Uusi koti – pohjakuva ja remonttisuunnitelmat

Uusi koti - pohjakuva ja remonttisuunnitelmat

Uusi kotimme on kaksikerroksinen puutalo useamman erillistalon yhtiössä. Talo on rakennettu kahdeksan vuotta sitten ja se on sekä tekniikaltaan että pinnoiltaan hyvin siistissä kunnossa. Neliöitä on yli sata, joten tilaa todellakin riittää! Alakerrasta löytyy olohuone, keittiö ja kylppäri-kodinhoitohuone saunoineen, yläkerrasta taas makuuhuoneet. Molemmista kerroksista löytyy myös wc ja asuntoon kuuluu myös erillinen ulkovarasto ja autokatos. Kun on asunut kymmenne vuoden ajan alle 45 neliön kerrostalokodeissa, niin tämä kaikki tilan määrä tuntuu ihan absurdilta ja epärealistiselta! Emme etsineet alunperin näin isoa taloa, mutta nyt kun sellainen löytyi, tuntuukin kaikki tila tulevan tarpeeseen. Minä saan vihdoin yritykselleni oman kunnon työhuoneen ja sellisti saa oman harjoitteluhuoneen, joka toimii myös tarpeen tullen vierashuoneena.

Uudessa kodissa ihastuimme sijaintiin, valoisuuteen ja kodikkaaseen tunnelmaan – jotain erityistä siinä oli. Vaikka rakastankin vanhoja taloja ja tämä ei ole vanha talo, niin neutraalit  ja siistit pinnat ovat kuin tyhjä canvas, jonka päälle voi lähteä rakentamaan omannäköistä tilaa. En osaa edes mitä odotan uudesta kodista eniten: isoa keittiötä ja ruokapöytää vai ehkäpä vaatehuonetta? Vai sittenkin olohuoneen takkaa, omaa pihaa ja saunaosastoa? Tai ehkä isoin juttu kuitenkin on se, että uudessa kodissa on vihdoin elämiselle oikeasti kunnolla tilaa ja kotona on mahdollisuus musisoida ja meluta vaikka keskiyöllä, jos haluaa.

Remontti- ja sisustussuunnitelmat

Uusi koti on tosiaan varsin hyvässä kunnossa, eikä tarvetta suuremmille remonteille ole. Silti haluamme päivittää pienellä pintaremontilla taloa enemmän meidän näköiseksemme ja meidän tarpeisiin sopivammiksi. Suurin muutos tapahtuu keittiössä ja muuten remontti on lähinnä seinien maalausta ja pientä päivitystä – jo sillä saadaan iso vaikutus, kun koti sisustetaan meidän tavaroilla ja kalusteilla. Jonkun verran joudumme tekemään myös uusia kalustehankintoja ja olenkin jo tovin kytännyt toria ja fb-kirppareita mm. vuodesohvan ja ruokapöydän tuolien metsästys mielessäni. Tällaisia remontti-ja sisustussuunnitelmia meillä on eri tiloihin:

Keittiö: Kun näin tämän kodin esitteen ensimmäistä kertaa, totesin että “onpa kiva koti, mutta keittiön kaapit pitäisi vaihtaa”.  Olimme jo ennen ostotarjouksen tekemistä päättäneet, että keittiö pitäisi uudistaa, jos tänne muuttaisimme. Onneksi kuitenkaan täysiremonttia ei tarvita: vanhat kaappirungot ja kodinkoneet hyödynnetään ja vaihtoon menevät ovet, tasot, hana ja allas. Lisäksi seiniäkin maalataan ja jotain kaappeja poistetaan. Laminaattitaso vaihtuu keraamiseksi ja kodinkoneita ja kaappien järjestystä yms. vaihdellaan niin, että keittiöstä saadaan vähän toimivampi. Uusi keittiö on jo tilattu ja sävyiksi sinne on tulossa vihreää, beigeä ja vähän tummaa puuta. Jännittää ihan älyttömästi, miltä lopputulos näyttää!

