‘Tis the Season

Kaupallinen yhteistyö: Asennemedia & Iittala


Ensimmäiset pikkujoulut on vietetty eilen, tänään on Aleksin joulukadun avajaiset, huomenna on vuoden ensimmäinen joulukonsertti. Joulukausi on siis virallisesti täällä! Tänä vuonna todella odotan joulua, sillä se tietää lomaa – syksy on ollut kovin rankka ja vapaa-aika on ollut vähissä. Kiireistenkin päivien keskellä lämmittää ajatus siitä, että vuoden lopussa on tiedossa pari stressitöntä viikkoa läheisten ja rakkaiden ympäröimänä.

Vaikka vietänkin joulupyhät perinteisesti perheeni luona pohjoisessa, niin haluan silti laittaa myös omaa kaupunkikotiani joulukuntoon. Kynttilöitä on polteltu jo alkusyksystä asti ensimmäiset jouluvalot on aseteltu paikoilleen pari viikkoa sitten. Ensi viikolla haluaisin ehkä käydä kuusikaupoilla, sillä mikään ei tuo paremmin joulufiilistä kuin oikea joulukuusi!


Olen huomannut, etten juurikaan kaipaa sellaisia perinteisinä pidettyjä jouluvärejä sisustukseeni: punaista ei löydy kotoani lainkaan, joten tuntuisi hassulta pitää kaapissa punaisia tyynyliinoja vain yhtä kuukautta varten. Sen sijaan vihreää, luonnonläheisiä ja pastellisia sävyjä käytän kodissani ympäri vuoden, joten ne sopivat myös hienosti joulukattauksiin. Esimerkiksi Iittalan uusi vaaleanpunainen Essence-kaadin ja sammaleenvihreät ja tummaharmaat Essence-lasit sopivat mainiosti jouluiseen juhlakattaukseen. Nykyään oma suosikkini on tehdä monipuolisia ja yllättäviäkin lasiväriyhdistelmiä kattauksiin:  yksi-tai kaksiväriset kattaukset ovat minun kodissani historiaa.


Mielestäni jouluun kuuluu tietty leikkimielisyys, totisuus ja vakavuus eivät kuulu tähän juhlaan!  Kattauskokeiluissani yhdistyvät metsän eläimet, jouluvalot ja eriväriset-ja kokoiset kynttiläjalat iloisesti sekaisin. Samaan pöytään sopivat mielestäni upeasti niin Kaasa-kynttilälyhdyt, perinteiset Nappula-kynttilänjalat kuin uudet pöytäkynttilänjalatkin. Minimalismi saa jäädä, tänä vuonna enemmän on enemmän, mitä koristeluihin tulee.


Päivitin joulukauden aloituksen kunniaksi myös spotifyn joulusoittolistan: jos perinteisten renkutusten sijaan kauniit a cappella-laulut ja kuorosävelmät tuovat joulurauhan sinullekin, niin ehkäpä tykkäät tästä kokoelmasta, johon olen koonnut lähes kaikki lempijoululauluni.

*Iittalan tuotteet saatu osana vuosiyhteistyötä