Rannerusetti


Tässäpä kiva pieni DIY-vinkki, ohje löytyy täältä. Todella helppo toteuttaa, ei tarvitse kuin nahkapalan ja nepparin. Lopputulos on supersöpö! Löysin uffin parin euron päiviltä ihanan punaisen nahkatakin, tuunausmateriaaliksi tietenkin.

Olen ollut kaksi viimeistä päivää niin huonossa kunnossa, etten ole voinut katsoa edes koneeseen päinkään. Sain kai auringonpistoksen maanantaina nautittuani ensimmäisestä kesäisestä päivästä vähän liikaa. Pitäisi mennä ohitse nopeasti, mutta vasta nyt on ensimmäistä kertaa sellainen fiilis, että helpottaa vähän. Ehkä kohta pääsen nauttimaan tästä kesän alusta, vähän varovaisemmin.

Kukkia ja nutturaa


Viikonloppuna ei olisi vielä pärjännyt shortseilla ilman sukkahousuja, mutta tänään pärjää! Olenkin ehtinyt odottaa, että saan laittaa jalkaani muutama viikko sitten Fashion kirppikseltä löydetyt Samujin Liberty-kuosiset shortsit. Erilaiset kuosit ja kuviot ovat vieneet minutkin mennessään, kukat, linnut ja paisley-printit kiinnittävät ensimmäisenä katseeni kaupoissa. Ei olisi vuosi sitten uskonut, että innostun jostain muusta, kuin raitakuosista.


Tuo jättinuttura päässä on muuten yksi helpoimmista tavoista saada hiukset kivasti kiinni. Sukasta tehdään sellainen pyörylä, jonka ympärille hiukset pyöritetään.  Selkeä ohje vaikkapa täältä.

Ravintolapäivää



Ravintolapäiviä on vuoden sisään ehtinyt olla jo useampi, mutta minä pääsin osallistumaan eilen siihen ensimmäistä kertaa. Kun oli kaunis ilma ja herkullista ruokaa, murskatappio jääkiekossakaan ei harmittanut niin paljon (en ole jääkiekkofani, mutta suhtaudun häviämiseen harvinaisen tunteellisesti). Parhaana kokemuksena jäi mieleen torikoju, kuuden muotoilijaopiskelijan projekti, moderni versio suomalaisesta torikahvilasta. Kaikki oli tehty itse, astioista ja kahvilakalusteista lähtien. Erityisesti pidin noista keraamisista tuohi/pärekoria muistuttavista kipposista, kauniita! Herukkasima oli myös hyvää ja sijainti Hietsun laiturin päässä mainio.

Iloisia ihmisiä, ruuan tuoksua ja hyvää meininkiä ihastellessa tuli sellainen fiilis, että ensi ravintolapäivään oma putiikki pystyyn. Saas nähdä, miten käy.