category: pohdintaa

kasvu

inspiration, pohdintaa, uutta

Ajattelin todella pitkään, että en ikinä hankkisi tatuointia. Mieli ja maku muuttuvat niin nopeasti, ikuinen jälki iholla voi helposti kaduttaa myöhemmin. Pidin ajatuksesta, että ihoni olisi kokonaan “puhdas”, en sotkisi sitä musteella. Sitäpaitsi, millaisen tatuoinnin edes ottaisin? Valinnanvaikeus olisi liian suuri.

Toisaalta, elämä jättää ihollemme jälkiä ja arpia muutenkin kokoajan. Menneisyyden valinnat, näkyivät ne iholla tai eivät, on hyväksyttävä ja niiden kanssa on opittava elämään. Vuodenvaihteessa aloin miettiä ensimmäistä kertaa tatuoinnin ottamista, en uskonut että se toteutuisi, mutta ajatus kutkutti kuitenkin. Sitten tutustuin Timiin (@timphoto), ihastuin hänen tekemiin kauniisiin stick & poke-tatuointeihin ja aloimme yhdessä suunnitella tatuointiani.


Ja siinä se nyt sitten on, pidän siitä älyttömästi. Yksinkertainen ja kaunis, aika pieni ja huomaamaton. Sitä ei oikeastaan edes näe, ellei kättä nosta ylös, ja pitkähihaisen paidan alle se jää helposti piiloon. Stick & Poke-tatuointi tehdään yhdellä neulalla eikä sen tekeminen satu juuri lainkaan, toisin kuin tatuointikoneella tehnyt tatskat. Jälki ei ole niin konemaisen tarkkaa, vaan ohutta ja hiukan elävää, juuri sellaista mistä itse pidän.

Miksi lehti? Lähtökohtana oli tietenkin ensisijaisesti se, että haluaisin iholleni visuaalisesti kauniin, tarpeeksi yksinkertaisen ja eleettömän kuvan ja tämä on sellainen, toki myös kasvi-ja kukkarakkauteni on tässä taustalla. Samalla lehti symboloi omaa kasvuani ja kehittymistä ihmisenä, tatuointi itsessään rohkeutta ja pelottomuutta. En ole enää se Viena, joka miettii kokoajan mitä muut hänestä ajattelevat tai että hyväksytäänkö häntä sellaisena kuin hän on.


Tatuoinnnista kiitos lahjakkaalle ystävälleni Timille, kuvista Artulle.

Naisten ja miesten päivä

pohdintaa

Huomenna on naistenpäivä. Some täyttyy tähän aikaan yleensä aina naisten päivityksistä, joissa onnitellaan kanssasiskoja ja odotetaan hemmottelua, kukkia ja suklaata miehiltä. Naiset saavat päivän kunniaksi alakerran kuppilasta Cavaa puoleen hintaan ja lähikaupasta ruusun.

Nämä kaikki ovat ihania asioita, enkä varmasti kieltäydy yhdestäkään skumppalasista tai kukkasesta, mikä minulle tarjotaan, mutta silti mielestäni naistenpäivä ei ole vain naisten etuoikeus. Mielestäni hyvää naistenpäivää pitää toivottaa myös miehille. Naistenpäivä on tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden päivä ja kuten siskoni sanoi jo vuosi sitten hyvin: se, että naiseus käsitetään laajemmin, antaa tilaa myös miesten roolille. Kun naisen paikka ei ole enää pelkästään kotona, ei tarvitse miehenkään kantaa yksin leipää pöytään. Naisten tasa-arvon edistäminen edistää myös miesten tasa-arvoa.


Olen monta kertaa elämäni aikana ajatellut, että olisin mielummin poika kuin tyttö. Lapsena pojat tuntuivat pääsevän aina vähemmällä kotitöissä: poikien kontolla oli saunan lämmittämiset ja ruohonleikkuu, tytöillä aina tylsät pyykkääminen, tiskaaminen ja siivoaminen. Poikien leikit olivat mielenkiintoisempia, pojat harrastivat cooleja lajeja kuten skeittausta, tyttöjen tehtävänä oli istua rampin reunalla katselemassa. Vielä lukiolaisikäisenä ja aktiivikuoroharrastaja toivoin, että olisin mies, koska naisilla ei mielestäni ollut tarpeeksi oikeanlaista karismaa kuoronjohtajan tehtävään.

