Monthly Archives: April 2016

Kauneushoitola Hilla kaksi vuotta – haluatko mukaan juhlimaan?

Vuosi sitten pääsin ensimmäistä kertaa Kauneushoitola Hillan hoitoon ja tutustuin sky-kosmetologi Minnaan, Hillan perustajaan. Nyt olen ollut lähes vuoden päivät varsin tyytyväinen Minnan asiakas ja löytänyt hänen avullaan iholleni loistavasti sopivan sarjan, Ekopharma professionalin. Muitakin merkkejä kyllä löytyy kylppärin kaapista, mutta ekopharmat ovat pääosassa – vaikka purkit eivät muotoilultaan juurikaan miellytä silmääni, niin tuotteet ovat oikeasti  toimivia ja taustalla on selkeästi aitoa ymmärrystä ihon hoidosta ja tarpeista.

Nyt huhtikuussa tuli täyteen kaksi vuotta Kauneushoitola Hillan perustamisesta, ja jo alkuvuodesta aloimme Minnan kanssa miettiä, mikä olisi sopiva tapa juhlistaa synttäreitä. Syntyi ajatus keväisestä brunssista: aamupäivä hyvässä seurassa, herkullisen ruuan, juoman ja kakkujen kera, mikäs sen parempaa? Teemana olisi tietenkin suomalainen laadukas luonnonkosmetiikka ja ihon hyvinvointi, mukana juttelemassa tietenkin Minna itse, Oi mutsi mutsi-blogin Elsa, muutamia bloggaajaystäviämme ja ehkä joku teistä?


Mukaan luonnonkosmetiikkabrunssille?

Jos olet vapaana 7.5. puolenpäivän aikoihin ja olet kiinnostunut luonnonkosmetiikasta, niin ehkä haluaisit osallistua pienelle brunssillemme? Brunssi järjestetään kotonani ja vastaan itse ruokatarjoiluista, joten tarjolla on ainakin vegaanisia ja pääosin myös gluteenittomia ruokia ja juomia. Osallistujat pääsevät myös tutustumaan ainakin Ekopharman tuotteisiin ja suomalaista laatukosmetiikkaa löytyy varmasti myös kotiinviemisiksi.

Saan kutsua mukaan yhden lukijoista, joten jos halukkaita on enemmän, niin voittaja valitaan arpomalla. Osallistu jättämällä kommenttisi tähän postaukseen viimeistään 2.5. sähköpostiosoitteen kera – ilmoitan voittajalle henkilökohtaisesti ja annan samalla tarkemmat aika-ja paikkatiedot.

Viisi ideaa vappubrunssille

Yhteistyössä Asennemedia ja Social Wines

Uskomatonta miten aika rientää! Tuntui että hetki sitten vuosi vaihtui, ja viikon päästä juhlitaan jo vappua. Yleensä olen aina viettänyt vappua kaupungissa, mutta tänä vuonna suuntaamme ystäväporukan kanssa mökille. Ihana päättää kiireinen kuukausi rennoissa tunnelmissa ja hyvässä seurassa. Perinteinen vappubrunssi jää tänä vuonna siis väliin, mutta onneksi ehdimme viettää sitä pienellä porukalla etukäteen. Sain Social Winesiltä mukavan vappulähetyksen Devil’s Rock-kuohuviinin muodossa ja haasteeksi miettiä omaa vappukattaustani sen ympärille. Olen aiemmin tehnyt Social Winesin kanssa yhteistyötä ottamalla kuvia heille, kuvia voi bongata @viinityttaa-instagramtililtä.

Tässä omat vinkkini tulevan viikonlopun brunsseiluun:

1. Koristele kukilla serpentiinin sijaan

Vappuun kuuluu väri-iloittelu, pirteys ja leikkimielisyys. Serpentiineistä ja vappuilmapalloista syntyvä roska on mielestäni kuitenkin vastemielistä, ja haluankin suosia koristeluissa mielummin leikkokukkia. Lempikukkiani pioneita myydään jo kukkakaupassa, mutta jos budjetti ei taivu vielä niihin, niin markettikimpustakin saa yllättävän paljon irti. Vapun hengessä en pyrkinyt olemaan millään tavalla hillitty kukkien käytössä, vaan levittelin niitä ympäri pöytää.

2. Valmistaudu pitämään brunssi sisätiloissa

Ajatus piknikistä tai sisäpihan vappujuhlista on toki idyllinen, mutta yleensä idyllisyys katoaa suomen perinteisessä vappusäässä. Valmistaudu pitämään brunssi sisällä, niin ei tarvitse stressata etukäteen meneekö päivä pilalle vesisateessa. Osan tarjottavista voi valmistaa myös sillä ajatuksella, että ne saa helposti mukaan jos sää vastoin kaikkia odotuksia olisikin aurinkoinen ja lämmin.

3. Tuo kesä kotiin hedelmävadilla

Vappu on ensimmäinen oikea kevään ja alkavan kesän juhla, mutta vapun aikaan suomen luonto on yleensä vielä aika väritön. Kukkien lisäksi kesän voi tuoda brunssipöytään hedelmävadilla. Ihanan näköisen lopputuloksen saat, kun puolitat tai kuorit osan hedelmistä valmiiksi, lisäät joukkoon marjoja ja syötäviä kukkia. Syötävät koristeet ovat parhaita koristeita.

