Viime vuoden lopulla tutustuin vähän erikoistenkin yhteyksien kautta kiinnostavaan tyyppiin, josta on viimeisen puolen vuoden aikana tullut minulle äärettömän tärkeä. Rakastuin ihmiseen, jonka kanssa meillä on paljon yhteistä ja samanlaiset elämänarvot. Meitä yhdistää rakkaus musiikkiin, ja olemmekin molemmat valinneet sen ammatiksemme. Yhteiset kiinnostuksenkohteet eivät lopu siihen: molemmat rakastavat hyvää ruokaa ja ruuanlaittoa, mökkeilyä ja valokuvausta. Kumpikin meistä valitsee mielummin rauhallisen illan pienemmällä porukalla isojen bileiden sijaan ja viihdymme mainiosti puutarhalla pihatöissä vaikka ystävämme olisivatkin terassikierroksella. Sopivaa erillaisuuttakin löytyy etenkin luonteenpiirteissä, toinen meistä on rauhallinen ja pohdiskeleva, toinen räiskyvä ja äänekäs (arvatkaa vain, kumpi on kumpi?).

Vaikka rakkaustarinamme on vielä ihan alussa, niin koskaan en ole parisuhteessa tuntenut oloani näin varmaksi kuin nyt. Aiemmissa suhteissani tietynlainen epävarmuus on aina ollut läsnä: olen joko pelännyt etten itse tykkää tarpeeksi tai ettei toinen tykkää tarpeeksi. Luulinkin pitkään epävarmuuden tunteen kuuluvan rakkauteen, eihän se olisi varmaan oikeaa rakkautta, jos sitä ei vähän epäilisi. Olen myös ajatellut, että suhde voi olla joko turvallinen tai intohimoinen, koska aiemmat suhdekokemukseni ovat olleet sellaisia, missä olen saanut vain toisen. Tässä suhteessa en ole joutunut epäilemään omiani enkä toisen tunteita. Tässä suhteessa on helppoa ja turvallista olla, mutta samaan aikaan välillämme on myös lähes selittämätöntä kipinää. Ja kyllä, kuulostan omastakin mielestäni vähän jopa ällöttävältä, mutta ehkä se on sallittua, kun on rakastunut.

Yksi asia, mikä etenkin monien ulkopuolisten mielestä on suhteessamme kuitenkin pielessä, on ikäero. Poikaystäväni on minua yhdeksän vuotta nuorempi, eli siis joidenkin ikäisteni mielestä lähes lapsi. Läheisemme ovat suhtautuneet meihin ihanasti, mutta puolitutuilta ja ulkopuolisilta somessa ja sen ulkopuolella on tullut yllättävän paljonkin ihmettelyä ikäeron vuoksi. Pariskuntien välillä huomattavaksi ikäeroksi koetaan yli 10 vuotta, mutta myös yhdeksän vuotta saa monien suut auki, etenkin kun kyseessä on suhde, jossa nainen on vanhempi kuin mies. Suhtautuminen pariskuntiin joilla on tavanomaista suurempi ikäero, on edelleen vahvasti sukupuolittunutta. On täysin normaalia ja joidenkin mielestä jopa ihailtavaa, jos naisella on itseään vanhempi mies. Jos mies on sen sijaan paljon naista nuorempi, sitä pidetään outona ja kummaksuttavana. On olemassa naista halventava puuma-sana, mutta vanhemmille miehille taas ei ole vastaavaa nimitystä. Suomalaisen väitöskirjatutkimuksen mukaan miesten kohdalla harvoin ihmetellään sitä, jos on nuorempi kumppani, toisin kuin naisten tapauksissa (Helsingin Sanomat 23.10.2017).

