Istun uuden asuntoni keittiön pöydän äärellä. Elämäni ensimmäistä kertaa asun oikeasti yksin. Vaatekaapeissa on vain minun tavaroitani, kylpyhuoneessa vain yksi hammasharja ja ainoastaan omat kosmetiikkapurkkini. Keittiössä tiskit ovat omiani, jääkaapissa vain itse ostamiani ruokia. Nukun yöni yksin. Elän itselleni täysin uudenlaista elämänvaihetta, totuttelen sellaiseen mitä en ole kokenut koskaan aiemmin.
Ero. Joskus ajattelin, että se on pahinta mitä voi tapahtua. Nykyään ajattelen, että yhtälailla kuin ihmiset rakastuvat, muuttavat yhteen asumaan ja menevät naimisiin, niin yhtälailla myös kasvetaan erilleen, lähdetään eri teille. Meille kävi niin. Ihastuin nuorena, menin naimisiin, kasvoimme yhdessä aikuisiksi ja meistä tuli parhaat ystävät. Samalla kun itsenäistyn, aikuistuin ja keräsin itselleni itsevarmuutta ja rohkeutta, niin kasvoin myös kauemmas puolisostani. Päätimme yhdessä, että haluamme lähteä eri suuntiin kun olemme vielä ystäviä, hyvissä väleissä.
Vaikka käyn läpi isoa muutosta, niin moni asia on silti edelleen ennallaan ja kaikki on toistaiseksi mennyt ihmeen hyvin. Vaikka asun yksin, en ole todellisuudessa yksin lainkaan. Minulla on ympärillä ihanat ystävät, perhe ja koira. Onnenkantamoisen kautta löysin upean asunnon rakkailta kotikulmiltani, läheltä vanhaa. Saan tehdä työtä jota rakastan, tulossa on upeita projekteja ja mielenkiintoisia kuvioita. Uusi elämäntilanne tuntuu hyvältä ja olen saanut siitä paljon uutta energiaa – koen tällä hetkellä älyttömän voimaannuttavana sen, että asun ja pärjään itsekseni, elän omannäköistäni elämää.
Kuitenkin, kun on jakanut elämänsä jonkun kanssa kahdeksan vuoden ajan, ei irtaantuminen tapahdu olankohautuksella. Onneksi ei. Sopeutuminen vie aikansa, kaikki tunteet ahdistuksesta suruun tulee varmasti vielä käytyä läpi. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole muita vaihtoehtoja, kuin elää päivä kerrallaan, ottaa vastaan kaikki mahdolliset tunteet sellaisena kuin ne tulevat. Päällimmäinen tunne tällä hetkellä on kuitenkin kiitollisuus. Kiitollisuus yhteisestä ajasta, jonka sain viettää ihanan ihmisen kanssa. Kiitollisuus siitä, että se ihminen on edelleen minulle tärkeä ja osa elämääni. Mennyttä en osaa katua tai nähdä hukkaan heitettynä aikana – meillä oli ihanaa yhdessä, eikä se ihanuus häviä vaikka nyt päätimmekin lähteä eri suuntiin. Uskon vilpittömästi, että molempia meitä odottavat ihanat ja hyvät asiat tulevaisuudessa.
Juuri tällä hetkellä inhoan hiukan sitä, että blogini on minulle myös työ. Olisin valmis kertomaan elämänmuutoksestani tällä tavalla julkisesti ehkä vasta vuoden päästä. Vaikka en kertoisikaan täällä mitään, niin tilanne jollain tavalla aukeaisi teillekin varmasti piakkoin, uutta kotia ei pysty lifestyleblogissa kauaa salailemaan. Olen kuitenkin ajan saatossa huomannut, että tuomitsemisen ja arvostelun pelossakin avoimuus kannattaa – minulla on täysi luotto ihanien lukijoideni hienotunteisuuteen tässäkin asiassa.
Kuvat: Mustarttu
<3
<3 <3 <3
Sä oot ihana, upea nainen Viena <3 . Elämällä on sua varten vaikka millaisia ylläreitä odottamassa.
Kovasti voimia uuteen! <3
Minä menen huomenna kirjoittamaan uutta vuokrasopimusta eron vuoksi. Olin jo pitkään kirjoittanut pahansuopaa tekstiä miehestäni päiväkirjaani. Pienestä sanallisesta avaamisesta kasvoi tilanne jossa päätimme erota. Olimme kihloissa. Olen myös ehdottoman kiinnostunut naisista, mutta en ole koskaan seurustellut naisen kanssa. Tulevaisuudessa tahtoisin kokea sen. Tunnen, että meillä ei ole sydänyhteyttä. Elämäntapamme ovat hyvin erilaisia. Olen kaikenkaikkiaan hyvin helpottunut siitä, että saan jatkaa yksin. Tämä suhde on tuntunut taakalta. Olen lihonut paljon suhteemme aikana, kärsinyt mielenterveys ongelmista. Tie on ollut kivinen. Toivon tulevaisuudelta ihan uudenlaista voimaa. Voimaa karistaa kilot. Voimaa elää tasapainoisesti mielen tasolla. En muuta yksiöön. Muutan yhteisöön tai kommuuniin mikä on minulle mieleinen asumismuoto. Luon minun näköisen elämän mistä olen todella innoissani. Ihan kutkuttaa mitä elämä tuo tullessaan. Minusta tuntuu, että vaan hyviä juttuja. Totta puhuakseni olen niin kyllästynyt. Mies syö yksin einesruokaa ja aina lihapitoista. Nytkin hän vaan makoilee ja katsoo jääkiekkoa. Emme ole aikoihin tehneet mitään oileasti yhdessä. Turha luulla, että saisin hänet lenkille kanssani. Luojan kiitos se on pian ohi. Minun ei tarvitse odottaa kuin 18 päivää ja pääsen uuteen kotiin.
