Eilen heräsin auringonpaisteeseen. Aloitin työpäivän tasan aamuyhdeksältä, lopetin 12 tuntia myöhemmin. Sain maksettua laskut, vastattua kaikkiin vastaamattomiin sähköposteihin, hoidettua kirjanpitoasioita, tehtyä kuvausjuttuja ja blogiin liittyviä työjuttuja. Kävin kirjajulkkareissa, pidin kuorotreenit ja olin koko päivän energinen ja hyvällä tuulella. Illalla menin nukkumaan kiitollisena: minulla on ihana työ, ihania ihmisiä ympärillä, ihana koti.

Tänään kaikki meni toisin. Heräsin lumisateeseen ja siitä järkyttyneenä peruin heti aamun ensimmäisen tapaamisen. Aurinkoisena aikana olin vielä hyvällä tuulella, mutta iltapäivällä iski harmaus ja väsymys. Koko loppupäivä on mennyt ihmeellisen alakuloisissa tunnelmissa: mikään ei inspiroi, tuntuu ettei kukaan tykkää tai välitä, tavallisesti hauskat videot eivät naurata, lempisarjani eivät kiinnosta. On nälkä, mutta en jaksa tehdä tai edes tilata ruokaa. Tuntuu että viikonlopun kivoihin tapahtumiin on valovuosi aikaa ja tämä typerä talvi ei lopu koskaan. En halua edes kuunnella mitään musiikkia, sillä en halua pilata hyviä biisejä sillä, että jatkossa yhdistän ne tähän olotilaan.

Ärsyttää, kun säätilat vaikuttavat mielialaan niin paljon. Aurinko, ole kiltti ja tule pian esiin ja päästä pois minut tästä harmausahdistuksesta!