Tag Archives: vegaani

Pääsiäisbrunssilla: italialaiset härkispyörykät tomaattikastikkeessa

Kaupallinen yhteistyö, Asennemedia & Iittala

Päätin tänään järjestää pitkästä aikaa brunssin kotonani. Tänä keväänä harvat täysin vapaat viikonloput olen yleensä viettänyt Helsingin ulkopuolella, joten kotibrunsseille ei ole ollut montaa mahdollisuutta. Onneksi tuli pääsiäinen ja neljän päivän vapaat – loistavaa aikaa kutsua kylään ystäviä hyvän ruuan ääreen. Pitkästä aikaa inspiroiduin oikein kunnolla kokkailemaan, tällä kertaa valmiscroissantit ja eineskarjalanpiirakat jäivät kauppaan. Jälkiruoaksi ostin tietenkin tuokkosen mämmiä, ystäväni eivät sitä suostu syömään mutta itse nautin sitä mielelläni pienen annoksen kerran vuodessa, ihan vain pelkästään palautteeksi mieleen hiukan lapsuusmuistoja.



Pääsiäisen kunniaksi halusin tehdä jotain ruokaisampaa – vegenä on helppo keksiä brunssille monenlaisia raikkaita salaatteja, smoothieita ja makeita jälkkäreitä, mutta ruokaisampien brunssiruokien kanssa menee helposti sormi suuhun. Mieleni teki jotain yrttistä haudutettua pataa tai vastaavaa, ja siitä syntyi idea italiaistyyppisistä “liha”pyöryköistä tomaattikastikkeessa. Jauhelihan tilalta reseptiin käytin härkistä, uskoisin nyhtökauran käyvän tähän aivan yhtä lailla. Yleensä näihin pyörykkäresepteihin tulee kananmunaa, mutta oli hyvä huomata että härkispullat pysyivät ihan loistavasti kasassa ilman sitäkin. Lopputuloksena oli ihanan maukkaat ja mehevät pullat, jotka tarjosin brunssivieraille tuoreen ciabatta-leivän kanssa.

Uusi paistinpannuni on nostanut kovasti motivaatiotani ruuanlaittoon viime aikoina – Björn Dahlströmin suunnittelema Tools-sarjan paistinpannu sopii näiden pyöryköiden valmistukseen hyvin, sillä se on myös uuninkestävä. On vain hyvä muistaa että uunissa tuo kahva kuumuu aikamoisesti, joten patalappu on välttämätön ettet polta sormiasi!  Rakastan tällaisia arjen välttämättömyystuotteita, jotka ovat sekä toimivia että kauniita. Iso osa ruuanlaittovälineistäni on monen vuoden takaa ja jo varsin kulahtaneita, haluaisin pikkuhiljaa korvata parhaat päivänsä nähneet padat ja pannut näillä Tools-sarjan tyylikkäämmillä versioilla.



italialaiset härkispyörykät

Italialaiset härkispyörykät tomaattikastikkeessa

Härkispyörykät:

1 ptk härkistä (myös nyhtökaura käy)
1-2 viipaletta vaaleaa leipää (käytin ciabattaa)
1 dl kasvislientä
0,5 dl vegaanista parmesania (valinnainen)
1 valkosipulinkynsi
1 tl rosmariinia
3 rkl silputtua tuoretta persiljaa
2 tl silputtua tuoretta basilikaa
1 tl suolaa
ripaus mustapippuria

Kastike:

1 sipuli
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl tomaattipyrettä
400g tomaattimurskaa
0,5 dl vettä
0,5 tl sokeria
ripaus suolaa ja mustapippuria

Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

Poista leivistä kuoret, paloittele ne ja laita kasvisliemeen turpoamaan. Murskaa valkosipuli ja silppua yrtit. Sekoita yrtit, mausteet, raastettu parmesan, valkosipuli, härkis ja pehmenneet leipäpalat tasaiseksi taikinaksi.

