Kun joku asia, kuten hiusten pituus, on pysynyt todella pitkään samanlaisena, eli minun tapauksessani pitkänä, saattaa helposti alkaa itse ajatella, että oma identiteetti liittyy vahvasti siihen hiusten pituuteen. Sitten on hauska huomata, ettei niin olekaan. Viime marraskuussa olin elämäni ensimmäistä kertaa sitten lapsuusaikojen lyhyttukkainen, kun leikkasin pitkän polkan. Viikko sitten tukka lyheni entisestään ja olo vain kevenee.
Pitkätukkaisena huitelin huolettomana menemään nutturoiden kanssa, lyhyttukkaisena yhtä huolettomana ilman nutturaa. Ei haittaa, vaikka kutrit pörröttyvät tuulessa tai taipuvat hassusti kun niitä pitää korvan takana. Vaikka rakastan kampauksia ja niiden tekemistä, on oikeastaan aika vapauttavaa kun tukalleen ei voi tehdä juuri mitään, siihen on pakko olla tyytyväinen sellaisenaan.
Pitkät tai lyhyet, ei sillä niin väliä vaikka joskus luulin että olisikin.
Aikuisuudessa on ihanaa just se, että oma arvo ei perustu enää mihinkään ulkoiseen. Muutokset voi ottaa vastaan ilolla eikä teiniaikojen moninkertaiselta huolestuneisuudella (siitä että kelpaanko tällaisenakin). Sojottaviin latvoihin kannattaa käyttää suoristusrautaa (joko suoristaa tai kääntää vähän), sillä saa hiuksiin skarpin linjan, joka pysyy hyvin seuraavaan pesuun asti (ja silloin taas sama homma uusiksi).
Ihana postaus! Kirjotit tosi hyvin ja aivan totta puhut, itekin melkein puoli metriä lyhentäneenä oon huomannu ton.
Pitkien hiusten kans ei moneen vuoteen tullu ees mietittyä paljon lyhentämistä, mutta nyt mietityttää miks ei hoksannu tehä sitä aiemmin. Niin kivaa vaihtaa aivan erilaiseen hiuspituuteen. Aika vapauttavaa huidella pää vähän kevyempänä, toisaalta haikeaa mutta toisaalta, ne kasvaa aina takaisin – sehän tässä on se ehkä kutkuttavin juttu.
Sun hiusten pituus on kyllä nytkin erittäin sulonen, kaunis!
anonyymi, totta! Toisaalta vaikka nuoruuteen kuuluu tyypillisesti ne ulkonäköasioiden kanssa painiskelut, niin kyllä niiden kanssa voi joutua murehtimaan vielä aikuisenakin. Mutta kyllähän tässä oppii arvostamaan itseään enemmän sitä mukaa kun ikää tulee lisää, tai ainakin hyväksymään itsensä sellaisena kuin on 🙂 Suoristusrauta onkin käytössä aina välillä, kun jaksaa panostaa 😉
Milja, kiitos, ihana että tykkäsit tekstistä! Ja tosiaan, itselläni ainakin tukka kasvaa niin nopeaa vauhtia että ei tässä kauaa mene kun ollaan taas siinä pitkässä polkassa. Saa nähdä jääkö lyhyt malli pysyvämmäksi vai kasvatanko pidempää takaisin 🙂