Monthly Archives: June 2013

tässä ja nyt


Viikon päästä alkaa pitkään suunniteltu kesälomareissu. Huomasin pari päivää juhannusviikonlopun jälkeen, että elin jo ajatuksissani sitä hetkeä, kun lentokone nousee ilmaan, Helsinki jää taakse ja uudet kiinnostavat paikat odottavat edessä. Mutta tässä olisi vielä viikko elettävänä, ja tämä voi olla paras viikko ikinä, mistä sitä ikinä tietää. Hyvää kannattaa kyllä odottaa, mutta jos keskittyy liikaa itse odottamiseen, saattaa se hyvä mennä vahingossa ohitse.

Siispä keskityn täysillä siihen, mitä täällä tapahtuu nyt ja valmistaudun matkaan kaiken sen ohessa. Pyöräilen lämpimän kesäpäivän päätteeksi merenrantaan ja nautin täysin siemauksin lempiväristäni sinisestä. Leivoin suklaamuffinsseja piknikille ja ompelen vielä ainakin yhden kesämekon. Ja suunnittelen vielä ensiviikollekin jotain ihanaa, muutakin kuin matkalaukkujen pakkausta ja stressaamista siitä, oliko se majoitusvaihto sittenkään niin hyvä.


pitsitoppi, hame ja hattu – secondhand

hello sailor

Ihminen on altis vaikutteille. Minä en ole suinkaan ainoa, joka on tänä keväänä hankkinut tuollaiset remmisandaalit tai pilottityylisen kevättakin. Joku sanoisi että muodin uhri, mutta minä sanon että on ihanaa kun muoti tuo puolivuosittain pukeutumiseeni inspiraatiota ja saa näkemään vanhatkin asiat uudessa valossa. Haluan olla avoin näille vaikutteille, tutkailla maailmaa omasta näkökulmastani ja ottaa vastaan kaiken sen mikä tuntuu oikealta ja hyvältä. Olisi se vaikka pilottitakki tai remmisandaalit.

ps. kuvia ei ole suinkaan otettu tänään, vaan sinä hirveän tuulisena päivänä, kun tuntui että pystyssä pysyminenkin on vaikeaa.

ps2. aina kun puhutaan seiloreista, tulee mieleni tämä outo kummelivideo. Ja tuo hoilaus jää soimaan päähän.



sandaalit Cos
pilottitakki Lindex
housut mango
aurinkolasit Ray-Ban
raitapaita Samuji
laukku kirpputori

sivutuote



Niin pitkään kun olen korkeavyötäröisiä hamosia käyttänyt, olen kaivannut niiden seuraksi lyhyttä paitaa tahi toppia, jonka helma loppuisi suunnilleen siihen mistä hame alkaa. Kukkaisan kesämekon tehtyäni kaunista liberty-kuosia jäi vielä sen verran jäljelle, että siitä riitti ainekset tällaiseen lyhyehköön perustoppiin. Kaikki materiaalit siis käyttöön, viimeistä kangaspalaa myöten. Kaavahan on sama kuin mekon yläosan kaava, joten extratoppi syntyi kuin itsestään, mekon sivutuotteena. Ja tietenkin tämä malli oli vahingossa juuri sellainen, mitä olen hameiden seuraksi kaivannut – saatanpa tehdä muutaman lisää eri kuoseilla.

Kuvat on muuten otettu Töölönlahden rannalta, Linnunlaulusta, jossa sijaitsee mm. ihana kesäkahvila. Sinne kannattaa pyöräillä lämpimänä kesäpäivänä ja syödä jätskitötteröt kahvikupin kera.

Sinisen huvilan kahvila
Linnunlauluntie 11