Kun tapaan oikeassa elämässä ihmisiä, jotka ovat seuranneet blogiani tai jotka tunnen muuten vain somen kautta, saan usein palautetta siitä, että he ovat saaneet minusta blogini kautta aivan toisenlaisen kuvan, mitä livenä välitän. Viime aikoina kommentteja on tullut jotenkin erityisen paljon.
“En olisi kyllä ikinä uskonut että olet noin kova puhumaan ja höpöttämään.”
“Luulin sua sellaseksi hiljaiseksi ja ujoksi.”
“Blogin perusteella en olisi voinut mitenkään kuvitella että juuri sinä olet tästä porukasta se äänekkäin.”
Yleensä nämä kommentit naurattavat ja toisaalta olen tyytyväinenkin siihen, että blogistani ei kaikki tule ilmi. Haluan olla muutakin kuin mitä blogini antaa olettaa, en halua somekanavieni kertovan kaikkea minusta. Kuitenkin palaute on pistänyt miettimään – tarviiko kontrastin olla niin iso? Itse olen ajatellut, että kyllä se oma itseni on niissä teksteissä mitä kirjoitan, mutta ilmeisesti kuva joka lukijalle välittyy, voi olla hyvinkin erilainen. Olenko luonut someminälleni liian rajoitetun lokeron, tiukat raamit, joissa haluan pysyä? Kannattaisiko siitä lokerosta pyrkiä pois?
Kauniita kakku-asetelmia ja kukkakimppuja. Vieno hymy asukuvissa, runotyttömäiset vaatteet. Fiilistelyä kesäilloista, rauhallisista aamiaishetkistä sängystä ja elämän pienistä iloista. Tämäntyylisiä asioita jaan mielelläni blogissani ja ne kuvaavat myös minua hyvin: olen esteetikko ja perustinkin alunperin blogini kuvatakseni sinne kaikkea kaunista. Blogini on visuaalinen päiväkirjani ja tulen aina todella onnelliseksi, kun joku kertoo saaneensa siitä inspiraatiota.
On mielestäni itsestäään selvää, että olen myös paljon muutakin kuin kukkia fiilistelevä mekkotyttö. Aikoinaan tein rajauksen, että en halua blogini kertovan vain minusta, elämästäni ja tekemisistäni, vaan asioista jotka kiinnostavat minua. Halusinkin ehkä olla somessa neutraali, sillä fiilistelyllä ja kauniilla kuvilla ei juurikaan saa negatiivista palautetta tai ilkeitä anonyymikommentteja. Minulla olisi kyllä sanottavaa ihmissuhteista, politiikasta ja uskonnosta ja takataskussani olisi monta hyvää pieruvitsiä, mutta en halunnut blogini olevan se kanava jossa niitä asioita käsittelen ja jaan.
Blogin kirjoittaminen on yksi asia missä haluan jatkuvasti kehittyä ja mennä eteenpäin. Viime vuonna kirjoitin kirjoituskammostani ja siitä, miten hankalaa minun on tuottaa tekstiä, joka tulee muiden luettavaksi. Nyt koen päässeeni asiassa hiukan eteenpäin, nykyisin en enää katsele kirjoituksiani kokoajan niin kriittisin silmiin ja hyväksyn epätäydellisyyteni kirjoittajana. Ehkä jatkossa uusi haasteeni on se, että miten postauksia kirjoitellessani voin tuoda enemmän sitä omaa itseäni esille ilman että blogini kuitenkaan muuttuu henkilökohtaisen elämäni päiväkirjaksi. Jatkaa kauniiden asioiden kuvaamista ja fiilistelystä ilman, että blogista tulee kiiltokuva joka on karannut kauaksi todellisuudesta ja tavallisesta elämästä.
