellessa on hyvä miettiä, mitä suunnitelmia ja toiveita minulla on tulevalle puutarhakesälle. Mitä aion istuttaa, mitä muuttaa ja mitä rakentaa?


Mökin kohtalo

Olen pohtinut pikkumökkini kohtaloa siitä saakka kuin palstan hankin. Mökki on joskus 50-luvulla rakennettu eikä sille ole ainakaan viimeiseen 20 vuoteen tehty mitään, joten se on hyvin huonossa kunnossa. Olen aina välillä päätynyt siihen, että mökki puretaan ja sitten taas yhtäkkiä innostunut remontoimisesta. Mökin kohtalon piti ratketa jo viime vuonna, mutta sitten eteen tuli asuntokaupat ja kodin remontti, joka veti puutarhasuunnitelmat jäihin. Ensimmäinen kesä “lahomökin” kanssa opetti kärsivällisyyttä – pihatöistä, puutarhajuhlista ja lämpimistä kesäilloista voi nauttia vaikka mökki ei juuri nyt olisikaan niin täydellinen kuin unelmissani. Tarkennettakoon, että suurin ongelma mökin kanssa ei suinkaan ole se, että se ei oikein miellytä silmääni – kyllä lahot rakenteet, mökin kosteus ja maahan painuminen ovat ne päähaasteet tämän rakennuksen kanssa.

Pitkän remontti vai purku-pohdinnan ja parin asiantuntijankin arvion jälkeen päätös on kuitenkin se, että mökkiä ei oikein kannata pelastaa, koska siinä ei ole oikein mitään pelastettavaa. Uuden mökin rakentaminen toisi myös lisäneliöitä ja mahdollistaisi mm. biokäymälän rakentamisen mökin kylkeen. Ihan vielä en kuitenkaan purkuhommiin ryhdy, uuden mökin rakennuttaminen ei ole ihan ilmaista ja tässä taloustilanteessa en halua ottaa heti uutta lainaakaan. Siispä olen miettinyt ratkaisuna pienen leikkimökin rakentamista yöpymistarkoitukseen. Palstalleni saa rakentaa n. 2x3m kokoisen “leikkimökin”, joka voisi toimia nukkumavajana. Pikkumajan voisi rakentaa suhteellisen edullisesti ja sellaisen tekemistä voisin uskaltaa kokeilla jopa itse! Olen kyllä yöpynyt viime kesänä joitakin öitä tuossa nykyisessä mökissäni, mutta olisi turvallisempaa nukkua varmasti terveessä rakennuksessa, ei tarvisi pelätä esim. kosteuden aiheuttamia oireita. Pikkumökki toimisi myös myöhemmin tarvittaessa vieraiden majapaikkana tai varastona ja toimisi myös näkösuojana.

Tänä kesänä olisi myös aika hankkia kompostori – nykyinen lehtikomposti on oikein mainio, mutta sinne ei voi laittaa ruokajätettä. Myös kasvimaan selkiyttäminen ja talven aikana rikkoutuneen minikasvihuoneen korjaaminen ovat to do-listalla. Olen myös haaveillut pienestä terassista omenapuiden alle – olisi ihana jos siihen saisi vaikka jonkin kevytrakenteisen katoksenkin halutessaan päälle. Terassin suhteen voi olla kuitenkin järkevämpää odottaa uuden mökin rakentamista ja tehdä se sitten mökin yhteyteen.


Istutus-ja kylvösuunnitelmat

Viime kesänä tärkein opetus kylvötöissä oli se, että vähemmän on enemmän. Kokemattomana laitoin kaikkea kasvamaan aika paljon ja satoa tuli ihan liikaa yhden ihmisen tarpeisiin. Jaoin epätoivoisena kesäkurpitsoita, perunoita ja omenoita kelle tahansa kuka niitä halusi vastaanottaa, ja silti osa sadosta joutui hävikkiin. Minulla ei ole isoa pakastinta tahi kellaria, jossa voisin säilyttää suurta satoa talven varalle, siispä tänä vuonna aion istuttaa reippaasti vähemmän kaikkea. Isoin ilo itse kasvatetusta ruuasta on muutenkin tuoreena ja siksi suunnitelmissa on laittaa maahan kaikkea perinteistä ihanaa jota toivon pääseväni kesällä syömään: varhaisperunoita, sipulia, yrttejä, tomaatteja, kurkkuja, kesäkurpitsoita ja herneitä. Perusjuttujen lisäksi aion kokeilla uutena ainakin maissia ja paprikoita, ehkä jotain muutakin, katsotaan nyt mihin kaikkeen innostus riittää. Viime vuodesta opin, ettei innostus pihan ja istutusten hoitoon ollut enää loppukesästä korkeimmillaan, ja siksikin ajattelin olla istutusten kanssa maltillinen.

Viime vuonna tajusin myös, että jos haluaa puutarhan näyttävän kukoistavalta, tarvitaan monivuotisten perennojen lisäksi myös aika runsaasti kesäkukkia. Jos kukat ostaa valmiina, saa niihin hukutettua pitkän pennin ja siksi nyt olen ajatellut istuttaa monet kukat ihan siemenestä: esikasvatuksessa on jo leijonankitaa ja kiinanasteria. Viime kesänä onnistuin tsinnioiden ja ahkeraliisojen kanssa, joten niitä aion laittaa myös, samoin paljon auringonkukkia ja niittykukkia. Siemeniä olen ostanut Lidlistä, Plantagenista ja hyötykasviyhdistykseltä – minut yleensä pitää aina vetää siementen luota pois, etten osta joka kauppareissulla viittä uutta pussia.

Muut toiveet tulevalle kesälle

Istutusten ja rakentamissuunnitelmien lisäksi toivon tulevalta puutarhakesältä ennen kaikkea kesästä nauttimista. Toivon lämpimiä kesäiltoja, jolloin voi istua pihakeinussa jutellen myöhään yöhön saakka. Toivon huolettomia hetkiä riippukeinussa hyviä kirjoja lukien. Toivon myös runsaasti puutarhajuhlia, ulkoilma-leffanäytöksiä, grillibileitä ja lettukestejä. Sitä kaikkea ihanaa, minkä vuoksi koko paikan aikoinaan hankin.

Miltä kesän puutarhasuunnitelmat kuulostavat? Ja kanssapuutarhurit – olisi ihana kuulla teidän tulevan kauden aikeista!

Kuulumisia puutarhalta

Vuosi sitten tähän aikaan en meinannut pysyä housuissani, sillä odottelin parhaillaan jotain suurta: siirtolapuutarhamökin kaupantekopäivää. Palsta oli katsastettu jo heinäkuun alussa, mutta mökin myyjä, 87-vuotias rouva, halusi nauttia viimeisestä puutarhakesästään elokuun lopulle saakka. Hän taisi olla kaupantekopäivänä aika haikeissa tunnelmissa, sillä palsta oli ollut hänellä 42 vuotta, luopuminen oli tuskin helppoa. Hän oli hoitanut puutarhaa antaumuksella ja rakkaudella, vaikka iän karttuessa kaikki puutarhatyöt eivät sujunetkaan enää niin kevyesti. Tuo mummo on ihana esimerkki: hän oli löytänyt oman juttunsa ja toteutti itseään sen parissa niin pitkään kun pystyi. Olenkohan minäkin tällä palstalla kitkemässä vielä 40 vuoden päästä?


