Puutarhakausi on alkanut! Jokainen siirtolapuutarhuri ymmärtää sen riemun minkä vesien avaaminen palstalla aiheuttaa – nyt pääsee ihan kunnolla puutarhahommiin! Käynnit palstalla ovat toki jo huhtikuun aikana tihentyneet, mutta tästä lähtien puutarhalla vietetään iltaa useamminkin kuin vain kerran viikossa. Tähän saakka olemme keskittyneet lähinnä raivaamaan ja siistimään pihaa talven jäljiltä, mutta pian aloitetaan kylvöt ihan kunnolla – sen jälkeen voikin jäädä odottelemaan kasvun ihmettä.
Nyt alkava kesä on minulle toinen kokonainen kesä siirtolapuutarhurina. Edelleen on ihan älyttömästi opittavaa, mutta ensimmäisestä kesästä opittiin paljon. Nyt tiedän jo, millaisia tarpeita minulla on palstan ja mökin suhteen ja mitä puutarhalle toivoisin. Istutusten ja kylvöjen suhteen monet kuviot ovat selkeytyneet ja taidot kertyneet. Kukista ja perennoistakin tiedän paljon enemmän kuin vuosi sitten, vaikka edelleenkin tunnen oloni täydelliseksi amatööriksi puutarhurina. Onneksi naapurit ja äiti ovat auttaneet, muuten täällä olisi puutarhan sijasta joku epämääräinen viidakko.
Uutta kautta aloitellessa on hyvä miettiä, mitä suunnitelmia ja toiveita minulla on tulevalle puutarhakesälle. Mitä aion istuttaa, mitä muuttaa ja mitä rakentaa?
Mökin kohtalo
Olen pohtinut pikkumökkini kohtaloa siitä saakka kuin palstan hankin. Mökki on joskus 50-luvulla rakennettu eikä sille ole ainakaan viimeiseen 20 vuoteen tehty mitään, joten se on hyvin huonossa kunnossa. Olen aina välillä päätynyt siihen, että mökki puretaan ja sitten taas yhtäkkiä innostunut remontoimisesta. Mökin kohtalon piti ratketa jo viime vuonna, mutta sitten eteen tuli asuntokaupat ja kodin remontti, joka veti puutarhasuunnitelmat jäihin. Ensimmäinen kesä “lahomökin” kanssa opetti kärsivällisyyttä – pihatöistä, puutarhajuhlista ja lämpimistä kesäilloista voi nauttia vaikka mökki ei juuri nyt olisikaan niin täydellinen kuin unelmissani. Tarkennettakoon, että suurin ongelma mökin kanssa ei suinkaan ole se, että se ei oikein miellytä silmääni – kyllä lahot rakenteet, mökin kosteus ja maahan painuminen ovat ne päähaasteet tämän rakennuksen kanssa.
Pitkän remontti vai purku-pohdinnan ja parin asiantuntijankin arvion jälkeen päätös on kuitenkin se, että mökkiä ei oikein kannata pelastaa, koska siinä ei ole oikein mitään pelastettavaa. Uuden mökin rakentaminen toisi myös lisäneliöitä ja mahdollistaisi mm. biokäymälän rakentamisen mökin kylkeen. Ihan vielä en kuitenkaan purkuhommiin ryhdy, uuden mökin rakennuttaminen ei ole ihan ilmaista ja tässä taloustilanteessa en halua ottaa heti uutta lainaakaan. Siispä olen miettinyt ratkaisuna pienen leikkimökin rakentamista yöpymistarkoitukseen. Palstalleni saa rakentaa n. 2x3m kokoisen “leikkimökin”, joka voisi toimia nukkumavajana. Pikkumajan voisi rakentaa suhteellisen edullisesti ja sellaisen tekemistä voisin uskaltaa kokeilla jopa itse! Olen kyllä yöpynyt viime kesänä joitakin öitä tuossa nykyisessä mökissäni, mutta olisi turvallisempaa nukkua varmasti terveessä rakennuksessa, ei tarvisi pelätä esim. kosteuden aiheuttamia oireita. Pikkumökki toimisi myös myöhemmin tarvittaessa vieraiden majapaikkana tai varastona ja toimisi myös näkösuojana.
Tänä kesänä olisi myös aika hankkia kompostori – nykyinen lehtikomposti on oikein mainio, mutta sinne ei voi laittaa ruokajätettä. Myös kasvimaan selkiyttäminen ja talven aikana rikkoutuneen minikasvihuoneen korjaaminen ovat to do-listalla. Olen myös haaveillut pienestä terassista omenapuiden alle – olisi ihana jos siihen saisi vaikka jonkin kevytrakenteisen katoksenkin halutessaan päälle. Terassin suhteen voi olla kuitenkin järkevämpää odottaa uuden mökin rakentamista ja tehdä se sitten mökin yhteyteen.