4. Kakku brunssin päätähdeksi

Kaunis kakku tuo aina hyvän mielen. Näyttävän kakun ei tarvitse olla hankala valmistaa, kiireinen leipuri voi hakea kakun vaikka leipomosta ja koristella itse. Oma ikisuosikkini pavlova on helppo valmistaa ja kuvien vegaaninen juustokakku ei vaatinut myöskään konditoriatason osaamista – molemmat voi silti helposti kuorruttaa marjoilla kauniiksi ja maistuvat taivaalliselta. Juustokakun ohje tulossa tällä viikolla blogiin!

5. Pidä tarjoilut tarpeeksi yksinkertaisina

Brunssien järjestäminen on usein työlästä, siksi yleensä suosin suhteellisen yksinkertaisia tarjottavia. Kakun ja hedelmien lisäksi tarvitaan suolaisia herkkuja: kokeile vaikka maailman parasta parsakaalisalaattia ja mustapapuburgereita, jotka voi tehdä valmissämpylöihin ja vieraat voivat täyttää ne itse. Siman lisäksi tarvitaan tietenkin niin ulkomuodoltaan kuin maultaankin kattaukseen sopiva kuohuva: keväisen raikas Devil’s Rock täyttää onneksi molemmat kriteerit.

Ihanaa huhtikuun viimeistä viikkoa kaikille! Muistattehan, että Valviran mukaan alkoholia koskevat kommentit on poistettava, muut kommentit tervetulleita!

Ehkä maailman paras parsakaalisalaatti

parsakaalisalaatti

Tämä parsakaalisalaatti on tullut minulle tutuksi jo lapsena – se oli erilaisten kesäjuhlien vakioherkku ja rakastin sitä heti ensipuraisusta lähtien. Tässä yhdistyy ihana parsakaalin rapeus, viinirypäleiden makeus ja pekonin ja majoneesin tuoma suolaisuus. Salaatti sopii ihan loistavasti juhlien lisäksi grillattavien herkkujen kylkeen tai illanistujaisiin, kun haluaa tarjota jotain helppoa ruokaisampaa salaattia.

Kun siirryin suosimaan kasvipohjaisia ruokia, yksi huolenaiheeni oli se, että miten tämä lempparisalaattini toimii vegaanisena versiona. Kriittinen ainesosa, rapea ja suolainen pekoni ei nimittäin kuulu vegaanin ruokavalioon ja itse suhtaudun vähän skeptisesti kaikkiin korvikkeisiin. The Vegetarian Butcherilta löytyy kuitenkin hämmentävän hyviä kasvipohjaisia tuotteita, ja käytinkin tässä salaatissa merkin vegepekonia, jonka pääraaka-aineena loistavat porkkana, herneproteiini ja hernekuitu – silti tuote näyttää, tuoksuu ja maistuukin ihmeellisen pekoniselta. Ja toimii parsakaalisalaatissa älyttömän hyvin! On ollut kiva huomata miten tämä vegaaninen versio on vienyt monien lihansyöjienkin kielet mennessään ja reseptistä on tullut paljon kyselyitä.

The Vegetarian Butcherin tuotteita saa toistaiseksi Suomessa vain Vegekaupasta, mutta netistä löytyy useita reseptejä itse tehtyyn vegepekoniin. Vegaanista majoneesia löytyy taas varmaan lähes joka marketista, sillä mm. Xtran light-majoneesi on vegaaninen.

vegaaninen_parsakaalisalaatti

Parsakaalisalaatti vegepekonilla

1 pieni parsakaali
1 pieni kukkakaali
n. 1 rasia viinirypäleitä
1 dl vegaanista majoneesia (esim. Xtra light tai Emils vegane mayo)
1-2 rkl sitruunamehua
mustapippuria
1 pkt The Vegetarian Butcherin vegepekonia tai itse tehtyä vegepekonia
Cashewpähkinöitä

Pilko parsakaali ja kukkakaali sopivan pieniksi ja puolita viinirypäleet. (Viinirypäleitä voi laittaa oman maun mukaan, itse tykkään laittaa niitä reilusti.) Parsa-ja kukkakaalit sekä viinirypäleet muodostavat salaattipohjan.

Lisää sitruunamehu ja rouhaise mustapippuria majoneesin sekaan. Paista vegepekoni pannulla rapeaksi. Lisää pekonit salaattipohjaan. Sekoita mukaan majoneesikastike. Ripottele päälle cashewpähkinöitä. Ohjeesta riittää parsakaalisalaattia useammalle herkuttelijalle lisukkeena ja lounaaksi noin kahdelle.

parsakaalisalaatti_vegaaninen

Vinkki! Jos haluat tehdä reilumman satsin esimerkiksi juhliin tarjolle, niin kannattaa säilöä salaattipohja, majoneesikastike ja valmiiksi paistetut pekonit erillään jääkaapissa. Valmiin annoksen voi kasata nopeasti tarjolle, muistat vain lisätä cashewpähkinät.