Perusteluna sille, miksi naisen on hyvä olla parisuhteessa miehen ikäinen tai nuorempi, esitetään toisinaan se fakta, että että miehillä hedelmällinen toiminta-aika on pidempi kuin naisella. Jos perheen perustaminen on haaveissa, niin ikä tuo tottakai omat rajoituksensa, mutta sama ikä ei valitettavasti kuitenkaan takaa sitä että ajatukset toiveiden ajoittamisesta olisivat yhteneväiset. Moni myös perustelee suosivansa pientä ikäeroa suhteessa, koska kokee suhteen toimivan paremmin, jos ollaan samassa elämänvaiheessa. Elämäntilanteet kuitenkin vaihtelevat – nelikymppinenkin saattaa yhtäkkiä haluta lopettaa hyväpalkkaisen vakiduuninsa ja ryhtyä opiskelijaksi, ja parikymppisellä voi olla jo menestyvä yritys ja säännöllinen työ. Ihmiset ovat erilaisia, ja hyvän parisuhteen perustukset ovat kiinni jostain muusta kuin iästä: tarvitaan yhteinen halu sitoutua suhteeseen sekä mahdollisuus olla toisen seurassa aidosti oma itsensä omine tarpeine ja toiveineen.

Miehet, joita olen aiemmin tapaillut tai kenen kanssa olen ollut suhteessa, ovat lähes aina olleet minua vanhempia. Ehkä vuoden, neljä tai kymmenenkin vanhempia. Yllättäen tuolloin ikäero ei koskaan noussut kysymykseksi. “En voisi ikinä ihastua itseäni nuorempaan”, ajattelin, ja sanoin usein ääneenkin ystävilleni. Monet kaverini kävivät treffeillä itseään moniakin vuosia nuorempien poikien kanssa, mutta minä koin itseäni nuoremmat miehet aina pikkupoikina. En ole siis koskaan piitannut muiden ikäeroista, mutta omalla kohdallani ajattelin kyseessä olevan puhdas mieltymys, nuoremmat miehet eivät kiinnostaneet. Todellisuudessa olen kuitenkin myöhemmin ymmärtänyt, että kyseessä ei ole ollut vain puhtaasti oma mieltymykseni, vaan yhteiskunnan muovaama ajatusmalli siitä, että miehen lähtökohtaisesti kuuluu olla naista vanhempi. Ja ei pelkästään vanhempi, vaan mielellään myös pidempi, parempituloisempi, viisaampi ja vahvempi. On ollut karua huomata, että olen itse ollut tällaisen ahdasmielisen ja vahvasti kaksinaismoralistisen ajattelun vanki.

Kun tutustuin nykyiseen poikaystävääni, jouduin kohtaamaan omat ennakkoluuloni. Että okei, tuo tyyppi on ollut jotain 13v silloin kun mä ostin jo ensiasuntoni, mutta mitä sitten? Nyt olemme molemmat aikuisia ihmisiä, jolla on elämässä omat tavoitteet ja toiveet, mutta samaan aikaan vahva halu sitoutua juuri tähän suhteeseen, jossa molemmat olemme olleet kovin onnellisia.  Ikäeromme ei näy arjessa juuri mitenkään. Alkuvaiheen jälkeen en rehellisesti sanottuna ole edes ajatellut sitä syvemmin kuin yleisellä yhteiskunnallisella tasolla tai silloin, kun vastaan tulee näitä suoria ihmettelyjä meidän ikäerosta. On ollut kuitenkin ihanaa huomata, että moni ihmettelijäkin on muuttanut käsitystään sen jälkeen, kun on tutustunut paremmin meihin ja huomannut, ettei tässä olekaan mitään epäilyttävää, ainoastaan kaksi toisistaan kovasti tykkäävää, samanhenkistä tyyppiä.

Toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi todistella kenellekään yhtään mitään suhteestaan tai rakkaudestaan vain sen vuoksi, ettei se ole jonkun mielestä normien mukainen. En kirjoittanut postausta asettaakseni parisuhdettani kaikkien yleisesti arvosteltavaksi, vaan jotta voisin avata keskustelua aiheesta yleisesti, sillä haitallisia käsityksiä puretaan niistä puhumalla. Ihminen voi rakastua toiseen huolimatta mistään ulkopuolisista asioista, kuten esimerkiksi iästä, sukupuolesta, ulkonäöstä tai uskonnosta. Jos kyseessä on kaksi aikuista ihmistä, asiassa ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä.