category: lifestyle

Sunnuntai on nautiskelua

Sunnuntai on viikonpäivistä se, jolloin ehtii eniten keskittyä ruokaan. Valmistaa aamiaisen rauhassa, valita harkiten päivällisreseptin, juoda oikeat päiväkahvit. Sunnuntai on ainakin meillä tyypillisin brunssipäivä, koska sunnuntaina jotenkin kuuluu nautiskella, ottaa rennosti ja viettää aamiaspöydän ja kahvikupin äärellä vaikka tunti.

Viime sunnuntaina nautimme ystävänpäivän brunssia kaksistaan mieheni kanssa, loistavien (ja yllättävän nopeasti valmistuvien) amerikkalaisten pannukakkujen kera. Tänään ajattelin uhmata räntäsadetta ja suunnata ravintolapäivään. Muistan kun ravintolapäivää vietettiin ensimmäistä kertaa ja se oli todella jännittävä ja mielenkiintoinen juttu – nyt se on muuttunut jättimäiseksi ruokafestariksi, joka täyttää kadut ja puistot ainakin täällä helsingissä. Moni ravintolapäivä on jäänyt väliin ilman että olen edes tajunnut, kun ei ole ollut energiaa lähteä etsimään valtavasta tarjonnasta jotain kokeilemisen arvoista. Tänään innostun ravintolapäivästä uudelleen, ehkä eniten tämän vegaanikokeilun vuoksi. Uusien kasvipohjaisten ruokien ja herkkujen kokeilu kiinnostaa, ravintolapuolella vegaanitarjonta on vielä kuitenkin aika vähäistä.

vinkit ravintolapäivään:

Almond dream – mmanteliunelmaa, Powaun mantelimaitoja ja jätskejä. Powaun mehut ovat suosikkejani, vaikka harvoin raaskin niitä ostaa. Tänään ostan ainakin pari pulloa mustikkamantelimaitoa (huom. sisältävät hunajaa). Avoinna 12-18, Korkeavuorenkatu 5.

Roma Hki – kiviuunissa paistettua kasvispitsaa, kaksi täytevaihtoehtoa: kesäkurpitsa, tomaatti, basilika tai mozzarella, kirsikkatomaatti, basilika. Täydellisen juustottoman pitsan metsästys jatkuu. Avoinna 12-18, Katariinankatu 1.

Urbaani vegenda – donitseja, keksejä ja muita herkkuja Espan puistossa – vegaanisti tietenkin, gluteenitonkin vaihtoehto on joukossa. Avoinna klo 11 alkaen.

Sesongin kauneimmat kukat

Kevättä on tosiaan ilmassa. Tänään rilluttelin ullanlinnan kaduilla kärpäsenä aurinkolasit päässä, hullaannuin kukkakaupassa ja kannoin ison puskan erilaisia kukkia kotiin. Pian on käsillä yksi eniten rakastamistani vuodenajoista, se vuodenaika jolloin aurinko alkaa paistaa, ihmiset kaivautuvat pikkuhiljaa koloistaan ja luonto herää. Tuohon viimeisimpään on tietenkin näillä leveysasteilla vielä kovin pitkä aika, mutta onneksi kukkakaupoista voi tuoda palan sitä heräävää luontoa kotiinsa jo näin helmikuussa. Jos haluat vaihtelua tulppaanikimpulle, niin kokeile jotain näistä:

Jaloleinikit. Nyt on jaloleinikin, eli ranunculuksen paras sesonkiaika. Jaloleinikki muistuttaa vähän pionia, se on vain pienempi ja jotenkin herkempi, ja juuri siksi niin kaunis. Olen erityisen onnellinen noista kahdesta ylläolevan kuvan yksilöstä, ostin ne jo pari viikkoa sitten, kukkivat edelleen.

Magnolia. Veistoksellinen ja viehättävä. Magnoliasta mieleeni tulee monet kevätreissut Keski-Eurooppaan, mangoliaa näkee vähemmän täällä suomessa luonnonvaraisena. Yksittäinen oksa ei maksa paljoa, mutta on näyttävä ilmestys sellaisenaan ja siitä riittää iloa pitkään – oksa on jo kaunis tällaisena, mutta odottakaapa vain, kun kukat puhkeavat.

Kirsikan-ja omenankukat. Nippu kirsikkapuun oksia tuo kevään kotiin ja aiheuttaa matkakuumeen – vielä joskus matkustan japaniin kirsikankukka-aikaan. Oksia ostaessa kannattaa olla tarkkana, olen muutaman kerran ostanut kimpun joista yksikään nuppu ei auennut kukaksi. Jos oksissa on vain vihreät silmut, niin kannattaa varmistaa kukkakauppiaalta, että niihin tulee todella kukat.

Mikä on sinun suosikkikukkasi juuri nyt?

Hyvästi harmaus

En yleensä innostu kamalasti vaaleanpunaisesta ystävänpäiväsälästä, mutta harvinaisen väsyttävän ja rankan, kuusipäiväisen työviikon jälkeen iso kimppu vaaleanpunaisia ruusuja todella ilahdutti. Pieni ripaus pinkkiä keskellä loskaa ja harmautta tuli jotenkin tarpeeseen. Ihmettelen, miksi ostan ruusuja niin harvoin, se on kuitenkin todella kaunis kukka. Ehkä se on jotenkin vähän liiankin uljas ja hieno omaan tyyliini, kun olen enemmän tällainen luonnonlapsi kukkien suhteen.

Kulunut viikko oli tosiaan jotenkin hankala ja tahmea, mutta onneksi se on nyt takanapäin. En tiedä olivatko planeetat väärässä asennossa, vai johtuiko kaikki vaan tuosta kamalasta säästä, mutta jotenkin mikään ei toiminut eikä mikään inspiroinut. Pienet vastoinkäymiset, kuten sateessa kävely kun bussi ei tullut ja rikkinäiset liukuportaat joiden kiipeäminen on älyttömän raskasta, tuntuivat suurilta ja välillä jopa ylitsepääsemättömiltä. Tiedättekö sen tunteen, kun jotenkin kaikki on hirveän hankalaa, mutta et oikein osaa sanoa mikä tökkii tai miksi?

Eilinen auringonpaiste toi kuitenkin ihanasti lohtua harmaaseen viikkoon ja tänään ruusukimpun lisäksi piristivät herkullinen aamiaisbrunssi oman rakkaan kanssa ja ystävien spontaani kyläily. Vaikka loskasäät näyttävät jatkuvan, niin ehkä tämä sisäinen harmaus väistyy ja huomenna alkaa parempi ja valoisampi viikko.

ps. ihanaa ystävänpäivän iltaa!