3: Samujin koti

Suurin osa teistä varmaan tietääkin, että pari viikkoa sitten lanseerattiin uusi Samuji Koti-sisustusmallisto. Suositun suomalaisvaatemerkin laajeneminen sisustustuottesiin oli varmasti iloinen uutinen muillekin kuin minulle. Samuji Koti sisältää astioita, kankaita, kodin tekstiilejä ja pieniä sisustusesineitä – materiaalit on valittu huolella ja kaikki tuotteet ovat valmistettu joko Euroopassa tai Japanissa.

Kävin itse ihastelemassa uutta liikettä ja kotimallistoa jo avajaisissa, mutta eilen ehdin Mikonkadun liikkeeseen tutustumaan tuotteisiin vähän tarkemmin. Malliston tuotteista moni jäi haavelistalleni, mutta jotain pientä lähti mukaan saman tien: villasukat ja käsintehtyä saippuaa. Suloiset vaaleanpunaiset saippuapakkauset vetivät puoleensa, tuoksuivat lumoavan lempeälle ja kun myyjä vielä kertoi niiden olevan sörnäisissä käsin tehtyjä, en voinut vastustaa. Ihana lahjaideanakin ystävälle – Mikonkadulla tai nettikaupassa kannattaa piipahtaa muuten myös lahjaostosmielessä.

Koska tulin ostaneeksi saippuoita kaksi, ajattelin että voisin lahjoittaa toisen niistä joillekin teistä lukijoista pienenä joulutervehdyksenä: kolmannen kalenteriluukun yllätys on siis miniarvonta, jossa palkintona koivu & vetiver-saippua kotiovelle lähetettynä.

miniarvonta: jos haluat suloisen pienen joulutervehdyksen käsintehdyn suomalaisen saippuan muodossa, jätä kommenttisi toimivan sähköpostiosoitteen kera tähän postaukseen 13.12 mennessä.

huom. tämä ei ole maksettu mainos eikä blogiyhteistyö

2: jouluinen aamupalavinkki

Toisesta kalenteriluukusta paljastuu jouluinen aamupalavinkki, herkullinen kookos-banaani-chiavanukas, johon olen jäänyt vähän koukkuun. Okei, lähtökohtaisesti resepti johon tulee kookosta ja banaania, ei kuulosta kovin jouluiselta. Mutta tässä on nyt kyseessä erittäin helppo ja toimiva aamu-tai välipalaresepti, jonka saa muutettua jouluisemmaksi esimerkiksi karpaloilla.

1 luomubanaani
1 tlk kookosmaitoa
1 dl chia-siemeniä
lisäksi marjoja / hedelmiä mielesi mukaan

Soseuta blenderissä banaani ja kookosmaito. Lisää chia-siemenet ja sekoita. Kauho seos laseihin ja laita hetkeksi jääkaappiin. Ennen tarjoilua lisää pinnalle karpaloita, karhunvatukoita tai marjoja / hedelmiä makusi mukaan.


1: joulukuun ensimmäinen

Joulukuun ensimmäinen: blogini kolmivuotispäivä ja joulukalenterin ensimmäinen luukku. Yhteensä bloggausvuosia on laskujeni mukaan kertynyt jo kuusi, mutta kolme vuotta sitten vaihdoin tähän nykyiseen osoitteeseen. Olen tehnyt blogia omalla tyylilläni välillä aktiivisesti ja välillä vähemmän aktiivisesti. Iso kiitos teille kaikille ihanille lukijoille ja tukijoille, jotka olette pysyneet mukana, piristäneet päiviäni kommenteillanne ja tykänneet jutuistani. Vaikka viime kuussa bloggaukset jäivät todella vähiin, niin tarkoitus ei ole lopettaa kokonaan – nyt joulukuun ajan postauksia on luvassa paljon enemmän joulukalenterin muodossa.

Joulukalenteristani löytyy tuttuun tapaan muutamia pieniä tai isompia tee se itse-juttuja, herkullisia reseptejä ja lisäksi suloisia lahjaideoita – ja ehkäpä jotain teille lukijoillekin. En uskalla luvata että kalenteriluukku aukeaisi ihan joka päivä, mutta yritän parhaani, ainakin monta kivaa juttua on tulossa. Vuoden 2013 ja 2012 kalenterit löydät joulukalenteri-tunnisteen alta.

Ensimmäisestä luukusta löytyy diy-idea: katosta roikkuva tunnelmallinen kynttelikkö syntyi rautalangasta, sypressinoksista ja pienistä muovisista tulpista, jotka löytyivät rautakaupasta. Kynttelikön tekeminen ei vaadi kummempaa taitoa, etenkin jos tykkää tuollaisesta vähän häkkyrämäisestä lopputuloksesta. Lähinnä tarvitaan kärsivällisyyttä ja kovaa näpertelyintoa rautalangan vääntelyyn. Ohuet kauniit kynttilät löytyivät Design district marketista.

Ihanaa joulukuun ensimmäistä!