Tag Archives: vaatteet

Syyskuun sävyt

Syyskuu alkoi sairastellen. Olen perunut tapaamisia ja treenejä ja samaan aikaan tylsistynyt flunssaisena kotona kuoliaaksi. Miksi sitä on sellainen ihminen, että kiireisenä toivoo hartaimmin edes yhtä lepopäivää ja sitten kun joutuu sairauden takia sänkyyn, ahdistuu jo yhdessä päivässä? Joku tässä pääkopassa on pahasti vialla.

Flunssaisena olen ehtinyt selailla läpi internetin, järjestellä kotona kaikki mahdolliset nurkat ja käydä läpi vaatekaapin kahteen kertaan. Ilokseni olen saanut todeta, ettei siellä ole oikeastaan mitään ylimääräistä: kaikki vaatekaappini vaatteet ovat rakastettuja ja suhteellisen aktiivisesti käytössä. Tästä voin kiittää sitä, että olen ollut aina aika ahkera laittamaan käyttämättömiä tavaroita kiertoon ja tietysti sitä, että olen kuluneen vuoden aikana ostanut uusia vaatteita hyvin harkiten. Garderoobissani vallitsee nyt ihana selkeys, ja haluaisin pitää tilanteen sellaisena, sillä selkeys ja harmonia ovat muutenkin koko tämän syksyn vallitsevia teemojani.


Syyskuun sävyt ovat maanläheisiä, rauhallisia ja lempeitä. Aiempiin vuosiin verrattuna innostun juuri nyt aiempaa enempää kaikenlaisista mudan, hiekan ja ruskean sävyistä. Ikisuosikit metsänvihreä ja konjakinruskea pysyvät toki edelleen vahvana niiden rinnalla. Syksyn kolme uutta tyylihankintaa ovat samalla tämän hetken lempijuttujani: Adidaksen beiget Falconit ovat maailman mukavimmat jalassa ja sopivat yhteen lähes kaikkien asujen kanssa. Harkitsin kenkien ostoa koko kesän läpi, vaikka vanhoista tennareistani alkoi jo tulla varpaat läpi (vaivaisenluiden kanssa kengät kuluvat ihan älyttömän nopeasti!), mutta ostopäätöksen jälkeen en ole harmitellut kertaakaan, että käytin yli satasen näihin tennareihin. Kermanvalkoinen villapaita on taas löytö ystävän kirppikseltä, ja jos voisin niin pukisin sen päälleni joka päivä. Kolmas ostos on okranvärinen farkkutakki karvakauluksella – rakastan sitä, vaikken ole käyttänyt sitä vielä kertaakaan. Toistaiseksi syksy on ollut vielä liian lämmin karvatakille.

Jos pitäisi nimetä jokin yksittäinen asia, mikä tyylissäni on muuttunut eniten viimeisen vuoden aikana, niin se olisi ehdottomasti korujen käyttö. Otin elämäni ensimmäiset korvareiät reilu vuosi sitten ja sen jälkeen minusta on tullut korvistyttö. Tämän hetken suosikkikorvikseni ovat kultaiset ihmisnaamat, niitä myös kommentoidaan jatkuvasti. Toiset syksyn suosikkini ovat kuvan vihreät Aida Impactin* silkkikorvikset (korvikset saatu). Aidalle on tullut mallistoon myös ihania helmikorvakoruja, joista aloin haaveilla sen jälkeen kun siskoni osti sellaiset. Jos viisi vuotta sitten joku olisi sanonut minulle että suosin koruissa keltakultaa ja lisäksi haaveilen helmikorvakoruista, en olisi uskonut, mutta tässä sitä vain ollaan. Ihmismieli on jatkuvasti muutoksen alla.


Kirjoitan nykyään harvoin mitään tyylistä, koska vaatteista puhuminen tuntuu vähän pinnalliselta, ihan kuin pitäisi olla aina jotain hyvin painavaa ja syvää sanottavaa, kun täällä blogissa suunsa aukaisee. Samaan aikaan inspiroidun kuitenkin muiden tyylijutuista ja kuvista – ehkä voin siis vapaasti tuoda välillä ilmoille näitä kevyempiäkin juttuja omassa kanavassani. Vai kiinnostaako teitä vielä tyylijutut? Tyylistä ja asukuvistahan tämä kaikki aikoinaan lähti.

Tulevan sesongin värit

Mikä ihana päivä tänään! Aurinko lämmitti parhaimmillaan niin, että silmät sulkiessaan tuntui melkein kesältä. Pikkusiskoni syntymäpäivän kunniaksi kävimme kakkukahveilla ja kaupoilla vähän kevätostoksilla. Vielä kuukausi tai pari sitten hiplailin kaupoissa villaneuleita, metsänvihreitä poolopaitoja ja jopa paksuja talvitakkejakin, mutta nyt katseeni suuntautuivat jatkuvasti kepeisiin kesävaatteisiin, mekkoihin, liehuviin materiaaleihin ja kukkakuoseihin. Uusi sesonki on selvästi alkamassa.


Tänä keväänä vaatekaapissani hallitsevat pastellisävyt voimakkaammin kuin ehkä koskaan aiemmin. Ikisuosikkini vaaleanpunainen kaikissa eri sävyissä, uusi ihastukseni vedenvihreä (jota löytyy nykyään myös keittiön seinästä), klassista vaaleansinistä ja yllättäjänä myös vähän vaaleankeltaista. Normaalisti olen yhdistellyt pastellisävyjä varovaisesti maanläheisiin väreihin, mutta nyt uusi tummempi tukka antaa mahdollisuuksia leikkiä väreillä monipuolisemmin. Olin vielä jokin aika sitten todella arka värien käyttäjä, ja olen todella iloinen siitä, että nykyään vaatekaapistani löytyy vain maltillisesti mustaa ja harmaata, muuten se on täynnä värejä ja hiukan myös kuoseja. Ehkä uskallan monen vuoden tauon jälkeen kokeilla jopa vähän jotain punaistakin?


Miltä sinun vaatekaappisi värimaailma näyttää tänä keväänä?