Aika täällä on käymässä vähiin. Ensimmäisen viikon aikana podin koti-ikävää ja tuntui vielä siltä, että matka ei lopu koskaan. Nyt kun paluulento häämöttää parin päivän päässä, tuntuu aika kuluvan aivan liian nopeasti, enkä ole varma olenko vielä valmis palaamaan Suomen talveen. Tällä hetkellä päällimmäinen tunne matkasta on kiitollisuus – reissu on täyttänyt kaikki odotukset tähän asti, ja jos lukuisat hyttysenpuremat ja yksi ärhäkämpi palovamma jätetään pois laskuista, on kaikki täällä sujunut paremmin kuin hyvin.

Olen perusluonteeltani vähän levoton – yleensä minun on hankala keskittyä pitkään yhteen asiaan ja kaipaan kokoajan jotain tekemistä ja aktiviteettia. Ehkä siksi ensimmäinen viikko kuluikin niin hitaasti, kun vauhdikkaan työsyksyn jälkeen kaikki työt ja stressaaminen loppuivat kuin seinään. Vähitellen lomaelämä vei kuitenkin mukanaan, ja aloin nauttia paikallaan olemisesta ja siitä, ettei oikeastaan ole mitään kummempaa tekemistä. Altaalla makoilusta, kirjaan syventymisestä, päiväunista. Seuraava haaste: miten palata takaisin siihen työmoodiin kun on tällaiseen tottunut?

kuvat Uluwatusta, jossa olivat kauneimmat hiekkarannat, mitä olen Balilla nähnyt.