Istutus-ja kylvösuunnitelmat
Viime kesänä tärkein opetus kylvötöissä oli se, että vähemmän on enemmän. Kokemattomana laitoin kaikkea kasvamaan aika paljon ja satoa tuli ihan liikaa yhden ihmisen tarpeisiin. Jaoin epätoivoisena kesäkurpitsoita, perunoita ja omenoita kelle tahansa kuka niitä halusi vastaanottaa, ja silti osa sadosta joutui hävikkiin. Minulla ei ole isoa pakastinta tahi kellaria, jossa voisin säilyttää suurta satoa talven varalle, siispä tänä vuonna aion istuttaa reippaasti vähemmän kaikkea. Isoin ilo itse kasvatetusta ruuasta on muutenkin tuoreena ja siksi suunnitelmissa on laittaa maahan kaikkea perinteistä ihanaa jota toivon pääseväni kesällä syömään: varhaisperunoita, sipulia, yrttejä, tomaatteja, kurkkuja, kesäkurpitsoita ja herneitä. Perusjuttujen lisäksi aion kokeilla uutena ainakin maissia ja paprikoita, ehkä jotain muutakin, katsotaan nyt mihin kaikkeen innostus riittää. Viime vuodesta opin, ettei innostus pihan ja istutusten hoitoon ollut enää loppukesästä korkeimmillaan, ja siksikin ajattelin olla istutusten kanssa maltillinen.
Viime vuonna tajusin myös, että jos haluaa puutarhan näyttävän kukoistavalta, tarvitaan monivuotisten perennojen lisäksi myös aika runsaasti kesäkukkia. Jos kukat ostaa valmiina, saa niihin hukutettua pitkän pennin ja siksi nyt olen ajatellut istuttaa monet kukat ihan siemenestä: esikasvatuksessa on jo leijonankitaa ja kiinanasteria. Viime kesänä onnistuin tsinnioiden ja ahkeraliisojen kanssa, joten niitä aion laittaa myös, samoin paljon auringonkukkia ja niittykukkia. Siemeniä olen ostanut Lidlistä, Plantagenista ja hyötykasviyhdistykseltä – minut yleensä pitää aina vetää siementen luota pois, etten osta joka kauppareissulla viittä uutta pussia.
Muut toiveet tulevalle kesälle
Istutusten ja rakentamissuunnitelmien lisäksi toivon tulevalta puutarhakesältä ennen kaikkea kesästä nauttimista. Toivon lämpimiä kesäiltoja, jolloin voi istua pihakeinussa jutellen myöhään yöhön saakka. Toivon huolettomia hetkiä riippukeinussa hyviä kirjoja lukien. Toivon myös runsaasti puutarhajuhlia, ulkoilma-leffanäytöksiä, grillibileitä ja lettukestejä. Sitä kaikkea ihanaa, minkä vuoksi koko paikan aikoinaan hankin.
Miltä kesän puutarhasuunnitelmat kuulostavat? Ja kanssapuutarhurit – olisi ihana kuulla teidän tulevan kauden aikeista!
Ihanalta näyttää! Saako kysyä mistä nuo kaikki pehmusteet ja tekstiilit on? 😊
Puutarhakauden alkaminen on ihanaa, kun on intoa ja inspiraatiota yllin kyllin. Kivoja tekstiilejä sulla puutarhakeinussa. Olen etsinyt mökillä olevaan keinuun kivoja pehmusteita, mutta en ole onnistunut löytämään. Mistä olet hankkinut nuo sinun greiget pehmusteet?
Sanna, pehmusteet ovat Ellokselta! Keinun pehmusteet ostin viime vuonna ystävältä secondhandina ja tänä vuonna tilasin noita pienempiä istuintyynyjä kaveriksi. Ovat pellavaisia ja oikein ihania!
Näyttääpä ihanalta! Viime aikoina on alkanut kyllä kutkuttamaan tämä siirtolapuutarhaelämä. Tosin ehkä täytyy pitää jäitä hatussa, meillä on mieheni kanssa useampi mökki käytettävissä perheidemme kautta ja pikkuhiljaa myös enemmän vastuuta niiden ylläpidosta. Ehkä siinä on enemmän kuin tarpeeksi puuhaa 🙂 Mutta ihanaa puutarhakesää sinulle, näyttää valloittavalta!