Olisi ihana kuulla, mitä ajatuksia aihe herättää bloggaajakollegoissa ja lukijoissa. Suurin osa varmasti ymmärtää että blogit ja sosiaalinen media näyttävät usein vain yhden hyvin pienen palan bloggaajan elämästä, mutta silti monia blogeja luettaessa saattaa syntyä todella vahva ja tietynlainen kuva kirjoittajasta, joka ei silti vastaa täysin todellisuutta. Aitous on kova sana, mutta aitouttakin voi somessa feikata – mikä loppupeleissä edes on aitoa? Kannattaako bloggaajan antaa blogiin kaikkea itsestään?
Voin hyvin ymmärtää tämän. Joskus kun näin sinut ystäviesi kanssa baarin edessä tupakalla, olin ihmeissäni että polttaako tuo ihana runotyttökin? Mutta miksei. Ei ne kuvat ehkä tähän blogin sopisikaan, eikä minusta blogn tarvitse olla täysin samanlainen kuin oikeasti eletty elämä. Jos haluat, että blogissa on kauniita kuvia, niin minusta niin voi ollakkin. Kauan blogiasi seuranneena vain tämä yksi hetki jäi mieleen, toivottavasti et pahastu jos jaan sen täällä.
Minun mielestäni valinnan siitä, mitä haluaa jakaa blogissaan, tekee oikeastaan vain bloggaaja itse. Jos on hyvä bloggaaja, kirjoittipa oikeastaan mistä ja miten tahansa, uskon, että laadukkkaalle sisällölle on aina tietty lukijakunta. Hyvin voi kirjoittaa niin monella tavalla. Joku haluaa ehkä lukea ei niin syvällistä ja toinen tykkää pinnan alle menevistä blogeista. Sitä sisäistä ääntä, miltä kirjoittaminen ja blogin pitäminen tuntuu, kannattaa varmasti kuunnella.
Blogi voi tietenkin myös muuttua bloggaajan kehittyessä ja muuttuessa. Se on mielestäni hyvä merkki blogin eteenpäin menemisestä.
t. yksi lukija
Rajanveto on vaikeaa. Tärkeintä on olla aito, koska sillä voittaa ihmiset puolelleen ja niin sinäkin teet. Kaikkea ei kannata paljastaa koska blogista katoaa mielenkiinto jos kaiken jakaa päästä varpaisiin. Hyvää kesää.
Tämä aihe on mielestäni todella vaikea. Olen koettanut muotoilla kommenttia tähän jo hyvin pitkään, mutta jotenkin aihe on vaan todella hankala. Mielestäni mitä aidompi blogi on niin sen parempi. Blogia saa ja pitääkin rajata, jos testaillaan tuotteita pitää seisoa sanojensa takana eikä mielistellä. Liian täydelliset blogit vain rupeavat jossakin kohdassa ärsyttämään, pientä rosoisuutta saa olla ja jos aitous puuttuu niin nopeasti lopetan seuraamisen, koska blogien valinnanvara on valtava. Kukaan ei ole täydellinen ja eivät ole blogitkaan 🙂 Ihanaa viikonloppua!
Mukavaa pohdintaa, oli kiva lukea tämä teksti. Aloin vasta seuraamaan sinua snäpissä ja oli hauska kuulla myös äänesi, antaa ihan erilaisen fiiliksen jälleen. Mutta muuten rajanveto lienee haasteellista, mutta omasta näkökulmastani lukijana ajattelen asian näin: en ole kiinnostunut kenenkään yksityiselämästä, mutta se, miksi joku asia on kirjoittajan mielestä kaunis, mielenkiintoinen tai typerä, kiinnostaa. Syvyyttä teksteihin tuo mielestäni niiden merkityksen taustoitus. Eihän nyt toki jokaiseen kakkureseptiin tarvitse mitään tarinaa kertoa, mutta ehkä esimerkiksi tyyliin ja muuhun liittyen voi kertoa niistä asioista, jotka ovat itselle tärkeitä ja kiinnostavat. Ja niin edelleen. Kiitos inspiroivasta blogista, on ollut ilo lukea tekstejäsi.
Minnapk
Hahaa! En pahastu, toivottavasti vaan äiti ei nyt lue näitä kommentteja, olen kuitenkin vain erittäin satunnainen juhlatupakoitsija 😉
Kiitos kun kommentoit, hyvää pohdintaa! Jokainen bloggaajahan tosiaan itse päättää, millaisena bloginsa haluaa pitää, joku haluaa jakaa kaiken ja joku vain rajatun osan elämästään. Itselläni työnikin vaikuttaa siihen, että ihan kaikkea en voi tai haluakaan jakaa.
Todella hyvä kommentti, kiitos siitä! Tuota sisäistä ääntä yritän itsekin kokoajan kuunnella – mistä haluan kirjoittaa, mitä blogini avulla kertoa? Kehittyminen ja eteenpäin meneminen on itselleni ainakin yksi elinehto. Aiemmin olin todella tarkka, nykyään osaan jo jakaa ja olla somessakin vapaammin.
Hyvä pointti tuo, että kaikkea ei kannata paljastaa. Itse en niin haluaisi tai voisikaan tehdä. Kaikkeen nimittäin liittyy paljon muitakin ihmisiä ja muiden asioita, enkä koe oikeudekseni niistä kirjoittaa.
Kiitos sinulle ajatuksistasi, Terhi! Ihanaa kesää 🙂
Olen samaa mieltä, aihe on hankala! Blogin aitous on kyllä haastava juttu ja hankala määrittää. Aitouskin voidaan kokea ihmisestä riippuen niin monella eri tavalla. Yhteistyöpostauksissa tuo aitous voi olla hankala joskus hankala löytää – usein jos tuotteesta oikeasti pitää paljon, täytyy sanojaan silti miettiä tarkkaan sillä kehuessaan jotain saatua tuotetta saattaa kuulostaa helposti mielistelevältä. Minustakin rosoisuus on tärkeää, vaikka mun mielestä sen ei tarvitse tarkoittaa esim. kuvia sotkuisesta kodista tai huonoista hiuspäivistä. Sen voi tuoda myös eri tavalla blogiin. Kiitos Lemmi ihanata kommentista, mukavaa alkavaa viikkoa!
Kiitos Minna, ihana kun tämä aihe on herättänyt keskustelua, vaikka arkailinkin taas postauksen julkistamisen kanssa.
“En ole kiinnostunut kenenkään yksityiselämästä, mutta se, miksi joku asia on kirjoittajan mielestä kaunis, mielenkiintoinen tai typerä, kiinnostaa. Syvyyttä teksteihin tuo mielestäni niiden merkityksen taustoitus.”
Todella hyvin muotoiltu, näin juuri ajattelen itsekin!
Itse en kirjoita blogissa kaikkea itsestäni enkä kaipaa sitä myöskään blogeilta, joita seuraan – esimerkiksi tältä sinun kauniilta blogiltasi. Itse en kyllä saanut mitään shokkia sinut tavatessani, mutta toisaalta en ollut miettinyt lainkaan etukäteen millainen ihminen olisit. Toki olisi outoa, jos blogin kirjoittaja ja blogi olisivat tyystin erilaiset, mutta blogin perusteella ei kannata lokeroida sen kirjoittajaa.
http://thewildethings.com
Piti kirjoitella jo aiemmin – luin tekstin julkaisupäivänä. Ajattelen, että blogi on aina yksi lohko (tai useampi lohko) sen kirjoittajan elämästä. Koko monimuotoisen elämän vangitseminen yhteen blogiin (tai vlogiin) tuntuu varsin mahdottomalta ajatuksenakin ihmisen äärettömyyden vuoksi. Mielestäni tietyn puolen näyttäminen – tai pikemminkin tiettyyn omasta itsestään löytyvään puoleen keskittyminen – ei ole blogeissa pahaksi lainkaan. Inspiroiva postaus!
rosvot.fi/kalenterikarju
Tärkeintä minusta on loppupeleissä se, että bloggaaja on aito ja rehellinen – eikä tämä tarkoita sitä, että kaikkea itsestään tai kaikkia puoliaankaan tarvitsee paljastaa. Riippuu ihan blogin genrestä – itse olen edennyt anonyymistä kasvottomasta bloggaajasta siihen pisteeseen, että esittelin jo työpaikkanikin;) Silti – en minäkään blogissa kaikkia asioitani kerro – ja esim. läheisteni kuvia siellä ei ole kuin luvalla. Jos blogin tarkoitus on tuottaa visuaalista hyvää mieltä – ja kuvien välityksellä myös sitä toisenlaista hyvää mieltä, niin eiköhän silloin fiilistelykuvat ja -tekstit riitä inspiraatioksi;)
Vierastan joissain blogeissa/blogiyhteisöissä käytettyä sanaa fanit – ei meillä bloggaajilla pitäisi olla faneja vaan lukijoita. Joista toiset pääsevät lähellekin – osasta on tullut minulle ystäviä ja heille kerrotaankin/näytetäänkin jo hieman enemmän.
Olen pyöritellyt aivan samoja asioita omassa päässäni! Kuinka paljon haluan kertoa itsestäni blogissani? Minkälaisista asioista haluan todella kirjoittaa?
Kirjoitan suurimmaksi osaksi Helsingin kahviloista ja ravintoloista, jolloin omasta itsestä kirjoittaminen ei tunnu aina luontevalta. Vaikka luen mielelläni muiden ihmisten elämästä, omalla kohdallani olen varonut liiallista minäminäminä-kerrontaa.
Koin herätyksen muutamia viikkoja sitten, kun lukija kertoi, että hänestä olisi mukavaa kuulla myös hieman lisää minusta postauksissa. Tajusin, että olin etäännyttänyt läsnäoloni kenties liian kauas kirjoituksistani, vaikka kirjoitustyylissä oma persoonani näkyykin.
Jatkossa haluan avata enemmän ajatuksiani lukijoille ja postata välillä myös kuvia itsestäni – niitä kun ei ole yleensä juuri ollenkaan, sillä liikun usein yksin kaupungilla, eikä minulla ole kuvaajaa mukana.
Luen blogiasi, koska rakastan tyyliäsi ja pidän sinua viehättävänä persoonana – niin hempeässä blogissasi kuin räväkämmässä Snapchatissasi. Ja mielestäni olet kasvotusten aivan yhtä hurmaava (tapasimme Sugarin pressissä). ♡
Olen aivan samoilla linjoilla, Emma! Kiitos hyvästä kommentista.
Hyvä kommentti, kiitos Mikko! Kun tuota bloginsa / bloginsa etc. “brändäystä” miettii, niin tiettyyn puoleen keskittyminenhän on siltä kannalta vain plussaa. Toisaalta itselleni on tehnyt ihan hyvää vähän päästä irti siitä omasta lokerosta, uskaltaa olla avoimempi ja rohkeampikin.
Minäkään en osaa nähdä blogini lukijoita faneina. Faneus liittyy mielestäni henkilöpalvontaan ja itse sellaista vierastan. Ilahdun kyllä, jos joku tykkää jutuistani ja saa niistä inspiraatiota omaan tekemiseen, mutta en usko että kukaan seuraisi blogiani vain minun itseni takia. Joillakin bloggajilla / somettajilla on kyllä selkeästi myös faneja, mutta itse näen lukijat enemmän ystävinä / tuttuina, vaikken suurinta osaa tunnekaan 🙂
Mielenkiintoisia ajatuksia, kiitos Hanna! Ja kiitos hurjasti sanoistasi, tässähän ihan punastuu <3
Olen huomannut kyllä, että ihmisiä kiinnostaa ihminen tekstien ja mielipiteiden takana. Blogin ei tarvitse olla päiväkirja jossa kerrotaan kaikki tekemiset, mutta näyttämällä vähän enemmän itsestään saa helposti syvyyttä ja samaistuttavuutta enemmän teksteihin. Oma ongelmani oli aiemmin se, että tein itselleni liiankin vahvan lokeron someminäni suhteen, ja yritän nyt pikkuhiljaa päästä siitä eroon. Uskon että jos jakaa vähän enemmän, voi saada myös enemmän.