Mökillä on nyt sadonkorjuuaika. Marjoja, kesäkurpitsoja, perunaa ja yrttejä tulee yli omienkin tarpeiden. Palstalla vierailleet sisarukset ja ystävät ovat saaneet oman osansa puutarhan antimista – jakamalla itse kasvatetusta ruuasta syntynyt ilo monikertaistuu. Oma pakastelokeroni imee sisäänsä ehkä 3 marjarasiaa, joten säilömisen sijaan marjat ovat päätyneet aina suoraan käyttöön tai ystäville. Mutta tuoreina nämä ovatkin parhaillaan, jostain syvältä lapsuudesta vain kumpuaa ajatus siitä että kaikki pitäisi säilöä pahan päivän ja tulevan talven varalle.

Olen oppinut seuraavaa: kesäkurpitsat, perunat, sipulit, punajuuret ja salaatit kasvavat helposti, kuin itsestään. Herneet ja avomaankurkut eivät tänä kesänä minun palstalla menestyneet, toiset eivät lähteneet edes itämään ja toiset jäivät ehkä liian varjoisiin paikkoihin. Ensimmäinen oman maan tomaatti maistui ihanalta, mutta tomaattien kasvatuksessa tulee pakostakin mieleen, että onko se kaikki nähty vaiva muutaman tomaatin arvoista. Toisaalta, jos sitä vaivaa ei esikasvatuksineen ja kasteluineen näkisi, niin lopputulos tuskin maistuisi niin herkulliselta.

Tätä puutarhakesää odottaessani jännitin eniten, että mitä jos innostukseni palstan kanssa hiipuu jo alkumetreillä ja jossain vaiheessa puutarhanhoidosta tuleekin pakollinen paha ja kaikki pienessä pihassani kuolee ja kuihtuu. Huoli on ainakin tähän saakka ollut turha: toki usein laiskottaa ja ei jaksaisi lähteä pyörähtämään palstalla vain kastelun tai nurmikonleikkuun takia, mutta puutarhanhoidon kanssa on vähän sama juttu kuin urheiluharrastuksen: lähteminen on joskus hankalaa, mutta treenin jälkeen olo on niin mieletön, että siihen jää koukkuun. Puutarhassa on vaan se etu, että välillä voi oikeasti pyytää siskoa tai kaveria avuksi, jos itse ei ehdi tai pysty kasteluhommiin.

Oikeasti tämä on loppupeleissä aika helppoa puuhaa ja aikaa riippumatossa lekotteluun on jäänyt enemmän kuin tarpeeksi. Toki työtä täällä riittäisi vaikka loputtomiin, mutta olen oppinut jo ensimmäisenä kesänä hyväksymään keskeneräisyyden ja sen, että kaikki ei voi olla täydellistä – puutarhaprojekti on vuosien aikana hitaasti etenävä juttu, ei mikään yhden kesän projekti. Palsta ei juuri nyt näytä ihan yhtä upealta ja kukoistavalta kuin vuosi sitten edellisen omistajansa hoivissa, mutta ei sen tarvikaan. Se näyttää nyt enemmän minulta, vähän boheemimmalta ja rennolta.

Viime syksynä puutarhalla istuskeltiin vielä myöhään syyskuussakin, samaa toivoisin tältäkin vuodelta: ettei palstaa tarvisi laittaa talviteloille ennen lokakuuta. Pidetään peukkuja!

Puutarhamökin kohtalo: remontti vai purku?

Kohta tulee kuukausi täyteen siirtolapuutarhaelämää. Olemme viettäneet mökillä jokaisen viikonlopun sen jälkeen, kun saimme avaimet käteen. Yöpyminen mökissä on sujunut kivasti makuupussissa, sängyn virkaa on toimittanut lattialle levitetty patja. Melkein joka ilta olemme saaneet myös seuraa, kun ystävät, sukulaiset ja kollegat ovat käyneet ihastelemassa uutta piilopaikkaa – ensimmäiset puutarhajuhlatkin on jo vietetty. Pihatöitä on tehty pikkuhiljaa ja opeteltu perennoiden nimiä ja hoitoa. Tämä koko siirtolapuutarhahomma ja kaikki siihen kuuluva tuntuu jo nyt ihan täydellisesti juuri meidän jutulta, todeksi käyneeltä unelmalta.

