Monthly Archives: November 2016

Kenkärakkautta ensi silmäyksellä

terhi pölkki

Monet blogiani pidempään seuranneet tietävät, että rakastan suomalaista suunnittelua: vaatteissa, asusteissa ja myös sisustusesineissä. Nostan myös mielelläni blogissani suomalaisia merkkejä ja pyrin kuluttamisena suosimaan kotimaista aina kun se on mahdollista ja järkevää. Siispä suostuin ilomielin, kun sain yhteydenoton Terhi Pölkiltä, että haluisinko tehdä pienen yhteistyön heidän kanssaan. Sain valita itselleni kengät Pölkin uudesta talvimallistosta, ja sattuikin niin sopivasti, että heti ensimmäisenä bongaamani ja kokeilemani kenkäpari osottautui täydelliseksi.

terhi pölkki

Terhi Pölkki on suomalainen kenkäsuunnittelija joka on palkittu mm. Acessory Designer of the Year-palkinnolla Elle style Awardseissa 2014 ja vastikään Taito-Finlandia 2016-palkinnolla. Terhi Pölkki-kengissä yhdistyvät pohjoismainen minimalismi ja käytännöllisyys kauniilla tavalla ja laadukkaiden materiaalien lisäksi merkille on tärkeää myös tuotannon eettisyys. Puukenkämallisto valmistetaan Myrskylässä, Suomessa ja loput kengistä Portugalissa. Helsingissä kenkiä voi ostaa mm. Stockmannilta ja Tre:ltä, ympäri suomen merkin omasta verkkokaupasta.

Vaikka tavara ei tuo onnea, niin itselleni uusi oliivinvihreä kenkäpari aiheutti kuitenkin pienen materiaonnellisuuspuuskan – hyvälaatuisten ja kauniiden kenkien löytäminen ei vaan ole kovin helppoa, ja nyt kävi näin hyvin! Mietin pitkään mustien ja vihreiden Hero Bootsien välillä, mutta lopulta valinta oli helppo, sillä vihreä on nykyään lempivärini lähes kaikessa. Herot ovat oikeastaan täydelliset talvinilkkurit – ne sopivat yhteen lähes kaikkien vaatteideni kanssa, korko on juuri sopivan korkea ja niissä on jopa valmiina Suomen talveen hyvin sopivat kumipohjat. Kenkien materiaalina on käytetty kasviparkittua nahkaa, eli nahan käsittely on tehty ekologisesti.

Minulta kysytään aina välillä, että miksi käytän edelleen nahkakenkiä-ja asusteita vaikka ruokavaliossani en käytä eläinperäisiä tuotteita. Haluan pyrkiä tekemään ostoksissani eettisiä ja ekologisia valintoja, ja tällä hetkellä tuntuu siltä että aitonahkainen kenkä on pitkäikäisempi ostos kuin tekonahkainen – nahka on maatuvaa, kestää pidempään, kuluu kauniisti ja muotoutuu jalan mukaan sopivaksi. Etenkin jälkimmäinen on itselleni tärkeää, sillä molemmissa jaloissani on vaivaisenluut ja materiaalin täytyy antaa periksi jonkin verran, jotta kengät olisivat mukavat jalassa. Ehkäpä vielä joskus kehitetään keinonahka, jolla olisi aidon nahan ominaisuudet?

Kengät saatu bloginäkyvyyttä vastaan

Uusi tukka ja uusi luottokampaaja

Olen aina ollut vähän arka tekemään mitään isoja muutoksia tukalleni. Nuorempana otsatukka oli hurjinta mihin pystyin, muuten pitäydyin pitkässä, lanteille ulottuvassa hiustyylissä. Pitkät hiukset olivat ihanat, mutta käytännössä käärin ne aina sotkunutturalle ja jaksoin aniharvoin tehdä niille yhtään mitään. Lyhyemmässä tukassa oloni on naisellisempi ja kevyempi – en usko enää kasvattavani yli olkapään ulottuvia kutreja.


Minulla ei ole koskaan ollut varsinaista luottokampaajaa, olen käynyt parturissa aina vähän siellä mistä olen nopeiten ajan saanut. Nyt olen kuitenkin löytänyt ihanan tyypin, jolle haluan viedä hiukseni käsiteltäväksi jatkossakin: Johannes Yrjö on nuori ja lahjakas hiusstylisti, joka on vastannut monien ystävieni upeista hiuksista jo pitkään. Kesti aika kauan ennen kuin sain aikaiseksi varattua ajan, mutta eilen istuin innokkaana ensimmäistä kertaa Kampaamo Pesulan tuoliin Johanneksen käsiteltäväksi – lopputulos on nähtävissä näissä kuvissa.

En tälläkään kerralla lähtenyt muuttamaan hiustyyliäni radikaalisti: värisävy on hyvin lähellä omaa väriäni ja klassinen polkkapituus on ollut osa tyyliäni jo parin vuoden ajan. Luotan kuitenkin Johannekseen sen verran että voisin hyvin kuvitella antavani hänelle vapaat kädet toteutuksen suhteen – ehkä seuraavalla kerralla kokeilen jo jotankin uskaliaampaa?

ps.  Johannesta voi seurata instassa: @hairstylistjohannesyrjö

Aamiaisella Helsingissä: Kahvila Kuuma

aamiaisella helsingissä kahvila kuuma

En varmaan ole ainoa, joka kärsii parhaillaan kaamosväsymyksestä? Joka aamu herääminen on varsin hankalaa ja väsy iskee iltapäivisin poikkeuksellisen aikaisin. Olen viime aikoina pyrkinyt sopimaan paljon aamutapaamisia, jotta päivät lähtisivät edes vähän vauhdikkaammin käyntiin. Viime perjantaina raahauduin unisen karvapalleroni kanssa Kahvila Kuumaan, koska olin luvannut tarjota aamiaisen rakkaimmalle naapurilleni, syntymäpäiväsankari-Artulle. Vaikka sängystä nouseminen kahdeksalta tuntui pahemmalta kuin koskaan, niin hetken kärsimys kannatti, herkullisen aamupalan jälkeen päivä lähti ihanasti käyntiin.

kahvila kuuman
aamiaisella helsingissä
kahvila kuuma

Vanha KUUMA oli minulle tuttu paikka, kävin siellä usein kahvittelemassa Milon ollessa vielä pikkupentu, Kuumassa oli silloin vakiasukkeina kaksi suloista karvakaveria Milolle. Valikoimiin kuului tuolloin muistaakseni lähinnä kahvit ja raakakakut, nyt tarjonta on selkeästi laajentunut. Olen pitkään odottanut että pääsisin testaamaan tämän uuden Kuuman, ja vierailin vihdoin viime perjantaina tuolla uudessa, isommassa tilassa ensimmäistä kertaa. Ja menen varmasti uudestankin, sillä KUUMA on kauniisti sisustettu, trendikäs ja hyvin vegaani-ja koiraystävällinen paikka, jossa viihtyy mielellään pidempäänkin. Palvelu oli ystävällistä ja aamiaisannokset ovat erittäin kuvauksellisia ja instagram-kelpoisia, vaikka tietystikkään nämä omat kuvani eivät valonpuutteen vuoksi teekään oikeutta annoksien visuaalisuudelle. Hintatasokin oli mielestäni oikein sopiva: viidentoista euron aamupalasettiin kuului avokadoleipä cashew-tuorejuustolla, chia-puuro marjoilla, porkkanamehu ja erikoiskahvi. Aamiaisen ja kahvin lisäksi Kuumasta saa myös ainakin lounaskeittoja, joten sinne voi hyvin jäädä istuskelemaan ja tekemään töitä vaikka koko päiväksi.

Oletteko muuten huomanneet, että blogin ulkoasu on hiukan muuttunut? Ihana luottograafikkoni Ida toteutti muutamat toivomani muutokset, ulkoasu on nyt selkeämpi ja käytännön juttuja on paranneltu. Esimerkiksi aiemmin sain usein palautetta siitä, ettei blogin mobiilisivu näy kunnolla, nyt sen pitäisi toimia hyvin! Nykyään myös kaikkia aamupala-sarjan postauksia voi selata kätevästi sivupalkista löytyvästä aamiaiset Helsingissä-sivulta, samoin vegaaniset reseptit löytää kätevästi yhdestä paikasta. Olisi kiva kuulla, mitä mieltä olette uudistuksista? Ja jos etsitte taitavaa ja hyvän visuaalisen silmän omaavaa nettisivujen tekijää, niin katsokaa ihmeessä Idan kotisivut, voin suositella täydestä sydämestäni!

aamiainen helsingissä

Kahvila Kuuma

Albertinkatu 6

Arkisin klo 8-17, lauantaisin 10-16