Nyt se on myynnissä! Kallion kaksioni siis. Mun ensimmäinen ihan oma asuntoni, josta ehti kahden vuoden aikana tulla mulle hyvin tärkeä paikka. Nyt myyntihetken lähestyessä olen alkanut tuntea vähän sellaista selittämätöntä haikeutta tästä luopumisesta: miksi luovun tästä ihanasta kodista, jonka suunnittelin juuri itselleni? Jostain syystä jännittää, että jos uusi koti ei alkaisikaan tuntua kodilta ja jäisinkin haikailemaan vanhan perään.. Ehkä tästä syystä on hyvä, että myynnin hoitaa ammattilainen, enkä minä itse. Ostajaehdokkaat tuskin innostuisivat mun sentimentaalisuudesta tätä kotia kohtaan.
Tein kaupat tästä kodista kaksi vuotta sitten. Kohde ilmestyi oikotielle juuri ennen joulua ja soitin samantien välittäjälle, joka kertoi saaneensa jo useamman yhteydenoton. Sovimme näytön joulupyhien jälkeen, juoksin näyttöön lähes suoraan junalta, koska olin tullut juuri vanhempieni luota joulunvietosta. Asunto oli aika ikävässä kunnossa, mutta siinä oli speksit kohdallaan: kulma-asunto, jossa seinänaapureita vaan yhdellä puolella, hoidettu taloyhtiö, todella järkevä pohja ja ihanteellinen sijainti. Metro ja ratikka menevät suoraan lähes alaovelta, kaikki Hakaniemen ja Kallion palvelut ovat vieressä ja ranskalaiselta parvekkeelta näkee sekä Kallion kirjaston että Töölönlahden. Jätin asunnosta tarjouksen heti samana iltana, tarjosin vähän yli pyyntihinnan. Seuraavana päivänä tuli soitto välittäjältä, että minun tarjous oli voittanut, lisäksi asunnosta oli tullut kolme muutakin tarjousta.
Ennen muuttoa tämä koti kävi läpi täydellisen muodonmuutoksen: huonokuntoinen keittiökomero muuttui valoisaksi avokeittiöksi, elämää nähnyt laattalattia tammiparketiksi ja valkoiset seinät saivat uudet sävyt. Materiaali-ja sävyvalintoja pohdittiin silloin tarkkaan – nyt kahden vuoden asumisen jälkeen tekisin mieluusti samat valinnat. Eniten olen iloinnut tämän kodin keittiöstä, kvartsitasosta ja messinkisistä yksityiskohdista. Uuteen kotiin tekisi mieli laittaa vähän samoja juttuja, sinnekin on tulossa keittiöremontti ennen muuttoa..
Jännittää. Kohta (toivottavasti) tämä koti löytää jonkun uuden omistajan ja me jatketaan toisaalle. Tässäpä olisi siis hyvä koti jollekin, joka etsii kompaktia, rakkaudella remontoitua kaksiota loistavien kulkuyhtyeyksien ja palveluiden ääreltä.
Olin vuosi sitten ihan samoissa tunnelmissa: Olin potenut todella kovaa asuntokuumetta vuoden ajan ja kun uusi koti löytyi, olin valtavan innoissani. Kun vanhasta kodista luopuminen lähestyi, itkin monet itkut. Se olikin yllättävän vaikeaa! Uusi koti tuntui kuitenkin heti kodilta. Hämmentävästi näin vuoden jälkeen olenkin alkanut kaivata vanhaa kotia. Oon järkeillyt tämän johtuvan siitä, että remppasimme vanhaa kotia rakkaudella mutta uusi koti ei tarvinnut remppaa. Emme siis oo niin sanotusti tehneet tästä omaamme. Eli siinä mielessä hyvä juttu, että teette uuteen kotiinne remppaa. Siitä tulee sitten juurikin teidän kotinne. ❤️
Kyllä tuo remontointi vaikuttaa siihen vahvasti, miltä oma koti tuntuu! Kun on pitkään harkinnut ja miettinyt sävyjä ja materiaalivalintoja ja tehnyt kaiken omien toiveiden mukaan, niin kyllähän siinä syntyy aika voimakas side. Vahvempi kuin silloin, jos vain kantaisi tavarat sisään.
Muutos harvoin on ihan helppoa, mutta silti se voi olla hyvä asia <3
“Rillauspaikka”, luki esittelytekstissä 😀
Rilluti ril, rillaushan se on ihmisten parasta aikaa 😀