Olemme silti väleissä ja ystäviä. Tuskin tulemme kamalasti pitämään yhteyttä ja näkemään tämän jälkeen.. Minulla on toive uusista tuttavuuksista. Terveitä ihmisiä ympärille. Luoja, auta armias. Love rules.
Tsemppiä ja kaikkea hyvää uuteen, omannäköiseen elämään!
Voimia ja tsemppiä oikein paljon uuteen elämänvaihteeseen! <3
Iloa ja halauksia uuteen arkeen <3
Olet rohkea, kun avaat elämääsi. Helppoa se ei ole. Eikä tietysti sopeutuminen uuteen, mutta varmasti kaikki järjestyy uomiinsa. Elämää ei ole tehty elettäväksi vain yhden kaavan mukaan, onneksi.
Voimia kaikkeen uuteen<3
Viena oot niin rohkea ❤️ Kaikkea hyvää sinulle ❤️❤️
Ihanan rehellinen ja rohkea kirjoitus! Ja niin totista totta.
Kiitos tästä ja miten ihania kuvia! Niin sykähdyttäviä.
Itselläni tämä seuraava Maaria Leinosen Valoa kohti-runo avarsi uuden maailman eron kynnyksellä: “Valoa kohti.
Valoon.
Mutta ensin pimeän läpi.
Ensin etsittävä
pimeälle nimeä,
ensin etsittävä
pimeästä ovi
itsensä kokoinen,
mentävä läpi
pimeän puhki.
Yksin. Yksin,
itseään kysyen
pelkonsa nimeä kysyen.
Mentävä
pimeän taakse
kohti
läpi.
Ja katso: valkenee!
Ja katso:
eräänä päivänä
kaikki valoa.”
Kaikkea hyvää ja virtuaalihalauksia muutosten keskelle! <3
On hienoa nähdä, miten jotkut rohkeat uskaltavat nykyään vallitsevan sosiaalisen median pyörteessäkin olla aitoja ja avoimia. Ihailen, miten uskallat sanoa tämän, varmasti vaikean, asian tänne. Sanoissa oli jotain kaunista, toiveikasta, vaikka suru oli läsnä. Iloa tulevaan ja valoa kaikkeen mitä se tuo!
“Hyvästi ystäväni.
Sen suurempia surematta lähden,
lähden niin kuin muuttolinnut
lähtevät ja palaavat,
vaiston ohjaamana,
varmana suunnasta.
Hyvästi, ystäväni, sydämensisimmäinen.
On lähdettävä taakse katsomatta,
muistelematta, haikailematta, katumatta.
On lähdettävä tyhjin käsin,
että käsiin mahtuisi taas.”
– Tommy Tabermann
Kun elämä sulkee oven, se aukaisee toisaalla ikkunan. Uutta kohti!
Ikävä lukea erostasi, mutta toivottavasti se lopulta tuo mukanaan sinulle hyviä asioita! Tuntemuksesi muistuttavat paljon omiani: erosin vuosi sitten pitkästä suhteesta. Naimisissa en ollut, avoliitossa kyllä. Olo oli samaan aikaan raskas ja kevyt, olin yhtä aikaa säröillä ja ehjä. Pieni yksiö tuntui hassulta. Päätös oli hyvä, uusi elämä on ollut omannäköistä ja oikeanlaista. Toivon samaa sinulle <3
Elämä kuljettaa…
KIITOS kaikille ihanista kommenteista! En ehdi juuri nyt vastata kaikille erikseen, mutta olen lukenut jokaisen vastauksen ja saanut niistä voimia ja iloa. <3
Ihana, rohkea sinä. Valoa päiviisi ja nähdään toivottavasti pian! <3
Olen jotenkin osannut odottaa tätä postausta. En tiedä miten, mutta aistin tämän asian jo Balin reissun postauksia lukiessani. Siitä asti olen miettinyt, että milloin on se hetki kun olet valmis kertomaan uudesta elämäntilanteesta.
Jollain tapaa ne asiat ja elämäntilanteet näkyvät blogissa vaikkei niistä kirjoittaisikaan. Eroista on aina ikävä lukea, vaikka elämänmuutoksissa on aina kyse uudesta alusta ja se varmasti tuo mukanaan vielä paljon kaikkeaa upeaa.
Olet rohkea ja ihailen sitä että avaat elämääsi meille kritiikinkin pelossa.
Kaikkea ihanaa uuteen kotiin ja sinkkunaisen elämään! 🙂
Oi ihana postaus. Ja niin lähellä omaa tarinaani. Lue ihmeessä http://lily.fi/blogit/miiajohanna/kimille
Oi mikä teksti. Kirjoitin vasta itsekin samasta aiheesta. Käy ihmeessä lukemassa.
Kiitos tästä tekstistä. Hyviä ajatuksia, joihin osittain samaistun. Minäkin erosin miehestäni 28-vuotiaana yhdeksän vuoden suhteen (ja kahden vuoden avioliiton) jälkeen. Silloin ajattelin, että olen varmaan ainoa, joka (avio)eroaa näin nuorena. Myöhemmin olen huomannut, että se on yllättävän yleistä (4% ikäluokasta on käynyt avioeron läpi).
Nyt tuo tuntuu jo kaukaiselta ajalta. Näin on paljon parempi. Enkä todellakaan kadu niitä vuosia.