Nykyään olen mielettömän onnellinen ja iloinen siitä että olen nainen, nautin naiseudestani täysillä: on ihanaa että saan vaikkapa tykätä pinnallisista asioista, kuten kauniista vaatteista, hemmottelevasta kosmetiikasta ja ihanista tuoksuista, eikä se tarkoita että olisin pinnallinen ihminen. Vaikka tasa-arvon eteen on vielä tehtävä paljon töitä, niin on silti ihanaa olla nainen juuri tänään, moni asia on niin paljon paremmin kuin vielä 50 vuotta sitten.

Haluan toivottaa hyvää naistenpäivää jo nyt etukäteen teille kaikille, sekä miehille että naisille! Ostetaan huomenna kukkia toisillemme ja syödään kakkupalatkin yhdessä.

Muutoksia

pohdintaa

Istun uuden asuntoni keittiön pöydän äärellä. Elämäni ensimmäistä kertaa asun oikeasti yksin. Vaatekaapeissa on vain minun tavaroitani, kylpyhuoneessa vain yksi hammasharja ja ainoastaan omat kosmetiikkapurkkini. Keittiössä tiskit ovat omiani, jääkaapissa vain itse ostamiani ruokia. Nukun yöni yksin. Elän itselleni täysin uudenlaista elämänvaihetta, totuttelen sellaiseen mitä en ole kokenut koskaan aiemmin.

Ero. Joskus ajattelin, että se on pahinta mitä voi tapahtua. Nykyään ajattelen, että yhtälailla kuin ihmiset rakastuvat, muuttavat yhteen asumaan ja menevät naimisiin, niin yhtälailla myös kasvetaan erilleen, lähdetään eri teille. Meille kävi niin. Ihastuin nuorena, menin naimisiin, kasvoimme yhdessä aikuisiksi ja meistä tuli parhaat ystävät. Samalla kun itsenäistyn, aikuistuin ja keräsin itselleni itsevarmuutta ja rohkeutta, niin kasvoin myös kauemmas puolisostani. Päätimme yhdessä, että haluamme lähteä eri suuntiin kun olemme vielä ystäviä, hyvissä väleissä.



Vaikka käyn läpi isoa muutosta, niin moni asia on silti edelleen ennallaan ja kaikki on toistaiseksi mennyt ihmeen hyvin. Vaikka asun yksin, en ole todellisuudessa yksin lainkaan. Minulla on ympärillä ihanat ystävät, perhe ja koira. Onnenkantamoisen kautta löysin upean asunnon rakkailta kotikulmiltani, läheltä vanhaa. Saan tehdä työtä jota rakastan, tulossa on upeita projekteja ja mielenkiintoisia kuvioita. Uusi elämäntilanne tuntuu hyvältä ja olen saanut siitä paljon uutta energiaa – koen tällä hetkellä älyttömän voimaannuttavana sen, että asun ja pärjään itsekseni, elän omannäköistäni elämää.



Kuitenkin, kun on jakanut elämänsä jonkun kanssa kahdeksan vuoden ajan, ei irtaantuminen tapahdu olankohautuksella. Onneksi ei. Sopeutuminen vie aikansa, kaikki tunteet ahdistuksesta suruun tulee varmasti vielä käytyä läpi. Tällä hetkellä ei kuitenkaan ole muita vaihtoehtoja, kuin elää päivä kerrallaan, ottaa vastaan kaikki mahdolliset tunteet sellaisena kuin ne tulevat. Päällimmäinen tunne tällä hetkellä on kuitenkin kiitollisuus. Kiitollisuus yhteisestä ajasta, jonka sain viettää ihanan ihmisen kanssa. Kiitollisuus siitä, että se ihminen on edelleen minulle tärkeä ja osa elämääni. Mennyttä en osaa katua tai nähdä hukkaan heitettynä aikana – meillä oli ihanaa yhdessä, eikä se ihanuus häviä vaikka nyt päätimmekin lähteä eri suuntiin. Uskon vilpittömästi, että molempia meitä odottavat ihanat ja hyvät asiat tulevaisuudessa.

Juuri tällä hetkellä inhoan hiukan sitä, että blogini on minulle myös työ. Olisin valmis kertomaan elämänmuutoksestani tällä tavalla julkisesti ehkä vasta vuoden päästä. Vaikka en kertoisikaan täällä mitään, niin tilanne jollain tavalla aukeaisi teillekin varmasti piakkoin, uutta kotia ei pysty lifestyleblogissa kauaa salailemaan. Olen kuitenkin ajan saatossa huomannut, että tuomitsemisen ja arvostelun pelossakin avoimuus kannattaa – minulla on täysi luotto ihanien lukijoideni hienotunteisuuteen tässäkin asiassa.

Kuvat: Mustarttu