Monthly Archives: April 2015

Hauskaa vappua!

Huomenna koittaa toukokuu! Uskomatonta. En ole ehtinyt innostumaan keväästä samoin kuin aiempina vuosina, sillä olen tehnyt töitä aamusta iltaan. Edellisestä lomapäivästä on aikaa jo useampi viikko. Tänä iltana unohdan työt hetkeksi ja keskityn vain keväästä nauttimiseen.

Meidän vappumenuuseen kuuluu yleensä Kaartin kotikaupasta haetut pikkumunkit ja kotisima, vihreä parsa ja grilliherkut. Tänä vuonna leivoin myös tuollaisen vappukakun, jota tein viime viikon brunssillekin. Pavlova on mielestäni ihana ja helppo kakku, yleensä se tekee myös aina hyvin kauppansa. Vappuversion päälle tulee macaronseja, syötäviä kukkia ja mintunlehtiä.

Jos täältä löytyy lisäkseni joku toinenkin terveellisten drinkkien ystävä, niin suosittelen kokeilemaan keltaisen toukokuun väristä inkiväärijuomaa. Ohjeeseen törmäsin jo pari vappua sitten Virpi Mikkosen vanhassa Kiitos hyvää-blogissa. Vapun lisäksi tämä sopii mainiosti mihin tahansa kevät-tai kesäjuhliin.

inkivääritiiviste

iso pala inkivääriä (n. 15cm)
6 dl vettä
4 rkl hunajaa

Kuori ja paloittele inkivääri tehosekoittimeen. Lisää vesi ja hunaja ja sekoita vähintään 30 sekuntia. Laita seos suljettavaan lasipulloon tai purkkiin, ja laita tekeytymään vuorokaudeksi jääkaappiin. Tekeytymisen jälkeen sekoita seos uudelleen blenderissä, ja tämän jälkeen siivilöi seoksesta kuitumassa harson tai suodatinkankaan avulla niin, että kaadat nesteen kankaan läpi kulhoon ja koetat saada mahdollisimman paljon nestettä talteen. Säilytä tiivistettä lasipurkissa ja käytä sitä erilaisten juomien pohjana. Itse lisäsin sitruunaa, minttua ja kivennäisvettä – ihanan kirpeää ja raikasta!

kaksi linssiludea

Tässä taloudessa asuu selkeästi kaksi poseeraajaa. Molemmilla oma tyylinsä.

Odotan kovasti siirtymistä vaatteidenkin puolesta jo kevätkauteen. Toukokuu alkaa perjantaina! Viime vuonna pärjäsi jo huhtikuun lopulla kesämekossa, ainakin hetken. Haluaisin jo jättää villapaidat ja sukkikset kaapin pohjalle, ja kaivaa ballerinat ja kevään pikkukengät esiin. Samujin mintunvihreät kengät ovat edelleen rakkaat, vaikka ovatkin taipuneet ikävästi kärjestä. Liberty Londonin kuosista ommeltu pikkutoppi on malliltaan niin passeli, että voisin ommella samalla kaavalla useamman samanmoisen, eri kuosilla tietenkin. Ja olenko jo maininnut, että tämän kevään ja kesän lempparihousut ovat ja tulevat olemaan leveitä? Pillilahkeiden aika on ohi.

Diy top / Cos silk trousers / Samuji flats

pre-vappu

yhteistyössä Vallila interior ja Asennemedia

Aika huikea viikonloppu takanapäin, kiireinenkin. Ihanan hengähdystauon ja piristyksen tarjosi lauantain pre-vappubrunssi Asennetyttöjen kanssa. Suunnittelimme brunssin yhteistyössä Vallilan kanssa, Ullan koti tarjosi upeat puitteet. Valkoinen ihana lattia, seinät ja pöytäryhmä antavat ihanasti tilaa väri-ilakoinnille ja kuoseilla leikittelylle. Vappuun kuuluuvat kukat, värit ja iloisen huoleton tunnelma – ei ole tilaa ryppyotsaisuudelle tai niuhottamiselle!

Vallilan karnevaali-ja artisokka-kuosit sopivat värikkyydellään loistavasti vappuilakointiin, jälkimmäistä löytyikin tästä vappukodista jo ennestään. Ompelin artisokasta juhlaviirin tunnelmaa luomaan ja Milolle asiaankuuluvat juhlatamineet. Lauantaina mentiin turkoosissa rusetissa, vappupäivälle on varattu violettia. Koiraherra tuntuikin viihtyvän varsin hyvin tamineissaan ja brunssiseurueemme huomion keskipisteenä.

Tästä se alkaa! Torstaina jatketaan juhlimista ja juhlitaan sinne sunnuntaille asti, vappua, häitä ja lähestyvää kesää. Kesän lähestymisen myötä lisääntyy myös aiheet juhlimiselle: parsa-aika, mansikkakakut, valmistujaiset, grillikauden avajaiset, pihajuhlat.. Tervetuloa kaikki!