Se mikä juuri nyt mietityttää eniten, on itse puutarhamökin kohtalo. Vanha pieni mökkiraukkamme on aika surkeassa kuosissa, ja se kaipaa kipeästi kohennusta. Arvelisin mökin olevan peräisin vähintään 50-luvulta, eikä sille ole tehty sen elinaikana juurikaan kummempia korjauksia, ellei muovimattokerrosten lisäämistä lasketa. Suurin ongelma on se, että mökki on painunut ihan kunnolla vuosien saatossa maahan ja siksi rakenteisiin on kertynyt kosteutta. Osa rakenteista on lahoja / kostuneita ja mökin sisällä on kostea ilma. Pahimmassa tapauksessa mökki ei ole edes pelastettavissa, jos rakenteet ovat niin pahasti vaurioituneita, ettei mökkiä pysty edes oikaisemaan, eli tunkkaamaan ylöspäin. Yhden remppamiehen varovainen arvio oli, että mökin purkaminen ja uuden rakentaminen voi olla jopa helpompi vaihtoehto kuin vanhan remontoiminen.

Nyt olemme pohtineet kovasti kahden vaihtoehdon välillä: remontoidako vai purkaako ja rakentaa uusi? Molemmissa vaihtoehdoissa on hyvät ja huonot puolensa.

Purkaminen ja uuden rakentaminen voi olla ainoa vaihtoehto, jos vanhaa mökkiä ei pystytä nostamaan maasta niin, että alapohja pääsee tuulettumaan. Muutenkin ajatus täysin uudesta mökistä, johon saisi valita kaikki uudet jutut oman mielensä mukaan, kiehtoo. Tämänhetkinen mökki on 20m2, uudesta voisi tehdä 6 neliötä isomman. Mökki tehtäisiin nykyaikaisin rakennusmenetelmin ja koko rakennus olisi varmasti ihan täysin terve. Huonona puolena uuden rakentamisessa on ensimmäisenä hinta – kokonaisuus kustantaisi varmaan 40 tonnia, ehkä enemmänkin, eikä uudisrakentamisessa saa käyttää kotitalousvähennyksiä. Samoin puutarha kärsisi rakennustöistä, kun paikalle olisi pakko tulla koneilla.

Vanhan remontointi taas viehättää siksi, että se olisi ainakin todennäköisesti toteutettavissa edullisemmin. Jos mökissä on runko jokseekin kunnossa, voisi se olla täysin pelastettavissa, ja vanhaa remontoidessa säästyisimme todennäköisesti isoimmilta puutarhavaurioilta. Jos palkkaamme remonttimiehen, saamme vähentää kulut kotitalousvähennyksessä. Voisimme myös tehdä monia juttuja itse ja oppia siinä samalla kaikenlaista remontoinnista – uutta mökkiä en lähtisi koskaan itse rakentamaan. Kuitenkin suurin syy siihen, että haluaisin nimenomaan korjata vanhaa uuden rakentamisen sijaan, on estetiikka: uudet isot ja korkeat mökit näyttävät vähän liiankin uusilta, isoilta ja kömpelöiltä pienten puutarhapalstojen keskellä, ihan kuin ne olisivat väärässä paikassa. Uuteen mökkiin on mahdotonta saada vanhan mökin tunnelmaa, vaikka mitä tekisi.

Tällä hetkellä olemme kallistumassa vähän sen vaihtoehdon puoleen, että ainakin yrittäisimme ensiksi remontoida tätä vanhaa mökkiä. Jos se osottautuu mahdottomaksi, niin purkupäätöksen voi aina tehdä myöhemminkin ja uuden ehtii rakentaa milloin vain.

Kumpi teitä viehättää enemmän: uudet vai vanhat rakennukset?