Tag Archives: Bali

24: Hyvää joulua!

Pääsin tänään ensimmäistä kertaa rannalle, meri tuntui ja näytti ihanalta. Söin joululounaaksi smoothie bowlin, vihermehun ja avokadoleivän. Teimme jouluostokset paikallisessa marketissa ja skootterin selässä kuumuus tuntui tukahduttavammalta kuin koskaan aiemmin – lämmin, leuto ja henkäys hellä on käsin kosketeltavissa.

Tulee se joulu näköjään tänne toiselle puolelle maapalloakin, vähän eri tavalla vain kuin sinne Suomeen. Nyt menen valmistamaan ystävieni kanssa jouluillallista ja blogi hiljenee hetkeksi, on aika ottaa muutama päivä kokonaan itselle ja pitää pientä taukoa tietokoneesta.



Ihanaa joulua teille, rakkaat lukijat, missä sen ikinä vietättekin!

23: Unelmien villa Balilla

Balilla asuminen on halpaa – halvimmillaan kivoja yöpymispaikkoja voi löytää alle kymmenellä eurolla. Me päätimme kuitenkin panostaa vähän neljään ensimmäiseen yöhön, ja varasimme jouluajaksi yksityisen villan. Eilen tänne saapuessamme selvisi ettei panostus todellakaan mennyt hukkaan, villa osottautui paljon upeammaksi, mitä Airbnb-kuvista olisi voinut päätellä – uskoisin pärjääväni täällä vaikka kokonaiset kolme viikkoa, jos rahatilanne antaisi periksi. Voisin ottaa täältä sisustuksen suoraan kotiini: Tom Dixonin lamput, yläkaapittoman, tyylikkään keittiön kaasuliedellä, eamesin ruokatuolit ja mielellään tietenkin myös altaalle avautuvan näkymän. Olemme viettäneet toistaiseksi kaiken ajan täällä, tilaten paikallisella Go-Jek-sovelluksella ruokaa(vähän kuin wolt, mutta samaa kautta voi tilata myös ruokaa kaupasta, hierontoja kotiin, autokyydin jne), pitkästä matkasta toipuminen on kestänyt hetken. Meillä on kolme viikkoa aikaa tutkia tätä saarta, nyt ei tarvitse vielä hoppuilla mihinkään.



Tuntuu hassulta, että on jo 23. joulukuuta. Täällä kahvilan työntekijöillä oli poronsarvet päässä, joissain ovissa on näkynyt joulukransseja ja olemme kuunnelleet joululauluja, mutta koskaan aiemmin ei ole ollut aatonaattona näin epäjouluinen olo. Jotenkin se ei nyt silti haittaa, kaikki on niin hyvin.

22: Terveisiä paratiisista

Kahden vuorokauden matkustamisen, lentokoneessa istuskelun ja kentällä odottelun jälkeen olemme ihdoin perillä lopullisessa kohteessamme, Balilla. En osaa edes kuvailla miten ihanaa on olla täällä – jotenkin tämä matka tuli monella tapaa niin hyvään saumaan. Takana on hyvin työntäyteiten, vaihderikas ja vähän rankkakin syksy. Kolmen viikon loma auringossa tuntuu ansaitulta ja juuri tähän hetkeen sopivalta. Odotan innolla sitä kaikkea, mitä tulevat viikot tuovat tullessaan.

Olen Aasiassa elämäni ensimmäistä kertaa, osasin kyllä kuvitella hyvin millaista täällä olisi, mutta silti on eri asia kokea kaikki oikeasti. Jännitin vähän kaikkea etukäteen, mutta tänne saavuttuani olen ollut kaiken aikaa ihmeen rauhallinen: kaikki on hyvin, aurinko paistaa, ympärilläni on ihania ystäviä, mukana on paljon mielenkiintoista luettavaa ja saatavilla on helposti hyvää ruokaa ja juomaa. Muuta en nyt tarvitsekaan.



Terveisiä siis täältä paratiisista, toivottavasti siellä Suomessakin kaikki on ihanasti ja joulutunnelmaa riittää! Luvassa on vielä kaksi viimeistä joulukalenteriluukkua ja sitten hiljenen pieneksi hetkeksi lomalle.
Photos: Mustarttu & Me