Yläkerta: Yläkerrassa on yhteensä neljä makuuhuonetta, joista yksi on rakennettu jälkikäteen. Tämän pikkumakkarin haluaisimme muuttaa takaisin valoisaksi aulatilaksi, joten yläkerrasta todennäköisesti poistetaan jälkikäteen lisätty seinä. Seinän alla on samaa parkettia, mutta tarvittaessa se joudutaan ehkä käsittelemään. Muuten yläkerrassa lähinnä maalataan pintoja, mutta ei kaikkea kerrallaan. Esimerkiksi makuuhuoneen sisustussuunnitelmat ovat jo hyvin selvät, sen sijaan työhuoneesta mulla ei ole vielä oikein minkäänlaista ajatusta.

Olohuone ja eteinen: Seinien maalausta sekä portaikon päivitystä. Eteiseen olisi jossain vaiheessa kiva miettiä uutta kaapistoa, mutta se ei ole päivityslistalla ensimmäisenä, asia ei ole mitenkään akuutti. Olohuoneen sisustus rakentuu aika helposti jo meidän olemassaolevilla kalusteilla: sinne mahtuu sopivasti sohva, string-hyllykkö ja  piano. Ehkä myös joku nojatuoli..

Kylppärit, kodinhoitohuone ja wc:t: Tällä hetkellä vessat ja kylppärit ovat hyvin neutraalisti ja vaaleasti sisustettuja, mutta itse kaipaan vähän enemmän luonnetta ja väriä. Tämänhetkinen suunnitelma on maalata vähän seiniä ja vaihtaa ainakin kaappien vetimet, mutta aika näyttää, tehdäänkö jonnekin jotain isompaakin päivitystä.

Terassi ja piha: haaveena on tietenkin runsaat istutukset ja viljelyt, mutta katsotaan mihin rahkeet ensimmäisenä keväänä / kesänä riittävät. Tarkoitusena on käydä pihaa vähän ammattilaisenkin kanssa läpi ja tähän liittyen on tulossa varmasti loppukeväästä enemmänkin postauksia!



Remontin ja muuton aikataulu

Saamme avaimet viimeistään huhtikuun ensimmäisenä päivänä, ehkä jo pari päivää aiemmin. Emme muuta samantien sisään, vaan ihan ensiksi alkaa keittiön purku. Asentaja aloittaa työt keittiössä pääsiäisen jälkeen ja samalla viikolla me urakoidaan seinien maalaustöiden parissa. Muuttoauto on tilattu huhtikuun loppupuolelle ja Kallion asunto luovutetaan uusille omistajilleen toukokuun alussa. Koska tiedän kokemuksesta että remontit voivat venyä, niin olen laskenut aikatauluun sopivasti väljyyttä. Tarkoitus ei ole tehdä kaikkia suunniteltuja hommia samantien, huhtikuun aikana olisi kiva saada valmiiksi keittiö ja yläkerran makkari, muita tiloja voidaan katsella sitten pikkuhiljaa asuessa. Tavoitteena olisi päästä viettämään vappua valmiissa kodissa, katsotaan miten käy!

Miltä remontti-ja sisustussuunnitelmat sinun mielestäsi kuulostavat?

Lue myös: Uusi kaupunki kutsuu

2 comments on Uusi koti – pohjakuva ja remonttisuunnitelmat

  1. Tämä on niin ihanaa – olemme ensi viikolla tekemässä kaupat uudesta kodista, joka on erillistalo viiden talon yhtiössä, kaksi kerrosta ja hiukan yli 100 neliötä. Alakerta ja yläkerta juuri kuten teillä, ulkovarasto ja autokatos löytyvät myös! Mekin teemme pintaremonttia ja lattioita, voit arvata kuinka innolla seuraan teidän remonttinne edistymistä! Onnea uuteen kotiin teille (ja meille) ❤️!

Comments are closed.