Kuullota sipulia kastiketta varten oliiviöljyssä pannulla. Lisää tomaattipyre, tomaattimurska, vesi ja mausteet ja anna hautua hetki. Muotoile härkistaikinasta reilun kokoisia pullia n. 8-10 kpl ja paista nopeasti toisella pannulla öljyssä. Kaada tomaattikastike pyöryköiden päälle ja kypsennä pullia ja soosia uunissa n. 10 minuutin ajan. Anna jäähtyä hetken ja tarjoile esim. ruualla spagetin tai brunssilla tuoreen ciabattan kanssa.

Kuvissa näkyvät Iittalan astiat saatu osana vuosiyhteistyötä.

Vegaaniset cashew-karpaloskonssit

vegaaniset cashew-karpaloskonssit

Kaupallinen yhteistyö, Earth Control & Asennemedia

Ikävöin aina säännöllisin väliajoin aikoja, jolloin hain viikonloppuisin aina lähileipomosta tuoreita, meheviä skonsseja. Skonssit ovat mielestäni täydellinen kahviseuralainen: maukkaita, muttei liian makeita, herkullisia sellaisenaan ja vielä herkullisempia kermavaahdon ja hillon kera. Valitettavasti ne leipomon ihanat ja mehevät skonssit sisältävät voita ja piimää, siksi en ole tullut ostaneeksi niitä pitkään aikaan. En tiedä, miksi meni reilu vuosi, ennen kuin keksin että skonsseja voi tosiaan leipoa itsekin, vanhan toimivan reseptin eläinperäiset ainesosat voi helposti korvata vegaanisilla versioilla. Tänään pääsin siis vihdoin nauttimaan jokaaamuisen sänkykahvini (snapchat-ja instagram-seuraajille tuttu konsepti) tuoreiden skonssien kera. Ah!



Tämä resepti on sellainen, että itse pohja on todella yksinkertainen, mutta sitä on helppo vähän muokata oman maun mukaan kiinnostavammaksi. Lisäsin itse skonsseihin pari kourallista Earth Controlin cashew-karpalosekoitusta, ja lopputuloksesta tuli yllättävän hauska ja toimiva: cashew-pähkinät tuovat skonsseihin kivaa suutuntumaa sattumien muodossa ja kuivatut karpalot makeutta. Minulta löytyy kotoa kaapista aina Earth Controlin erilaisia pähkinä-ja siemenpusseja, koska rakastan tuunailla niillä simppeleitä reseptejä ja ruokia. Cashew-karpalosekoitus sopii älyttömän hyvin mm. salaatteihin ja erilaisiin raakakakkupohjiin, mutta itse silti melkein mieluiten syön niitä sellaisenaan – miten yksi tuollainen pussi voikin hävitä suuhun niin nopeasti? Onneksi pähkinöiden ja kuivattujen hedelmien napostelusta ei tule samaa huonoa oloa tai omatuntoa kuten vaikkapa karkeista.

Vegaaniset cashew-karpaloskonssit

4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
50g vegaanista margariinia
2 dl maustamatonta soijajogurttia
2 kourallista Earth Control cashew-karpalosekoitusta

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Pilko cashewpähkinöitä ja karpaloita veitsellä hiukan pienemmiksi. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe, ruokasooda, suola ja sokeri kulhossa ja nypi pehmentynyt margariini jauhoseokseen pieniksi murusiksi. Lisää soijajugurtti, kuivatut karpalot ja cashewt. Sekoita taikina nopeasti.

Painele skonssitaikinasta jauhotetulle pöydälle n. 2-3cm paksuinen levy. Leikkaa pyöreällä muotilla (itse käytin kuoharilasia) taikinasta ympyrän muotoisia paloja, asettele leivinpaperilla päällystetylle pellille.

Paista skonsseja uunin keskitasolla noin 8-10 minuuttia. Tarjoile sellaisenaan tai esimerksi kauratuorejuuston ja mansikoiden kera.

Lisää herkullisia reseptejä löytyy Earth Controlin FB-sivulta. Ihania leipomishetkiä!

