Monthly Archives: February 2013

stars


Lempicollegepaitaani tuli tahra, joka ei lähtenyt pesusta pois. En olisi halunnut heittää lempparipaitaa pois vain yhden tahran takia, joten mietin vaihtoehtoja jolla sen voisi esimerkiksi peittää. Sain inspiraation nähdessäni tämän Auroran postauksen – tähtiä tietenkin! Leikkasin nahkatähdet siitä nahkahameesta, josta tein tämän pikkulaukunkin, ja yksinkertaisesti liimasin tähdet paitaan. Ehkä muutama pieni ommel ei tekisi pahaa, kun osa sakaroista näköjään repsottaa jo hiukan 😉


college weekday + diy, housut Mango, kengät lainassa

hengähdys

Lempeää maanantaita, ystävät. Minulla on parin päivän hiihtoloma, ja aloitin sen ensimmäisen päivän hemmotellen itseäni mansikkasmoothiella ja paperipillillä. Lisäksi pitkästä aikaa ehdin vähän hengähtää ja omistautua päässäni pyörineille diy-ideoille. Juhlaa!

hattutyttö


Pidän hatuista. En tiedä oikein mistä se on lähtenyt, ehkä siitä, kun hankimme aikoinaan ystävän polttareihin vintage-tyylisiä hattuja, ja osa niistä jäi minulle polttareiden jälkeen. Sen jälkeen hattuja on vähitellen kerääntynyt eteiseen. Ei niitä nytkään montaa ole, ehkä viisi. Suurin osa niistä on löytynyt ketjuliikkeistä, ehkä joku kirppariltakin, vaikka niiden suhteen olen vähän nirso. Hattuja on hankalampi pestä, enkä halua kenenkään toisen hilseitä päähäni.

Tämä hattuyksilö löytyi eurolla (!!) h&m:ltä. Pienellä rahalla paljon iloa. Viininpunainen on ehkä syksyn väri, mutta ulkona ei ole vielä niin keväistä (päinvastoin) että se näyttäisi tunkkaiselta. Kun lumi sulaa ja aurinko alkaa paistaa, vaaleat ja kirkkaat sävyt vievät voiton.


hattu ja nahkakäsineet h&m, kengät Your Face, mekko secondhand, paita Samuji, laukku DIY, takki Zara