Kulttuurifestivaali pienessä saaressa Pohjois-pohjanmaalla, keskellä merta – kuulostaako ihanalta vai kamalalta? Minulle ihanalta, eikä ehkä vähiten siksi, että olen kotoisin samoilta seuduilta. Lapsuudessa menimme Hailuotoon usein marjastamaan, mutta joskus myös ihan vain kesäpäivää viettämään. Bättre Folk on kiinnostanut minua pitkään, mutta aiempina vuosina on tuo kesä-heinäkuu-taitteen viikonloppu ollut aina täynnä jotain muuta ohjelmaa. Tänä vuonna harkitsin myös festivaalille lähtöä pitkään, kun tässä on ollut hässäkkää ja matkoja muutenkin, mutta lopulta päätin siskoni houkuttelemana ostaa kuitenkin liput, pakata makuupussini ja reppuni ja hypätä Oulun junaan.

Enpä kyllä katunut päätöstäni lähteä festareille. Hankala sanoa, mikä yksittäinen asia teki Bättre Folkista niin ihanan ja vaikuttavan. Ehkäpä se, että se on tarpeeksi pieni? Tänä vuonna kävijöitä oli noin 5000. Tai kenties hyvät esiintyjät (esim. Vesta, Pyhimys, Pariisin kevät) ja ihanan intiimi ja lämmin tunnelma keikoilla? Vai yöttömien öiden vangitseva valoisuus ja Hailuodon upeat rantamaisemat? Festarialueen saunat ja paljut, joista pystyi seurata keikkoja? Hyväntuuliset ja välittömät ihmiset? Vai nämä kaikki yhdessä?

Jos jotain negatiivista pitää keksiä, niin ruokatarjontaa olisi voinut olla enemmän – nyt kojuja oli kolme, joista kahdesta sai vegesafkaa. Toisaalta saareen ja pikkufestarille ei ole niin helppo järjestää sellaista valikoimaa, mitä isommat festarit pystyvät tarjoamaan, ja se on ihan ymmärrettävää. Onneksi meillä oli omia eväitä ja telttabrunssi.

Majoituimme tyttöporukalla teltassa varvuntuoksuisella leirintäalueella, keitimme öisin trangialla nuudeleita ja aamuisin kahvia. Kävimme uimassa meressä ja kuivatimme uikkareita telttanarulla. Ihailimme iltaisin vaaleanpunaista taivasta hiekkarannalla istuen ja kääriydyimme sen jälkeen makuupusseihimme juomaan viiniä pahvimukeista. Kaikki oli vähän liiankin idyllistä ja mietin moneen kertaan, että ihmisen on näköjään hyvä palata aina välillä juurillensa, mielenmaisemiensa alkulähteille. Niin onnellinen olo tuolla Hailuodossa oli.

Ensi vuonna haluan ehdottomasti lähteä uudestaan, ehkä yhdistää samaan reissuun jonkinnäköisen Suomi road tripin. Ehkä tästä tulee uusi festivaaliperinne – nimittäin bättre folkin jälkeen ei jotenkin yhtään edes harmita, että ruissi jäi tänä vuonna välistä.