Vegaanin vitamiinit

vegaanin vitamiinit

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia ja Verman

Kasvissyöjä kohtaa usein vahvoja ennakkoluuloja ruokavalioonsa liittyen: Miten pysyt kylläisenä, kun syöt pelkkiä kasviksia? Saatko tarpeeksi proteiinia? Mistä saat kaikki tarpeelliset vitamiinit? Kuten olen usein aiemminkin kirjoittanut, niin oikeastaan täysipainoisen kasvisruokavalion toteuttaminen ei ole sen haastavampaa kuin sekaruokavalionkaan. Olit kasvissyöjä tai et, niin terveellisen ruokavalion perussäännöt ovat aikalailla samat: laita lautaselle paljon kasviksia, vihanneksia, hedelmiä ja kuituja ja karta rasvaa ja sokeria. Proteiiniakin saa kasvisruokavaliosta täysin tarpeeksi mm. palkokasveista, soijasta, siemenistä ja pähkinöistä.

On kuitenkin muutamia tärkeitä juttuja, jotka on hyvä tietää jos päättää vaihtaa kasvipohjaiseen ruokavalioon. Kaikkia ihmiselle välttämättömiä vitamiineja ja kivennäisaineita ei saa kasvikunnan tuotteista tai niitä saa vegaaniruokavaliossa tavallista vähemmän, joten ravintolisät ovat välttämätön osa vegaanin ruokavaliota. Kokosin nyt teille tällaisen minioppaan vegaanin vitamiineistä yhteistyössä Vermanin ja Bioteekin kanssa.


B12-vitamiini. Tämä on tärkein! B12-vitamiinia ei saa kasvikunnan tuotteista lainkaan, joten jokaisen vegaanin täytyy ottaa B12-vitaaminiä purkista. B12-vitaminia on lisätty esim. soija-ja kauramaitoihin, mutta pelkästään soijalatella ei tyydytetä B12-vitamiinin tarvetta. Itse nappaan päivittäin Bioteekin Super B12-tabletin, yksi pilleri päivässä riittää.

D-vitamiini. Välttämätön kaikille suomalaisille, ei pelkästään vegaaneille. D-vitamiinia saa auringosta, mutta koska se ei näillä leveysasteilla juuri paista, kannattaa talvisin ottaa jopa tupla-annos.

Rauta. Hyviä raudan lähteitä ovat mm. kurpitsan-ja hampunsiemenet, soijarouhe ja linssit. Rautaa ei välttämättä tarvitse syödä purkista, jos muistaa syödä rautapitoisten ruokien kanssa C-vitamiinipitoisia ruokia, sillä C-vitamiini voi jopa nelinkertaistaa raudan imeytymisen. Kahvi ja tee taas voivat estää raudan imeytymistä, joten niitä ei kannata nauttia ruokailun yhteydessä.

Sinkki. Vegaanin sinkinsaantisuositus on n. 25-30% korkeampi kuin sekasyöjän. Sinkkiä saa mm. vehnänleseistä, kurpitsansiemenistä, cashew-pähkinöistä ja hampunsiemenistä, mutta jos näitä ei ruokavaliosta löydy, voi lisäravinne olla tarpeen. Itse olen syönyt Super Sink-tabletteja kuuriluontoisesti, sillä sinkin sanotaan edesauttavan myös ihon hyvinvointia.

Jodi. Suomalaisilla on todettu puutosta jodin saannissa, joten sen saanti kannattaa turvata lisäravinteella. Jodia saa mm. merilevästä, mutta koska itse en merileväruokia juurikaan syö, niin lisään smoothieisiini päivittäin merileväjauhetta. Jos et siis pidä merilevän mausta, on jauhemuoto hyvä valinta, esimerkiksi 1/4 teelusikallinen Elinvoima Merilevää riittää turvaamaan päivittäisen jodin saannin, eikä tuo määrä juuri smoothiessa maistu.


Lähteenä kirjoitukselle on käytetty Vegaaniliiton Vitamiinit ja kivennäisaineet-artikkelia, josta löytyy vielä lisätietoa aiheesta.